lauantai 25. syyskuuta 2010

Irti maasta









Torstaina vein pojat laivaan. Huomasin kuponkitarjouksen ilmaislehdessä ja koska torstait on vapaat aikatauluista, päätimme tempaista. En kehdannutkaan olla tilaamatta ruokia, mutta koko reissu seisovinepöytineen maksoi silti meiltä kolmelta onneksi alle 30 euroa.

Miltei kaikki elämäni valinnat voi punnita ajatellen niiden ympäristölle tuottamaa kuormaa. Isot ja pienet. Ruoka, ammatti, asuminen, liikkuminen, biologisten lasten määrä, vaatteet, vapaa-ajanharrasteet, ajankäyttö... Ulkomaanmatkoja en ole tehnyt sitten esikoisen kanssa käydyn Prahan matkan, kun siskon perhe siellä asui. Laivoilla ei olla käyty koskaan, paitsi Suomenlinnanlautalla. Tämäkin Itämerenkuormitus oli tietenkin tavallaan täysin turha. Olisimme vallan hyvin voineet jäädä rannalle. Mutta mentiin kuitenkin.

Eikä murjottamaan ja potemaan huonoa omaatuntoa. Hetkeksi mentiin matkalle irti arjesta, katsomaan maailmaa uudesta kulmasta. Nautittiin yhdessä tuivertavasta tuulesta. Otettiin kodiksi hetkeksi pieni risteilylaiva. Tutkittiin kaikki kolme pientä kerrosta. Kuljettiin portaissa ja oltiin täynnä intoa, minäkin, sitä lapsenomaista uteliasta iloa. Ruokaa alakerrassa, jäätelöt keskikerroksessa kuohuja katsellessa, katolla, kun kuulutettiin, että näkyy aukeava kääntösilta. Ja minä rutistin heitä monessa kohdassa ja sanoin, että ihana olla täällä teidän kanssa. Olette ihania ja äiti rakastaa teitä aina!

Ja pojat kertovat puolentoistatunnin kokemuksesta, kuin olen kuullut lasten kertovan viikon lomamatkoista. Pieni voi olla suurta. Kotimatkalla tutkittiin, me turistit, vielä torin sienet ja marjat ja karhut Senaatintorilta.

Kotona katsottiin japanilainen elokuva Helen-ketusta. Vollotin hulluna. Ja opin, että kun "vaivalloisen" kirjoitusmerkkiin lisää yhden viivan, se merkitseekin "onnellista". Japanin kirjoituskieli on varmasti täynnä elämänviisauksia. Eteisessä oli myös paketissa tilaukseni Minjan Akrobaatista. Voisin nukkua korut kaulassa. Ne muistuttavat minua monesta ja ovat ihania. Kortitkin, vielä kiitoksia.

Nyt toivotan oikein ihanaa viikonloppua, maalla, merellä tai ilmassa, kuvainnollisesti tai todella.

1 kommentti:

Mimmi kirjoitti...

Mulla on oikeastaan sama juttu, ilmastonkuormitus vaikuttaa kaikkiin valintoihin. Reissasin Euroopassa joskus vuosituhannen alkupuolella jonkin verran, vähän opiskelujenkin takia, mutten enää. Lastakaan ei erityisemmin haluta opettaa matkailupersoksi, kotimaa junineen riittää meille ihan hyvin -- ellei sitten kimppakyyti autoilla järjesty isomman porukan kanssa.

Teidän veneretki kuulostaa hirveän kivalta, semmoiselta mikä mekin voitais tehdä. Ei sitä oikeasti enempää tarvi, jos ei iskosta omaan päähänsä ajatusta kosmopoliittisesta, globaalista reissarista.