lauantai 3. heinäkuuta 2010

Pyjamassa pellolla






En ollutkaan tänään niin epätoivoinen palstaviljelijä, kuin vielä eilen. Tänään kirjaimellisesti paistoi aurinko! Sain pojat seuraksi ja he viihtyivät aamupäivästä iltaan seuranani. Tällaista ei olekaan vielä tänä kesänä tapahtunut. Myös veljeni kävi tyttöystävänsä kanssa pitämässä seuraa. Ja kastelemassa janoisia kasveja, repimässä rikkaruohoja.

Nautin siis täysillä. Kitkin ja katkoin heiniä. Söimme monta kertaa eväitä. Luin pitkään Katto Kassista, niin pitkään, että kuopus sai jo majassa unta. Uskalsin käydä puskassa pissalla, vaikka pelkäsinkin, että paikalle kurvaa juuri muita.
Helle ei haitannut yhtään, kun oli oikea varustus ja otti varjohetkiä välillä. Iloitsin, kun ei ollut hyttysiä. Jossakin vaiheessa kävi mielessä, että saatan näyttää siltä, kuin olisin liikenteessä yökkärillä. Yritin aamulla miettiä, mikä suojaisi, muttei tulisi liian hikistä. Ohut lempipaitis ja leveät lökölahkeet.
Onko sen aina niin väliä. Onhan kesä ja palsta on ihan metsässä. Ja vaikkei olisi, tänään teki vain mieli hymyillä.

Minulla on muuten hakusessa tämä valokuvaaminen. En ole kuvannut juurikaan koko keväänä. Ja nyt pitäisi vielä muistaa ottaa sellaisia kuvia, joita voin blogiin laittaa, eli niitä, joissa ei näy esimerkiksi poikien nimet, tai kasvoja. Mutta eiköhän se vähitellen tästä. Tänään tällaisia viipaleita.

7 kommenttia:

Kerttu kirjoitti...

Kauniita viipaleita! Ihana tunnelma kuvissa ja tekstissä.

Mahtavaa että olet palannut. Olit ajatuksissa toisinaan.

Liivia kirjoitti...

Huomasin nyt vasta, että olet palannut. Kivaa!

Ihania kuvia, pojatkin on kasvaneet kovasti.

Jonna kirjoitti...

Mahtaa olla ihanaa nukkua ulkona majassa!

Kiva, kun olet palannut.

Tuikkis kirjoitti...

Minä niin kaipasin, kävin joskus kurkkimassa. Olen iloinen paluustasi. Käyhän haukkaamassa virtuaalivaahtokarkki saapasjalkalassa, siellä on synttärit tänään.

Vintage living kirjoitti...

Kiva kun sinut löytää täältä taas:) Tuosta edellisestä postauksesta tuli mieleeni..olemme samanikäiset ja minä sain esikoiseni, niin että 7 vuoden päästä olisin mummo, jos hän saisi lapsen samanikäisenä kuin minä...pelottavaa, sillä tunnen itseni yhä parikymppiseksi ja todennäköisesti samoin yhä silloin 7v päästä... Meillä on alkanut teinikiukuttelut, enkä tunne oikein olevani edes siihen valmis....

Ylva kirjoitti...

Katto Kassinen on meidän poikien suosikki juuri nyt. Äsken luin melkein ääneni käheäksi, kun en itsekään malttanut lopettaa lukua kesken.

Ottakaa vaan kaikki irti rennonletkeistä kesäpäivistä!

Joola kirjoitti...

Kiitokset, kiva kuulla, että paluu ilahdutti teitä.
Liivia, pojat on tosiaan kasvanut. Varsinkin kuopuksesta tietty ajankulun huomaa. Talvisissa kuvissa hän on vielä pikkuisempi.
En ole ottanut kuvia töissä ollessani juurikaan. Ihan vallan vieraantunut kamerasta. Se tuntuu hankalalta ottaa mukaan ja ihmettelen itse ottamistanikin vanhoista kuvista, että kuinka olen saanut ne otettua, kun nyt tökkii todella. Mutta, olen päättänyt sitkeästi etsiä taas rutiinia kamerankantoon ja räpsimällä päästä taas sinuiksi kapineen kanssa.
Tuikkikselle kiitos kutsuta, kävin vaahtokarkilla ja olin tietysti se uskalias, joka otti kaksi:).
VL, niin se olikin, että ollaan saman ikäisiä. Tästä on ollut "puhetta" aiemminkin kai, tai ainakin olen ajatellut blogiasi lukiessa, tätä lasten ikä juttua. Seitsemän vuotta on lyhyt, mutta myös pitkä aika. Ja aivan kuin vanhemmuuteen, ei ehkä isovanhemmuuteenkaan koskaan ole ihan valmis, jos käy liikaa miettimään. Tsemppiä teinikiukutteluihin. Minä miehelle sanon usein, ettei me tiedetä vanhemmuuden rasittavuudesta ja vaikeuksista vielä mitään, kun lapset ei oo vielä teini-ikäisiä. Mies on enemmänkin ollut tekemisissä teinien kanssa kuin alle kouluikäisten ennen omiamme, joten hän suhtautuu vielä ihan toiveikkaasti tulevaan. Hyvä niin. Minä nautin nyt ja vetäydyn sitten takavasempaan, kun teinikiukut alkaa:). No ei.
Ylva: En pitänyt kassisesta aluksi lainkaan. Minusta oli ärsyttävää, että hän sotki kaiken ja teki temppujaan ja vieritti sitten syyt toisten niskoille. Mutta nyt olen päässyt jo ihan juoneen mukaan ja minäkin unohdun joskus käheäksi asti lukemaan.