lauantai 20. kesäkuuta 2009

"Muista rauhankalenteri!"




Teki hyvää, mutta tuli myös ikävä. Ja kun herää juhannusaamuna ennen muita, voihan sitä hetken kirjoitella. Vahvana en ole, mutta olenko useinkaan ollut, näinä aikoina, joista nämä palat on taltiointeja.

Äitiys on ällistyttävää. Aamulla herätessäni kaikui päässäni hokema, kaikki mitä teen tai sanon lapsilleni, vaikuttaa heihin. Myös kaikki se, mitä jätän tekemättä tai sanomatta. Elä siinä sitten. Niin elänkin, ja ihan hyvinkin, toisinaankin.

Eilen illalla kävin illalla nukkumaan, pettyneenä juhannuksettomaan tunnelmaan. Mutta kömpiessäni peiton alle, tuli hyvä olo. Avasin ikkunan, kuuntelin kuopuksen kanssa kuuluuko "Ti tuu". Luin iltasadun ja me olimme koko perhe siinä. Meitä kaikkia nukutti ja uni tulisi helposti ihan juuri. Siskon kanssa oltiin viestitetty, että ensi juhannuksena jotakin ihan muuta. Kuvittelin ääneen, että oltaisiin vaikka teltassa. Makuupusseissa. Minulla on telttailuista hyviä muistoja. Näin kauniita unia. Imetin välillä kuopusta, kohta sekin vaihe on takana, tiedän, mutten erityisesti hokien odota.

Päivällä käytiin kylpylässä. Sunnuntaina tehtiin esikoiselle rauhankalenteri. Kun viitenä iltana saa rauhanmerkin, mennään koko perhe yhdessä uimaan. Pikkuveljeä ei saa satuttaa. Loiskiminen oli ansaittua, mutta tuonne Flamingoon minua ei saa ihan heti uudestaan houkuteltua. Muovista, keinoa, meluista. Siitä oli kyllä rauhat kaukana, vaikka oma seurue olikin mitä mainiointa. Maistuu muuten edelleen suussa kloorilta. Ihmettelen, jos meistä kukaan ei saa mitään tautia tuonkaltaisesta pöpösammiosta.

Tiedän, että olohuoneen sotkukuva helpottaa monen oloa. Ja kyllä, meillä on useinmiten juuri tuollaista. En juuri koskaan lavasta kuvia, joskus siirrän jonkin kipon pois kuvasta tai nostan pöydälle jonkin, josta meinaan kirjoitella. Pyydän lapsia katsomaan pois kamerasta, jottei näkyisi silmiä, koko kasvoja. Ja rajaan kyllä tarkoituksella. Mutta aina se ei ole tarkoituksenmukaista. Lapset olivat ihania, kun lukivat kirjoja laivoissa.

Niin että olen takaisin. Jos nyt kunnolla edes poissakaan kävin. Kunpa muistaisin, että on hyvä elää omia unelmia vain, ei toisten. Mistä minä pienenä haaveilin, mistä vieläkin. Mikä minulle on hyvää ja kaunista, mikä riittävää, mistä tulee rauha. Jos kukaan ei tule toitottamaan, saati kehumaan, sen ei tarvitse tarkoittaa, että elämämme olisi muita huonompaa. Välillähän tämä on vallan leppoisaa. Uusi päivä on alussa, kaikki muut vielä nukkumassa, päivästä voi tulla mitä tahansa.

Tulkoon hyvä ja valoisa, ainakin sellaisia palasia, sillä niistä saa hurjasti voimia.

Ja jos kirpparilta kahdella eurolla ostetuista pelastusliiveistä puuttuu pilli, nokkahuilua voi kuulemma kokeilla.

4 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

KIITOS olohuoneen sotkukuvasta. =)

Joola kirjoitti...

Ole hyvä vain, toivoinkin, että ilahtuisit:).

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa...minä ainakin jo ihan pelästyin, että poistuitko pidemmäksikin aikaa, mutta onneksi et!! :) Blogisi on ehdoton lempparini ja käyn lähes päivittäin kurkkaamassa.

-Maija-

ovelia kirjoitti...

Ihanaa että olet "takaisin".

Nelli