perjantai 29. toukokuuta 2009

Palstalla toukokuussa osat 7 ja 8



***






KOP KOP KOP KOP KOP. (hiljaisuus)
KOP KOP KOP KOP KOP. (hiljaisuus)
Olemme mieheni kanssa jo hereillä, kun makuuhuoneen suljetun oven takaa kuuluu koputukset. Mies, isi, menee avaamaan. Seuraavaksi kuulen kottikärryjen äänen ja tepsutusta. Ja olohuoneeseen tulee kärräten kuopus yövaipassa. Kuulemma ilmekään värähtämättä, kädet valmiina kärryjen kahvoilla, odotti oven aukeamista. Miten suloista ja uskomatonta minusta. Hän on puolitoista, mutta näemmä tietää jo, että maailmassa on sellainen tapa, että oveen koputetaan ja sitten se hetken päästä avataan. Ihanaa muru kulta!

Pojilla on uudet kottikärryt. Poden nykyisin järkyttävää krapulaa kaikista ostoksistani, jotka eivät ole ruokaa tai lasten tarpeellisia/pakollisia vaate- tai kenkähankintoja. Kyllähän ihminen ilman leikkikottikärryjä selviää. Itketti ihan ja masensi kotona, vielä kun kärryjen kokoamissessiokin oli kaikessa yksinkertaisuudessaankin hankala. Mutta aamulla, pienen tepastelijan tullessa en hetkeen muuta voinut kuin ihastella. Ja minullakin oli siskoni kanssa pienet kottikärryt lapsena. Punaiset, joihin äiti oli värillisestä kontaktimuovista leikannut meidän nimet. Kärräilimme niillä mökillä kaikenlaista. Ne olisivat olemassa varmaan vieläkin, ilman perinnönjakoriitoja. Nyt omilla lapsillanikin on kärryt ja niissä tarroilla nimet. Kunpa ei tulisi riitoja. Ei tule ainakaan mökistä, sillä sellaista emme omista. Pikkiriikkinen pala maata on, mutta sekin vain vuokrattuna.

Äitimme avusti meitä yhdellä autokuljetuksella, joten laudat ja muutama turvesäkki saatiin perille kuljetettua. Ja nyt meillä on myös kompostori kasattuna. Käsittämättömän rumia nuo muoviset kapistukset, mutta myyrien ja kustannusten takia en jaksanut muita ajatella. Tuossa on pohja ja saa laittaa hedelmien ja vihannesten kuoret ja kahvinpurut ja muut perinteiset, ruoho- ja heinäsilpun lisäksi.

Pesuvatikin vietiin ja mäntysuopaa. Miten ihanan mökille kädet tuoksuivatkaan. Esikoisen kuume viime viikolla palstareissun jälkeen sai minut terästäytymään hiukan tällä hygieniasaralla. Ennen ovat napostelleet eväitä multaisin sormin puuhiensa lomassa. Nyt koitan muistutella, että ensin voisi lotrailla.

Ja lehmät ovat nyt laitumella. Hevosten viereisessä haassa. Niiden kellojen kalkatus kuuluu palstalle tuulensuhinan ja lehtienkahinan ohella. Se on taivaallista ja satumaista. Ihanan meditatiivista. On mahtavaa kävellä hiekkatiellä ja, niin, ihastella. Muutama vasikka imee maitoa. Joku lehmä ammuu kuin tervehdykseksi, yksi suuri ylitti ojan kuin näyttääkseen, kuinka taitavia. Kävisipä ihme ja saisivatpa ne olla siellä aina.

Illalla leivoin piirakkaa oman maan tämän kevään ensimmäisistä raparpereista ja viimeisistä viime kesän mansikoista. Kun leivon itse makeita, lähes aina puolitan sokerimäärät ja käytän intiaani- tai täysruokosokeria. Valkoisten jauhojen sijaan laitan leipomuksiini vähintäänkin hiivaleipäjauhoja, mutta yleensä täysjyvää vähintäänkin puolet kokonaisjauhomäärästä, loput sekoitteita, kuten kaurahiutaleita ja sämpyläjauhoja. Ja sen kyllä huomaa, sekä leipomusten ulkonäössä että maussa. Arvostan luomua ja terveellisiä ainesosia kuitenkin niin paljon, että niillä leipominen tuntuu mukavammalta. Sitten kuitenkin seuraavana hetkenä saatan ostaa kaupasta keksipaketin, niin kuin tänään palstalle, joka on silkkaa sokeria, säilöntäainetta ja höttöjauhoa. Minkäs teet, elämä on tasapainoilua.

Mutta tämäniltainen oma "terveyspiirakka" peittosi kyllä mennen tullen kaupan keksit. Herkkua, niin kuin koko palstatouhukin ihanassa paikassa, hyvässä seurassa.

4 kommenttia:

Pellon pientareella kirjoitti...

Kyllä nuo kottikärryt ovat ehdottoman, täysin ja varmana pakko olla! :) Ihania juttuja ja kuvia taas, tulee hyvä fiilis.

Lehtokotilo kirjoitti...

Ihan lumoiduin lukemaan kertomaasi. Ajatella, että teillä on palstanhoidon ilona vieläpä pikkuisia vasikoita. Hyviä piirakkahetkiä iltasella

eeva kirjoitti...

Mä olen kanssa sitä mieltä, että kottikärryt olla pitää! Ja veikkaan että jos lapsilta kysytään, niin he taatusti ottavat mieluummin kottikärrynsä kuin jonkin uuden vaatteen tai kalliimman ruuan kaupasta.

Peanut kirjoitti...

Sitä se elo juuri on, tasapainoilua. Äitinä on kertakaikkiaan pakko välillä joustaa, minun ainakin. Kyllähän omista periaatteistaan voi pitää kiinni vähän löysemminkin, eks joo?

Oli kertakaikkisen kiva kirjoitus :)