sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Palstalla toukokuussa 2009 osa 3






"Rikkaruohot kitketään torstaisin", opasti Marttojen puutarhaneuvoja tänään palsta-alueellamme. Poljin kurahousuissa sateessa aamu kymmeneksi kuulemaan talkoopäivän kompostiluentoa.

Tietoisku olikin aloittelijalle antoisa. Viime kesänä nostelin saksimiani heinikkoja sinne tänne, kun en oikein tiennyt miten, mihin ja millaisen kompostin perustaisin. Pelkäsin myös, että rikkaruohosta tulee vain "rikkamultaa".

Mutta oppaamme kertoi, että rikkaruohoja ei kannata pelätä. Maa, jossa niitä ei kasva lainkaan, on luonnoton ja pelottava. Niinpä! Olen nähnyt kuvia kammottavilta yksitoikkoisilta pelloilta, joissa kasvaa geenimanipuloituja kasveja silmän kantamattomiin. Tismalleen samanlaista, ei rikan rikkaa missään.

Meillä ei ole sellaista. Eikä tule. Mutta kitkemisestä olisi hyvä tehdä tapa. Toistaiseksi olen onnistunut, sillä huollettavana on vain kymmenisen mansikantainta.

***

Iltapäivällä sain pojat seurakseni. Molemmat ottivat torkut matkalla. Tuuli ja satoikin, vaikka olimme katsoneet sääennusteesta auringon tulevan esiin illemmalla. Pysyi muutamaa kurkistusta lukuun ottamatta pilvien takana.

Rakensimme sillan. Se oli hauskaa, vaikka jälleen moni voisi hämmästellä tärkeysjärjestystä. Niin on elämä yltäkylläistä, että ei ole kiire ruuan istutuksilla, nauloja vain nakutellaan ja syödään banaanilastuja. Mutta olen lukenut jostakin, että japanilaisissa puutarhoissa huolet häviävät, kun ylittää sillan. Sehän jos mikä on tärkeää, että huolet häviää, joten ehkä mikään ei olisi tänään ollut tärkeämpää.

Ja kyllä me myös ihmettelimme iltakävelyllä olevia sorsia ja fasaanien huuteluita. Isoveli on huolissaan pikkuveljensä lähtiessä muutamankin askeleen verran omille poluilleen. Meidän on vartioitava, pian se on ojassa! Ja kyllä kultaseni, olen tarkkana. Kop kop mietin, kuinka ihanaa on ollut esikoisen kanssa. Hän ei ole ollut sitä sorttia, joka lähtisi luotani missään mitään sanomatta, kysymättä, paria metriä kauemmaksi. Ei pienenäkään. Ei tarvinnut juosta perään, kun tutkimme yhdessä. Toivon, että kuopuksella myös pysyisi mielessä, että ennättää sitä isompanakin sitten seikkailla ilman vanhempia. Nyt on viisaampaa, kun on lähellä turva.

Miten savisia olimmekaan kotona. Työnsankarit, viljelijät, sillanrakentajat. Kauan eläköön palstat.

3 kommenttia:

Tuikkis kirjoitti...

Olen lueskellut juttuja, mutten ole saanut ajatuksiani kommettien muotoon ja välillä palannut tänne katsomaan vain kuvia. Nyt ryhdistäydyn.

Pidän silta-ajatuksesta, vehättävää ja varmasti totta. Mansikat kuulostavat myös hyvältä. Tämä tämmöinen kevätsää on tullut aivan yllättäen, ainakin siltä tuntuu. Jokaisen sateen jälkeen lehdet ovat puissa pikkuisen suurempia ja pikkuisen vihreämpiä, huh kylläpä se antaakin voimaa.

Seurailen päivittäin opiston lammen sammakkotilannetta, tänään pikkuiset mustat vauvat lähtivät koteloistaan liikkeelle, voi kun ne kasvaisivat jo suuriksi ja selviytyisivät kaikki elävinä.

Aurinkoa sillanrakentajien päiviin!

Jesse-eno kirjoitti...

Jaa a mitenköhän enon hesariviritelmien mahtaa käydä.... ;D Näyttää harakat keksineet ne... Hei nyt on se aika vuodesta mitä ei kannata missata ja mitä siellä toisellakin puolella maapalloa oli ikävä. Nautitaan vihreydestä ja valosta jos ei muuta... Later! ;)

Elisa kirjoitti...

Kauniita kuvia taas kerran!

Rakastan tuota ensimmäisen kuvan hiekkatieta paljon puita ympärillä, kesäisin siitä joskus lenkkeilen, ja aina tulee hyvä mieli.

Oman maan mansikkapaikkoja toivon teille!!