lauantai 4. lokakuuta 2008

205



Bloginpitämisen vuosipäivä. Kirjoitin ensimmäisen blogikirjoitukseni vuosi sitten. Elämämme oli silloin erilaista kuin nyt. Vuodessa moni asia muuttuu, kuten puhelinluettelomainoksessa sanotaan. Huisia. Mikään ei koskaan jää tähän vaan aina tulee uutta.

Miksi me emme eroaisi mieheni kanssa, kun kerran muillekin käy niin. Sellaisetkin parit, jotka ovat oikeasti rakastuneita, tietäneet rakastavansa, asuvatkin pian eri osoitteissa. Miksi meidän suhde kestäisi huumasta ikuisuuteen, jos sekään ei riitä, että sulhanen on laulanut Hectoria, niin ettei kenellekään jää epäselväksi, etteikö hän vaikka oikeasti, siirtäisi pohjoista luoteeseen.

Ja emmekö koskaan enää lennä. Pystynkö siihen muka. Ameriikkoja en tunne enkä tiedä mitä menetän, vaikka jäisi käymättä. Eurooppaan pääsen junalla vaikka Oulun kautta. Austraalia on aina ollut jo ihan satua ja navoille matkatkoon he, jotka osaavat tutkia tärkeitä asioita. Mutta eräskin maa siellä aasiassa... Enkö koskaan enää näe Japania.

Tuli tänään itku silkasta ajatuksesta. Olisi ihana näyttää pojille se maa. Riisipellot, vuoret, kyläkaupat, temppelit, onigirit, jokienpohjat, sikinsokin katot, kapeat kujat, kirsikankukat, kaikenlaiset junat, koulupuvut, tarhahatut, tuhannet vastakohdat ja kontrastit, yukatat, tatamit, futoonit... Erilaiset tuoksut, ilmat, maisemat, näkymät, maut... Mustatukkaiset ystävälliset ihmiset, jotka ihastelisivat taatusti poikiamme. Huutelisivat kawaiita.

Minä olen asunut Japanissa, mutta ihan mitättömän pienen hetken, verrattuna moniin muihin, jotka eivät myöskään enää lennä tuosta vaan kotimaahansa. En koe, että minulla olisi oikeutta ruikutella, kaivata. En edes osaa kieltä kunnolla. Se vähä mitä joskus ennätin oppia, on jo tyystin unohtumassa. Mutta elin aika tärkeitä vaiheita, koin tärkeitä kokemuksia. Ensimmäisellä kerralla olin teini. Tai kun muutimme takaisin, minusta oli kai jo kasvanut "nuori"... Aikuisenakin olen asunut maassa, siellä oli myös minun ensimmäinen oikea työpaikka. Olen saanut tehdä myös useamman matkan Japaniin. Kielen voin unohtaa, mutten juuri muuta. Niin moni muisto säilyy iholla varmaankin aina.

On paljon pahempiakin "ei koskaan enää"-asioita, kuin ettei ehkä lentomatkailla. Ehkä kannattaa pitää tuo, jos siten säästyisi monelta muulta pahemmalta. Ja jos sitten vielä lennellään, kun pojat ovat isoja, heillähän on omat valintansa luvassa. Jos silloin enää voi valintoja tehdä tällaisissa asioissa. Silloin voi niin moni asia olla aivan toisenlaista, jos kerran vuodessa jo paljon muutosta.

Tämä oli siis kahdessadasviides kirjoitus. Jos juhlan kunniaksi uskaltaisin toivoa lahjoja, mitähän tulisi. Siis ei oikeasti, vaan kerrottuina kommenttilaatikossa.

On ollut hieno vuosi. Kiitos siitä rakkaat täällä kotona. Kommenttejakin olen saanut, mistä päätellen veljeni ei enää ole blogini ainut lukija, vaikka ensimmäinen taisikin olla.

4.10.2007 alkoi Pala tallessa. Ja jatkan tallettamista, sillä yhä tunnen, että blogistaniassa on hienoa saada olla mukana.

7 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Onnea suurenmoisen blogin vuosipäivälle ja lämmin kiitos inspiraatioista, ideoista ja pohdiskelusi jakamisesta!

kirsi t kirjoitti...

Onnea yksivuotiaalle =0).

Minä aikanaan sanoin "ei koskaan" blogimaailmasta ja kohta vuoden olen heilunut minäkin toisten mukana.

Kiitos, että olen saanut olla jakamassa arkeasi. Hyvää syksyä Sinulle!

Susanna kirjoitti...

Eksyin sivuillesi jonkun toisen blogin kautta ja halusin kiittää! Aivan ihania kuvia, juttuja selailin sieltä, täältä. Kirjoitat kauniisti, kuvista hehkuu elämänmyönteisyys! Melkein innostaisi kokeilemaan itsekin blogin pitämistä. =)

Vesillä kirjoitti...

Onnea yksivuotiaalle! On ollut tosi ilo olla mukana & lukea kirjoituksiasi.

Kanerva kirjoitti...

Kyllä minä tarjoaisin juhlan kunniaksi luomujauhoista leivottuja korvapuusteja ja luomumaitoa. Vaikka ihan oikeastikin - jotta tervetuloa vaan!

Kippis. Ja kiitos, kun kirjoitat.

Joola kirjoitti...

Kiitos Kanerva pullista, tunnen jo tuoksun!
Ja Susanna, ihmeessä mukaan.
Kiitos muutkin, onnitteluista.

Sari kirjoitti...

Onnea ja iloa montatuhatta kiloa, ihanalle, pohdiskelevalle blogille. Nauti tästä hetkestä. Mitä tuleman pitää - ei tiedä = eikannata murehtia.