sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Arkiunia






Kai sekin kannattaa kirjoittaa, että on ollut hyvä olla. Että olen istunut sohvalla miehen kainalossa ja miettinyt mikä kaikki on hyvin. Ja minkä kaiken mieli välillä tuntuu kestävän. Ja unelmat ja todellisuus ovat hetkittäin tasapainossa. Ei haaveile turhasta, on kiinni arjessa, ja nauttii juuri tästä tunteesta.

Pieni univajekin voi olla hyvästä. Pääsen välillä syvärentoutuneenoloiseen tilaan päivällä, kun vähän väsyttää. Hymyilyttää, ja tuntuu vähän kuin ihastuneena. Kun kaikki leijuu ympärillä kutkuttavan valoisana. Kylpee rakkaudessa.

Tämäkin syysviikko oli ihana. Touhukas ja monisyinen, mutta jaksoin myös olla... Armollinen? Kun on löytynyt kanavia toteuttaa itselle tärkeitä hankkeita, moni mieltä myllertänyt ajatus onkin pysynyt paremmin aisoissa. Olen kai ryhtynyt toteuttamaan miehen pähkäilyn tilalle suosittelemaa "veden hakua kaivosta".

Ensi viikolle annan itselleni läksyn. Annan esikoisen kiukuta. Annan kaikkien hänen negatiivisten narinoidensa tulla, ei toivotun käyttäytymisensäkin purkautua. Puutun siihen, toki, mutten viesti, ettei mitään paha saisi olla. Äiti kestää kyllä, ettei aina näy aurinkoa.

Sillä minusta tuntuu, että minulla on vielä paljon oppimista, monessa asiassa. Äitiys on jatkuvaa kasvua, niin paljon kuin sitä haluaisikin heti alusta saakka valmis olla. Pojat teidän täytyy vain kestää se, ettei täydellistä vanhemmuutta ole olemassa. Anteeksi, jos teen huonosti. Yritän parhaani, aina kulloisilla taidoillani. Ja toivon, että lapsuudesta kuitenkin jäisi hyviä muistoja päälimmäiseksi.
***

Kuvat taas puistolta, siis siltä, joka meinataan sulkea. Kauniina syyspäivänä, jolloin satoi vettä ja leikimme lehdillä. Vetoomuksemme Leikkipuisto Omenamäen puolesta voi käydä allekirjoittamassa Vuotalon aulassa. Jos joku vaikka sattuisi olemaan kulmilla...

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

olipas hyvää luettavaa ja tosiaankin Arkiunelmia tulee vaalia. Se että on hyvä olla on etenkin näin syksymmällä hyvä muistaa !

ColibriDreams kirjoitti...

Hei! En tunne sinua tai arkeasi henkilökohtaisesti, mutta näiden pohdinojesi perusteella uskoisin, että olet erinomainen äiti pojillesi.

Taru kirjoitti...

Sehän nyt juuri ehdottomasti kannattaa pistää ylös - että on ollut hyvä olla!! Kiva kuulla että kaikki teillä hyvin!

Joola kirjoitti...

Kiitoksia ColibriD.
Toivottavasti olen riittävän hyvä äiti oikeastikin.

Päivi, sinun Peikkolasi on ihana ihmemaa. Ilo asioida;).

Elisa, minusta tuntuu välillä, että on tullut kirjoitettua hurjasti mielen myllerryksistä. Mutta sellaista kai tulee, jos kirjoittaa äitiydestä? Mutta halusinpa nyt tovin selkeästi henkäillä, että nyt on ihan hyvä...

Jonna kirjoitti...

Voi, voi näitä puistoparkoja. Meidän lähipuisto muutti eilen nuorisotalon tiloihin. Talo on niin homeessa, että sitä ei kannata edes korjata. Matalaksi vaan. Uusi talo tulee. Joskus. Jos liikut näillä kulmilla niin käy kirjoittamassa nimi adressiin. Tuhkimopuistoon äkkiä uusi talo.

Matroskin kirjoitti...

Täällä päin oli 90-luvulla rakennettu päiväkoti niin homeessa, että purettiin kokonaan.

Toivon parasta puistollenne.