Odottamattomia

Tästä päivästä tuli ihan erilainen, kuin aamulla ajattelin. Ja kiva niin.

Partioleiri Kilkkeen nettisivut saivat minut vollottamaan ja aamun aloitimme sivuja selaillen ja leirilaulua laulaen. Olin partiossa vielä yli parikymmpisenäkin ja minulla on valtavasti ihania muistoja suurilta ja pienemmiltä leirikesiltä. Etsin partiohuivinikin ja partio tuntui taas niin mahtavalta harrastukselta, että yllätin itsenikin. Olen tässä välissä ajatellut jo ihan toisinkin. Mutta saatan päästää sittenkin partion pariin poikanikin, jos vaikka vielä parin vuoden päästä haluaisivatkin.

Sitten meidän piti lähteä pihalle pelaamaan, mutta kotiavaimeni olivat kadonneet. Jäljitin ne kuitenkin, löysinkin. Siinä sivussa saatiin ostettua ruoka illaksi ja pojille pidettiin avainten löytymisen kunniaksi kuumassa kesäpäivässä jätskihetki.

Sitten siis pallon pelaamista ja pyöräilyä pihassa. Innostuin ihan hikeen asti kun huomasin, että puuha muuttuu ihan kivaksi, kun lakkaa hokemasta edes hiljaa mielessään, että tylsää. Sain olla Luxenburg, Slovenia ja vielä joku kolmas tunnettu jalkapallomaa, vastassani Ranska, Portugali ja Paraguay.

Lounaaksi laitoin susheja, kun sellaisiin oli kaapeissa kerrankin aineksia. Sitten järjestelin palasen loputtomista sotkuista ja alkoikin jo nukuttaa minua ja kuopusta. Sillä aikaa kun minäkin torkahdin, esikoinen siivosi olohuoneen! Herätti minut sitten ihailemaan ja kanssaan päivää jatkamaan.

Tiskit ja pyykit pyörimään ja iltaruoka valmiiksi jääkaappiin. Esikoinen piirteli pitkään ja lopulta liityin hänen seuraansa kyniä teroittamaan. Meillä oli hauska tovi kaksin, kun hän teki antaumuksella "läksyjä". Kun inspiraatio iskee, tehtäväkirja tulee tehdyksi loppuun yhdellä istumalla.

Ennen seitsemää oltiin lähdössä iltapyöräilylle palstalle, mutta suunnitelmaan tuli taas muutoksia. Otettiinkin vain kaksi kierrosta korttelin ympäri "aika-ajoa". Pääsin autollisten seurassa käymään Ikeassa. Ja sinne puhelu, että yksi ulkomaanystävä on Suomessa, ja pian, että meidän alaovella. Sinikeltaisen pakastealtaasta sitten kasvispitsoja ja kotona vielä hauska loppuilta.

Nyt liian myöhään koneella, mutta joskus sattuu myös sellaista.

Muistutus itselle

Pienenä olin mököttäjä muistaakseni. Saatoin olla pahalla päällä pitkäänkin jos pahastuin.

Nykyisin menee hyvät mökötykset hukkaan. Ei niitä kukaan täällä kunnioita. Jos painelen harmeissani toiseen huoneeseen, minut unohdetaan sinne.

Pienenä en ärtynyt kovin helposti, muistaakseni. Nykyisin jos tulen ärtyiseksi, en ehkä millään meinaa tulla taas takaisin hyväntuuliseksi. Joku kouluttaja täti puistossa torui minua kerran tuosta piirteestäni. Sanoi sen olevat epäreilua lapsilleni. Jos he leppyvät ja tokenevat kiukuistaan, on äidinkin oltava taas takaisin raiteillaan.

Opettelen. Ja usein totean itselleni, että elämä on liian lyhyt pitkille kiukuilleni.

Yhdeksältä lupasin olla esikoisen kanssa piirtämässä lippuja. Kello käy, aikaa kaksi minuuttia.

Talonvaltaus

Vanhempani olivat mökillä, mutta heidän kotinsa oli tänään täynnä väkeä. Vietimme kesäpäivän siellä. Veljeni väki myös. Tekivät ruokaakin ja pannukakkuakin. Koira ei osallistunut ruuanlaittoon mutta oli tosi ihana siltikin.

Villiviini ei ylettynyt ikkunaani, kun kakkoskerroksen huone oli omani. Silloin kirjoitin aineita koulussa neljällä kielellä. Ei uskoisi, mutta löysin todistusaineistoa. Vanhat lukiokirjani ovat yhä tallessa ja niiden välissä on vihkoja ja konseptipapereita. Hitsi kun olisi silloin älynnyt olla koulussakin ahkera. Kaiken muun ohella. Saattaisi yhäkin enemmän osata. Enää en saisi paperille saksaksi montaakaan lausetta, enkä äkkisältään muista mikä on derivaatta.

Enolla oli poikien mielestä hauskempia tallenteita. Kyynärpää- ja polvisuojukset, playmobileita, pieniä pikkuautoja ja lippalakkeja. Kuopus valitsi "beisbuubin", tummansinisen Yomiuri Giantsin lippiksen. Epäilen kahden vierasperäisen sanan sekoittuneen keskenään - baseballin ja facebookin. Esikoinen sovitti useita mutta päätyi haluamaan hatun, jossa lukee "Get busy living or get busy dying". Ei kyllä tekstin takia, sitä ei hänelle tullut vielä suomennettua, malli vain oli hänestä juuri sopiva.

Näillä elämänohjeilla kohti keskiviikkoa. Sen voin vielä mainita, että kylmän vesisuihkun läpi on virkistävä juosta.

Eiliseltä

Ja sitten alkoi sataa vettä. Ensin satunnaisia pisaroita siellä täällä, sitten jo niin että täytyy uskoa. Että vettähän sieltä tulee, tummaltakin taivaalta, josta pilviä ei erota. Vaikka takana on ihan aurinkoista.

Iltaruoka olikin valmis, kun puoliso tuli töistä. (Oppisinko käyttämän tuota sanaa, "mies" tuntuu usein niin hassulta. ) Vaikkei ollut saanut viestiäni, jota kirjoitin pitkään pihalla. Kun pojat pyöräilivät ympäriajoja ja välillä käytiin laittamassa laastaria. Jossa lopussa, että soita, kun olet kotimatkalla.
Eri ruokaa lapsilla ja aikuisilla. Välillä ei jaksa yrittää keksiä sellaista, joka maistuu kaikille. Eikä viiden vuoden opit totuttaa lapset aikuisten kanssa samalle ole ikinä menneet perille...

Pyörästäni hajosi vaihteet mutta ne saatiin jo korjautettua. Sillä aikaa kun minä riitelen lapsilleni kotona mönkään menneestä lepohetkestä, joku saa vaihdettua pyörääni ehjän takarenkaan ja uuden vaihdevaijerin. Hyvää työtä, ehdottomasti 18 euron arvoista.

Sää oli taas armas ja antoi minun käydä Japanissa. Kun on pilvistä ja silti kolmekymmentä astetta, on helppo irrottautua Suomesta. Tulee samoja hajuja/tuoksuja ilmaan ja iholla tiettyä tuttua. Ihan totta se asvaltti jalan alla tuntui samalta kuin pienellä kyläkadulla kaukana. Ja sielläkin kävelimme pikkukaupalle ostamaan jotakin turhakkeita. Kuten mehujäät alepasta. Käytiin kyllä purolla uimassa. Se osa minun täytyi kuvitella. Onneksi en ole unohtanut kaikkia taitoja. Mielikuvituksesta on paljon iloa ja hyötyä myös aikuisena.

Mies oli lähtenyt töihin aamulla, kun me vasta kömmimme parvekkeelta. Olisi se ihanaa, jos keksisimme keinon, jolla molemmat voisivat tehdä töitä hieman kevennetyillä työajoilla. Samaan aikaan haaveilen perheen yhteisestä ulkomaanmatkasta. Junakorteilla ensi kesänä koko matka ja monta yötä hostellissa. Epärealistista mutta pitkästä aikaa unelmointi tuntuu oikealta.

Niin, sitten alkoi sataa illalla, kun me olimme polkeneet palstalle kastelemaan kurpitsoja. Pojat söivät eväitä katoksen alla ja minä keikuin kuitenkin kannun kanssa. Ja sitten äkkäsin, että puska on täynnä vadelmia! Kuopus istui siinä vaiheessa päivänvarjosateenvarjon alla ja tuskaili hyttysiä. Minä yritän tasapainoilla, poimiakko vai uskoakko, että "ai ai ai, äiti lähetään jo", kärsimykset on todellisia. Mukillisen otin ja sitten poljettiin kotia.

Tälle päivälle meillä on suunnitelma. Aamusämpylätaikinaan laitettiin pari lusikallista pestoa ja niitä nyt haluavat lisää tuolla. Katsovat yleisurheilua, apua, pitää pian lähteä liikkeelle, sillä tuo tv suo on ikuista.

Kaikille hyvää huomenta.

Vuosaaren markkinat su 25.7. klo 10-16

Huomenna meinaan kirppismyyjäksi. Sitä onkin tässä valmisteltu useampi tunti. Kuvan tavarat eivät lähde myyntiin, mutta lasten vanhoja vaippoja, vaatteita ja kenkiä tarjolla. Ei koiperhosia :). Sekä joukko sekalaisia tuotteita, kuten kai tavallista. Meillä olisi myös paljon musaa! Osassa levyistä dj-merkintöjä kuulemma. Tervetuloa!

Postikortti kaupungilta osa 2

Terveisiä Savonlinnasta! Käytiin kaupungissa mökkimatkalla alkukuusta ja nyt vasta saan kortin postitettua.

Aloitimme päivän miehen kanssa pikkubussilla. Ehdimme juoda kaksin tori-teet ennen kuin pojat saapuivat isovanhempiensa autossa.
Opastetulla kierroksellakin on nyt sitten käyty Olavinlinnassa. Minä ja kuopus, appiukon ideasta. Kuopus laittoi pakin päälle, paikka oli hänestä pelottava. Urheasti kuunteli viisivuotiaani historioita. Minun päähäni mikään ei tartu, jollei ole tosi lahjakas kertoja. Maisemat olivat kauniita. Ja pressun taa oli kiva kurkistaa salaa illan oopperan harjoituksia.

Myöhemmin päivällä kuljimme taas puolison kanssa kaksin kaupungilla. Mietin miksi lapsista ei Suomessa osata kollektiivisesti iloita. Ehkä omista ja kavereiden lapsista, mutta muuten parempi kun heitä ei olisi olemassa, ainakaan katukuvassa tai missään muuallakaan esillä paikoissa. Sitkeässä varmaan yhä usko, että ylpistyvät, jos saavat liiaksi positiivista huomiota. Parempi tottua nöyrästi olemaan kohteliaita, hyvätapaisia, varovaisia. Kunnioittamaan korkeintaan aikuisia ja vanhuksia. Limsaa ei pillillä kuplitella ja huonostihan sitä käy, jos jalka käväisee kahvilassa tuolilla?

Vai voisiko sittenkin ajatella, että oi, he ovat Lapsia. Ja mitä kauemmin säilyy hilpeys, leikki ja toiveikkuus sen parempi on maailma.

Meidän listalla oli kirpputoreja ja antikvariaatteja. Kyllä muuten oli kesä ja kuuma. Ennen paluubussia hain ihanan virkistävän juoman käteeni cafe Alegriasta. Ihana paikka! Sinne vien pojat ensikerralla.

Kotimaanmatkailuterveisin Joola

Kuuman päivän iltana...

...teetä palstalla.
Viereisiltä viljelijöiltä lahjaksi kesäkurpitsa.
Meidän omat on vain kukkina.
Eväänä karjalanpiirakka ja omena.
Kotona kellarissa sauna.

Tänään sai koiperhonen minut täysin pois tolalta.
Sinne meni sitten roskiin luomuvillaiset vaatteet, jotka olivat tallessa.
Suojatkaa omanne, tämä oli varoituksensana.
Nyt meillä pestään pyykkiä vimmalla, kaiken varalta.

Ja miehen loma on lopussa.
Se on surullista.
On ollut ihanaa, kun hän on ollut kotona.
Ja jaksanut ja ollut paremmalla tuulella.
Siivonnut kirkuvan vaimon jäljiltä koiperhosten tuhoja.

Että sellaista.
Hyvää viikonvaihdetta!

Aina ei tarvitse onnistua

Mitä minä tahtoisin kuulla, jos mokaan, jos jokin menee pieleen?
"Voi **ttu/itku!"
"Mitäs minä sanoin/Mitä sulle on sanottu!?"
"Ei voi olla totta, etkö sä ikinä opi."
"Kato nyt, kato mitä sä oikein teit!"
"Voi ***vetti sun kanssas. ÄH!"

Kuinka lysyyn menisin. Kuinka kamalalta se tuntuisi. Lyönti lyötyyn. Aivan kuin silkka epäonnistuminen ei jo tuntuisi tarpeeksi ikävältä.

Jospa ensin, vaikka kuinka konemaisesti: "Ei se mitään."
Sitten tähän kohtaan hengitys syvään ja pikainen arvio tilanteen todellisesta laajuudesta. Harkitsemishetki, ennen seuraavia sanoja.

Jos "vain" maidot puupalikkalaatikossa. "Mitään ei mennyt rikki, kukaan ei kuollut, tuon voi siivota/korjata." Jospa jopa "Voinko auttaa sinua?"

Kuinka varovaiseksi ihminen voikaan tulla, jos ei koskaan saa erehtyä, tehdä virheitä.

Anteeksi pojat, kaikkia turhia huutoja. En käsitä itsekään mistä ne joskus tulevat huulille ja suusta pihalle. Sen verran elämässä pitää olla skarppina, ettei toivottavasti ketään satuta. Mutta muuten. Se kaatunut maito, tai roiskunut pissa... Ne ovat vain osa seikkailua.

Fiilistellen

Meidän palstalle menee tänä kesänä pikkubussikin. Kerran tunnissa. Ihan yltiöpäistä palvelua tämä joukkoliikenne täällä pääkaupungissa, pakkohan sitäkin oli kokeilla. Aamiaiselle pellolle, körötellen maalle.

Jäätiin pidemmäksikin aikaa, kun saatiin vieraita. Hauskaa juosta pysäkille vastaan tulijoita. Palstailu tuntuu mökkilomalta.

Esikoinen rakensi jalkapallomaalit pellolle. Toisten palstoilta tuodaan kotiin vihanneksia, kasviksia, yrttejä ja marjoja. Meillä pelataan palloa, istutaan, luetaan, katkotaan heinää, syödään - jos onnekkaita ollaan pari vadelmaa tai mansikkaa - ja kotiin viemisinä rikkakukkia, ja muistoja.

Saan jäädä itsekseni odottamaan myöhäisempiä busseja, muut lähtevät edeltä. Täytän matsikentän kuoppia ja nyhtelen sieltä täältä ei toivottuja kasveja, kunnes aurinkotuoli vie voiton. Ja siinä minä sitten istun ja luen naistenlehteä. Uitan varpaita pesuvadissa. Kestää kauan, ennen kuin Kuulen tuulen, vaikka olen moneen kertaan jo lehtien kahinaa ehtinyt ihastella. Päätän lopulta kävellä kotiin, vaikka oma bussikin vielä kulkisi. Haluan tuntea metsän ja askeleita hiekkatiellä vaihteeksi. Hassua olla yksikseni.

Vastakohta sille, että mikään ei tunnu miltään on se, että miltei kaikki tuntuu joltakin. Hirmuisesti fiiliksiä elämässäni, tänäänkin.

Postikortti kaupungilta

Heippa. Ajateltiin tehdä jokakesäinen kaupunkiretki. Sää suosi, kaupunki näyttää kivalta auringossa. Kuljettiin kuitenkin katujen varjoisilla puolilla. Miehet... Käytiin syömässä kahvilassa, joka oli pitkään ollut listalla. Hietsun kirppikseltä esikoisen haukankatse löysi matsiasuja. Sitten oli jalat lapsilta hyytyä, mutta äiti sai Mokonsa. Viimeinen rasti, Juuren puoti, löytyi pienten harha-askelten jälkeen ja pojat piti motivoida etsintään suunnistusleikin avulla. Kengät käytiin vielä ostamassa alesta miehelle ja esikoiselle, ennen kotia. Ollaan me tylsiä, ei mitään näyttelyitä tai museoita tälläkään kerralla. Nuo yhdet hillui ja söi nekkuja tahmaisilla tassuilla. Yksi riitakin tuli, mutta se saatiin kai sovittua. Flipflap terveisin Joola Ps. Yhdessä kuvassa, jota ei tullut otettua, kuopus matkaa olkapäilläni ja esikoinen kävelee vierelläni. Minä hymyilen halvoissa liian suurissa aurinkolaseissani. Ja iloitsen, että tämä hömppä perhe on omani.

Satuja

Joskus minun tekisi mieli olla kirjailija, keksiä tarinoita. Osaan liian vähän, mutta mieli tekee toisinaan silti. Yhdessä lukemassani elämäntapaoppaassa kehotettiin kertomaan lapsille iltaisin omia satuja. Valmistelemaan niitä hetki päivän puuhien lomassa. Sitä minä voisin joskus kokeilla. Ja olenkin toki omia tarinoita joskus kertonutkin, mutta että vallan jotakin ylöskin kirjoittaisin.

Olemme lukeneet nyt kesällä paljon poikien kanssa. Ilahdun kirjoista, joissa ollaan metsässä ja luonnossa. Tehdään aika tavallisia asioita, mutta ne tuntuvat seikkailuilta. Syödään mukavia asioita: voileipiä, herkkuja, eväitä, piirakoita, teekupposia, kaakaota, vihanneksia, marjoja ja kasviksia. Käperrytään välillä nukkumaan makoisia unia. Ollaan yhdessä ja välillä yksikseen. Leikitään ja keksitään ja kierrätetään ja mietitään. Puhutaan eläinten kanssa ja eläimille. Säät vaihtelee. Ja sankarit. Ja retket ja hetket.

Sellaisiin satuihin voisin kuvitella itsekin haluavani osallistua. Ja meille tapahtuukin jo sellaisia, ympärillä on yllin kyllin inspiraatiota. Eilen etsimme kuopuksen kanssa halpaa auringonvarjoa pitkin kaupunkia. Kolmen vuoden aikana tehdyt satunnaisiskut kierrätyskauppoihin eivät ole tuottaneet tulosta. Koottavat retkituolit löytyvät sentään kirpputorilta pikkurahalla.

Tänään paistettiin lettuja ja kohta pystytettiin kahvila palstalla. Mansikat, joita joku muurahainen tai mustarastainen on käynyt hiukan napsimassa, laitetaan kompostorin eteen varikselle ja sen kavereille. Loput vielä löydetyt syödään eväiden kanssa. Taivaalla harmaita pilviä, jotka näkyvät oikeinkin selvästi, kun niitä tähystää korkealta. Kesäsade ei varsinaisesti yllätä, mutta tuntuu tosi märältä. Ja vain ihanalta ainoastaan äidistä. Pojat tahtovat jo lähteä. Varjo suojaa myös pisaroilta, mutta tavarat pakataan melko pian ja kohta ollaan kotona suojassa. Juomassa kaakaota. Lukemassa iltasatuja parvekkeella. Siellä ropina kuulostaa lapsistakin jo mukavalta.

Juuri tämän kummempia satuja en nyt osaa kaivata. Varsinkin kun minulla on jo myös oma kulta, ja meillä yhdessä kaksi ihanaa lasta. Esikoinen kuvittelee näkevänsä tähdenlennon, vaikka minusta se näyttää lentokoneelta. Hän toivoo urheilulaukkua, minä toivon, että osaisin sellaisen ommella.

Kauniita unia.