24

2007
Tässä tämän jouluni neljä parasta. Tai viisi. Oikeastaan kuusi.
Aatonaattoiltana koti oli tovin siisti. Kuusessa paloi valot ja tuntui, että nyt laskeutuu rauha.
Aattona vieraat oli jo tulossa, mutta nipistin aikaa ja hipsimme esikoisen kanssa kellariin taloyhtiön joulusaunaan. Oi se oli niin hyvä, että mentiin ja ehdittiin. Nautin, nautittiin.
Oli oma vauva talossa. Punaisessa potkupuvussa. Suloisena, pienenä, rauhallisena, suurena, ihmeenä, lahjana, ainutlaatuisena.
Miehen kanssa yhdessä pähkäilyt, huokailut, keksinnöt, päätökset, sopimukset, halaukset, selviämiset.
Että näin oman siskon, velin, äidin ja isin.

2008
Ei toviakaan aivan siistiä. En ehtinyt saunaan.
Äitiä ja isiä näin aivan liian pienen hetken.
Kamerasta loppui akku heti aamulla, enkä ennättänyt laturia haeskelemaan.

Tuo hetki, kun aurinko kurkisti sisään kotiimme pitkästä aikaa, oli yksi ihanimpia. Minä tein ruokia ja pojat touhusivat miehen kanssa. Kuopuskin osaa sanoa isi. Titii, hän huuteli pitkin joulua ja se kuulostaa minusta kovin kauniilta.
Esikoisen laulu myös. Viime jouluna en vielä tiennyt, kuinka heleä on hänen tiptappinsa.

Siskon laittama punajuuririsotto oli herkkua. Söimme myös yllin kyllin kaikkea muuta. Joulupukkia odotimme ensimmäistä kertaa ja kauan ja sitten hän soittikin ja peruutti tulonsa. Vuoren verran on kuitenkin availtu lahjoja. "Ken jouluyönä valvoo, pysyy virkkuna koko vuoden", kuuluu sanonta. Minä pysyn, sillä sain jutella veljeni ja hänen tyttöystävänsä kanssa aamuun saakka. Vaikken vanhempieni kanssa, niin ihanaa, että sentään veljen ja siskon kanssa ehdittiin puhella.

Eilen kuopus alkoi ripuloida. Meillä onkin ollut tapana sairastella vatsatautia jouluina. Viime yönä kaiken yökkäilyn keskellä vauva näytti kuitenkin niin suloiselta ja kauniilta. Istui tyynyllä ja katsoi minua ihmeissänsä, silmät yhtä suurina kuin pöllöllä yllään olevassa hihattomassa paidassa, jonka sai tontuilta. Kuinka jaksavat ne vanhemmat, joiden lapsella on pitkään jokin vakava vaiva suruna. Oi antakaa heille voimia, valoa ja toivoa. Rakkaus omaa lasta kohtaan kun on niin suurta, ei sille uskalla edes etsiä sanoja. Kuinka pelkäänkään usein läheisteni puolesta. Mutten saa lamaantua, ennen tuomioita, maalailla kauhukuvia. Nautin nyt, kun kaikki on hyvin. Pesen peppua, vaihdan vaippoja, imetän ja houkuttelen juomaan apteekin liuoksia. Tämä on niin pienen pieni vaiva. Parane kuitenkin pian, oma kulta, sillä pelottavalta toki kuulostaa nestehukka...

Esikoinen esitti joulupäivänä nukketeatteria, kun tätinsä soitti pianoa ja taskulampun valokeila oli inspiroiva. Sekin oli hyvä hetki, sitä katsella. Kotimatkalla kiittelin vuolaana. Hän kertoi myös pikkuveljen olleen mukana, kellonsoittajana. Niin todella, siinähän hän istui tuolilla ja heilutteli välillä punaista kilikelloa. En vain tiennyt hänen olevan tärkeässä roolissa. Ihana kuulla, että esikoinen oli ottanut mukaan juttuunsa. Rakastan sitä, kun isoveli kertoo heidän olevan kaveruksia. Tietenkin me sitä toivomme kovasti miehen kanssa. Tästä perheestä tiivistä nelikkoa.

Miehen kanssa on ollut ihana jutella. Olen purkanut kateuksia ja muita kiukkuja. Pakko niitä on välillä ääneen sanoa, jotta tajuaisi, kuinka ovat turhia. Muurahaisellakin on murheensa, sanoo isäni, ukkini sanoi, ettei kellään ole helppoa. Mietin tulevia jouluja. Kuinka meillä ihan oikeasti on mahdollisuus vaikuttaa siihen millaisia... Olisi kiva juhlia päivä päivältä lisääntyvää valoa. Kevät on tulossa, juhannukseen on puoli vuotta!

Kiitokset kaikille meitä jouluna muistaneille. Minusta on ihanaa, että arki palaa, mutta sitä ennen toivon, että huomenna saisimme esikoisen kanssa saunoa. Ja jos ripulipotilaan hoitamiselta jaksan, voisin myös hiukan siivota. Kuusenkin ehtii ehkä koristaa, ennen loppiaista ja hyvää tekisi myös palanen ulkoilua.

Tämä oli tällainen joulu, 24 palaa on nyt siitä tallessa.