Liian kauan laulamatta

Haikeus, ettei ole enää kuvien lunta. Mutta onneksi on paljon muuta. Ihan hurjan paljon.

Olen pyöritellyt montaa ajatusta viikonloppuna ja loppuviikolla. Kuten sitä, että unelmien toteutuminen vapauttaa uutta energiaa, antaa voimaa. Miten muuten selittäisin sen, että jaksan muutakin kuin suoriutua ja selviytyä aamusta iltaan. Olen saanut sen, mistä pienenä haaveilin. Mieheni ja pienet poikani ovat tehneet minusta vaimon ja äidin.

Ei kaikki valmista ole. Unelmoin yhä, onnellisesta vanhuudesta. Mutten ole mitään saamaani kaivannut vielä yhtä kauaa, kuin perhettä, joka on nyt tässä. Ja koska on, huomaan tekeväni rohkeammin uusia asioita. Ajattelevani enemmän, myös muita.

Viikonloppuna tin ti di dinti, tin tin ti dinti, päässä soi biisi. Vartiaisen, sillä Elisa blogistaan ohjasi sinne. Olen niin ulkona artisteista. Laulan Missä on peukaloa ja Kilisikö jossain tiukua ja Jumalankämmentä ja erilaisia Hyvän yön lauluja... Mutten tiedä mitään näistä Jipuista ja muista popeista, joita soitellaan listoilla. Vaikka joskus tiesin juuri sellaisista. Ja tanssin pikkujouluissa ja siellä, missä nyt korjataan tulipalon jälkiä. Ja kavereiden häissä ja pikku yksiössä.

Keksin tietokoneelta lastfm ohjelmiston, joka soittaa haluamani kaltaisia artisteja. Yhtäkkiä minä itken jotakin Kaija Koota. Kuinka kauniita sanoja. Miksi kenenkään äidin lapsen täytyy kuolla, miksi kenenkään veljen, läheisen, rakkaan. Miten lohdutonta sen täytyy olla. Ei maailman suurimmista menetyksistä voi toipua, ei tarvitse luopua. Elämä saa jatkua, sillä menneet ovat sen arvoisia. Jatkavat heissä, jotka muistavat, välittävät, rakastavat. Taivas on aivan hyljätyille, yksinäisille, muille jää paikka rakkaiden luokse.

Pitäisi laulaa enemmän, muutakin kuin lastenlauluja.

Tänään painoimme perunaleimasimilla pusseja Eettisille joulumarkkinoille, jotka pidetään ensi viikonloppuna Vanhalla. Lyhyesti nukutun yön jälkeen - kiitos hyvästä seurasta. Kun mies on illalla joskus kaupungilla, haluaisin siivota kodin. Laittaa sievät vaatteet ja olla eteisessä vastassa kauniina, kun palaa reissusta. Mutta ei se enää juuri koskaan ole sellaista. Mutta ehkä niitä kertoja vielä on luvassa, nyt mennään verkkareilla. Oli myös ihanan epätodellista istua sohvannurkassa tovi torkkuneena, kun muilla pohjia ja itsellä limpparia. Tarttuu hiprakka ja haluaisin samantien jutella juuri yhtä helmeillen polveillen, kuin muut, aamuun saakka. Onpa kaunis päivä!

Huomenna alkaa joulukuu. Ihanaa. Olen valmiina, tulkoon tunnelma. Vaikka juuri tuollaisia aamuja, tuntemuksia, kuin viime keskiviikkona, kuvissa. Missä muualla olisinkaan voinut haluta olla.