En yhtään harmistuisi, jos saisin jokaisena talviaamuna herätä lumiseen maisemaan. Eilen pyrytti, tänään kaikki oli muuttunut taas niin kauniiksi. Minusta tulee ihastuksesta huokaileva. Muistan taas yhden lempikulmani kodissa. Eteisessä olisi sopiva paikka vaikka nojatuolilla. Siitä näkee kotimme metsäisimmän ikkunan. Juuri silloin, kun vaikka on pukemassa jotakuta venkoilevaa lasta. Puut ovat siinä kuin ovat aina olleet ja hiljalleen sataa hiutaleita. Katsokaa pojat miten kaunista. Ei tässä voi muuta kuin kuiskia. Näyttää ihan sadulta.
Kuopus ei pelännyt lunta ei harmistunut, vaikka oli siinä naamallansa useita kertoja. Isilleenkin oli illalla näyttänyt, kuinka valkoista voi popsia. Kun isi kerran sanoi, että mennään syömään...
Muutama kiukkusana pääsi aamulla, minulta. Kun suuntasimme hankeen suksien, pulkkien ja lumilapioiden kera. Tai siis emme vain hankeen vaan lähdimme muka vastaan ulkoiluseuraamme. Mutta suksestahan sitten irtosi joku ruuvi eikä vauvasta ollutkaan hauska istua pulkassa makuupussissa, vaan kävellähän sitä piti, viis siitä, ettei jalkakäytävää erottanut autokadusta. Onneksi tuli älyttyä ottaa timeoutti. Muistuttaa, että riittää vähän vähempikin ja saa edelleen nauttiakin. Vietiin osa kapistuksista sisällekin ja otettiin avuksi vaunutkin.
Kun päiväunet maistuvat kuin unelma. Että kantorepusta rattaisiin siirtyminen onnistuu, ja parvekkeella nukkuu valohavujen tuikkeessa, sillä aikaa, kun äiti laitta ruokia, sytyttää kynttilöitä ja laittaa joulumusiikkia. Seurustelee muiden kanssa. Eikö silloin kuulu iloita, tuntea sisällä ihanat huokaukset ja kuplinnat ja rauha. Oli niin ihana päivä, etten olisi millään raaskinut lähteä luennolle. Omieni luota, ihanimpien. Vielä kun näyttivät niin hauskoilta, stigan kyydissä, kun vedin isiään vastaan metrolle. Luovutin aarteemme miehelle.
Ihana tulla illalla kotiin. Vielä oli maassa lunta. Tänään muistin taas, kuinka paljon lumi tuo valoa. Kuinka hanki hiljentää melua. Älä ihan vielä sula. Haluaisimme vielä nauttia sinusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti