Iltaisin äiti nukahtaa

Joutuu rykimään kurkkuaan, kun on ollut pitkään hiljaa. Naputtelemaan hitaasti ja takellellen, kun edellisestä päiviyksestä on aikaa. Tänä iltana minä kyllä kirjoitan, mietin, ja tiedän miettineeni näin jo ties kuinka monta kertaa. Kun se ilta sitten tulee, menen nukuttamaan poikia. Leun satua, peittelen, imetän, juttelen, luettelemme hyvät yöt sukulaisille ja ystäville, laulelen. Sitten herään. Yö on taas tullut. Ihan hiljaista ja pimeää jo, mieskin nukkuu. Imetän pienen, joka minut herättikin, ja jatkamme näin aamuun. En sitten kirjoittanutkaan.

On tapahtunut paljon, tietenkin. Mitä hämmästyttävää on siinä, että yhdestä päivästä voi kirjoittaa monisatasivuisen klassikkoromaanin. Siis en minä, mutta joku. Sillä kyllä ainesta on. Ja jos lähtökohtaisesti haluaisi tallentaa mahdollisimman paljon ohikiitävyydestä, voi, näinä päivinä olisin tahtonut yhtäaikaisesti istua naputtamassa ja elää täysillä samalla.

Kuopukseni kultaiseni on täyttänyt vuoden. Olemme juhlineet syntymäpäiviään. Vielä tulee se hetki, kun istun valokuvakirjan kanssa sohvannurkassa ja istun ja itken vaan. Kuinka suurta on saada juhlia omaa lasta, sitä, että hän on olemassa. Tosi suurta, voin kertoa. Sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi kiertää - siis täytyy mennä läpi...

Puistomme! Siellä on aloitettu remontti. Voimmeko uskoa. Äänestin kyllä kunnallisvaaleissa ja minusta myrskyisenä vaalipäivänä oli suurta kansalaisoikeuksien toteuttamisen tuntua ilmassa. Mutta nimilistat, niihin uskon nyt jopa vielä kovemmin. Olisiko puisto pelastunut näin ilman vetoomustamme? Ehkäpä, mutta oi siskot ja veljet kuinka hyvä maku tästä tempauksesta jäikään. Ja toistaisesksi remonttia tehdään niin, että puisto on samanaikaisesti toiminnassa. Eli tervetuloa, ei ole Omenamäki suljettuna.


Marraskuu... Minusta olisi mukavampaa, jos nuo värikkäät lehdet eivän olisi pudonneet kokonaan. Onneksi ehdimme ison pinon prässäämään. Harmaan ja keltaisen yhdistelmä näytti niin monena päivänä niin hienolta, tuolla ulkona. Piristävältä. Mutta minulle on annettu kuopus, marraslapsena, jotta muistaisin, että kaikessa harmaudessakin voi kyteä niin paljon voimaa ja kauneutta. Hän on ihana ja hänen päiväänsä oli ilo juhlia, marraskuussa.

Juhlimme myös Kurpitsajuhlaa, puistossa. Onneksi tuollaisella kotimaisella nimellä. Kurpitsaherkkuja ja lyhtykin. Ja minä tein pojille rooliasut vihdoinkin. Ties mistä saakka olen haaveillut, että leikkeihin eläinpäähineitä ja lääkärintakkeja ja korkokenkiä ja kravaatteja... Esikoinen innostuin lauluhetken kummituslinnalaulusta, ja tahtoi olla nahkasiipilepakko. Minulla oli säkillinen Marimekon raitatrikoota. Ja nyt minulla on kaksi suloista raitalepakkoa. He ovat ihanan näköisiä häärätessään siivissään täällä kotona. Olen myyty. Kyllä kannatti valvoa öitä ompelukoneen äärellä. Leikata kaavoja metrossa.


Kuopus sai yksivuotislahjaksi isinkoostaman kokoelmalevyn, pähkinöitä ja nukketeatteriesityksen, ihan niinkuin esikoinenkin aikoinaan. Tanssii, kun musiikki soi. Kyllä se veronpalautus taitaa videokameraan mennä? Kuinka tuota voi muuten muistaa, selostaa. Pähkinät olivat herkkua, eikä onneksi ilmaantunut Pyhäinpäivään mitään reaktiota. Nukketeatterissa tapitti tarkkana, kallistui eteenpäin kuuntelemaan ja peikoille jotakin meinasi myös sanoa. En uskaltanut liikaa häneen päin katsoa. Jotten puhkeaisi itkuun tai jottei keksisi marssia syliini. Vaikka marssikin sitten, kun olin laulanut Peikkoäidin kehtolaulun ja sanonut senpituinense. Ihana kulta, suukkoja, äiti rakastaa juuri sinua. Juuri tuollaista ainutlaatuista omaa hömppää. On niin iso ilo saada tutustua.

Että tulkoon joulu. Mistä tuokin nyt tuohon tuli. Ehkä siitä, että syyssynttärit on nyt juhlittu ja viides vuodenaika tekee tuloaan. Pää niin täynnä ajatuksia ja elämää ja toteuttettavia juttuja ja kiitoksia ja kuitenkin ihan yllättävän hallittua tuolla mielirintamalla. Enkä nyt siis tarkoita vain joulua, vaan tätä vaihetta vuodesta. Haluan elää juuri tätä minun elämää nyt, olen niin sisässä siinä, etten ennätä haikailla muuta. Ja kun on saanut jotain näkyvää valmiiksi - juhlaa, lepakkopukua ja nukketeatteria - on ihanaa ottaa listalle kirjojenlukua, lehtien selailua.

Hyvää marraskuuta. Hyvä marraskuu, anteeksi kun aina ruikutan värittömyydestäsi. Sinullakin on paikkasi. On ihan varmasti.

Ja nyt tulee sitten taas se uni, kunhan maltan...