maanantai 28. toukokuuta 2012

Uutispimento

Minä olin autuaan tietämätön tietämättäni, taas uusista ammuskeluista Suomessa. Monta vuorokautta, vahingossa. Luulen, että tapahtumat tulvivat tietoisuuteeni jokatapauksessa, vaikkei meille tule Hesaria enkä säännöllisesti katsele tai kuuntele uutisia. Mutta voi sattua, että jää huomaamatta. Mutta sattuu kyllä sitten, kun saa kuulla tai lukea.

Miksi taas ja koska seuraava. Miksi jokin jo tapahtunut kauhea ei vain vain voisi jäädä viimeiseksi. Emmekö vain voisi ottaa opiksi. Tajuta, ettei meitä ole tehty toinen toisillemme hirviöiksi.

Mikä on minun osani. Kuinka voin olla avuksi.

Katson ilta-aurinkoisia verhoja ja mietin, että joskus pitäisi kirjoittaa varmuuden vuoksi. Mitä haluaisin saada sanotuksi, jos minut poistetaan äkisti. Ainakin, että pojat, äiti rakastaa teitä pohjattomasti, rajattomasti, ikuisesti. On rakastanut aina, siitä hetkestä saakka, kun teitä odotti. Ja rakkaus kasvaa joka päivä suuremmaksi, vaikka luulisin sen jo täydeksi.
Ja Kulta, sinun vierelläsi on hyvä olla. Tuntea rakkaus ja vastarakkaus, turva.
Ja että minulla on ihana perhe. Ihanat vanhemmat, sisko ja veli. Ihanat kummilapset ja lasten serkut. Sukulaiset, ystävät, läheiset.

Olen saavuttanut elämässäni jo enemmän kuin koskaan olen osannut toivoa. Paitsi sen, että saisin elää tolkuissani vanhaksi ja katsoa, kuinka minulle tärkeät vanhenevat kanssa. Vastoinkäymisiä tulee aina, mutta toistaiseksi suurimpia olen vain katsonut sivusta, koettanut osata elää osaani kanssakulkijana. Silti haluan uskoa, että vaikeudet on tehty voitettaviksi. Ne joita minä kohtaan, tai joita ihmiset ympärilläni.

Kohtuuttomia välillä laitetaan, mutta toivoisin, ettei tappio oikeuttaisi ketään ryhtymään toisille viholliseksi. Naivistisesti haluan piipittää, että entä jos hyvä kuitenkin lopulta voittaisi. Miltä se tuntuisi.

Rauhaa, rakkautta ja valoa. Hyvää uutta alkavaa viikkoa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Viisaita ajatuksia jälleen. Osaat nähdä elämässäsi kiitollisuuden aiheita.

Kivoja vesipisaroita ikkunassa. Bongasin vanhasta postauksesta myös kivoja pallotarroja ikkunassA. Mistä olet löytänyt?

-kristiina-

Joola kirjoitti...

Kiitos Kristiina.

Pisarat ja pallot olen ite leikellyt värillisestä kontaktimuovista, jota ostin Kampin Hobby pointista (?) pari vuotta sitten. Siis silloin, kun leikkelin niitä palloja ikkunaan:). Ja sitä on jäänyt yli rippeitä, joista keksimme kuopuksen kanssa tehdä kesäsateen ikkunanpieleen. Muistuttaa myös taimien vedenkaipuusta.

Bambi kirjoitti...

Itkien luen tekstiäsi. Mullakin meni ohi tuo uutinen kunnes päivänä eräänä satuin katsomaan uutiset illalla. Sanoja ei löydy tunteita kuvailemaan mutta sinä onnistut niin läheltä kun mahdollista.

Mukavaa viikkoa myös teille, palstalle, kotiin ja arjen kiemuroihin.

Joola kirjoitti...

Kiitos Bambi kanssaitkusta.
Yritämme muistuttaa toisillemme myös, että on hyvää ja kaunista. Sekin on tärkeää silloin, kun tuntuu, ettei maailman menossa ole järkeä.

Mukavaa viikkoa sinullekin. Kiitos kommentista.

heini kirjoitti...

Voi tuota poliisia uittamassa käsiään saavissa <3 Tuli mieleen tekstistäsi pikkusiskoni tokaisu kun joskus juttelin jotakin samansuuntaista kuin kirjoitit. Siihen hän sanoi (viitaten häneen ja mieheensä ja mahdolliseen kuolemaan) että mitään ei olisi jäänyt sanomatta :). Ideana että kaikki on sanottu ja puhuttu ja tiedetään. Havahduin oikein että noinkin olisi monissa tilanteissa hyvä ajatella, jos se hetki oikeasti tulisi, sillä varmasti useimmiten niin asianlaita on. Mutta silti varmaan ei koskaan liikaa voi noita tärkeitä asioita kertoa tai kirjata ylös.