Tapahtuu

Viikko on ollut täyteinen. Ihana, kun sunnuntaikin oli keskellä viikkoa ja uudestaan taas ylihuomenna. Kävimme kolmesti kylässä samassa paikassa ja meillä kävi vieraita.

Sain matkaliput hankittua ja nyt en väliin tiedä itkeäkö onnesta vai pelosta.

Työpaikanhaku on käynnissä. Olen muotoillut itselleni tärkeitä, muistan ne yhdeksästä ällästä. (Lapsuus, luovuus, luonto, leikki, liikunta, luottamus, läsnäolo, leppoisuus ja läpinäkyvyys.)

Tänään kävin kaksin esikoisen kanssa asioilla, kun kuopuksella oli kevään tokavika kerhonsa. Patongilla ollessa katselin pöydän yli kultaista poikaani. Kuinka uskomatonta, että hän on kasvanut kuin huomaamatta jo niin isoksi. Taaempana äiti suukotti vastasyntyyneenoloistansa liinassa. Ajattelin, että juuri niin minäkin aloittelin omani kanssa ja nyt aarteeni on juuri jo koulussa.

Kuopuksella on lauhkeampi vaihe, joka tuntuu rauhoittavalta myrskyisän kevään jälkeen. Suvanto tai tyven ennen uutta riepotusta, mutta kuka käskisi murehtia tulevia, kun voin nauttia käsilläolevasta. Antaa suukkoja ja kuunnella puolin ja toisin, kuinka tykkäämme toisistamme todella.

Ihan hirmuisen hyvällä tolalla moni asia. Ei talous ehkä tai ympäristönsuojelu, mutta koti on kylpyhuonetta lukuunottamatta kertaalleen siivottu. Ja on puhuttu paljon pitkästä aikaa ja etsitty ensimmäistä geokätköä sateessa ja nähty hevosia ja ihania lapsia ja naurettu.

Kello on paljon, aamulla tulisi sanoa, että on nukuttu. Vapaapäivä, ei enää uimakoulun vuoksi aikaista nousua. Mehua, teetä, muroja.

Hyvää viikonloppua. Levon ja kiitoksenhuokauksen aika.