***

Päivällä ajattelin, että illalla haluan syödä suklaata ja katsoa jonkun nyyhkyelokuvan. Jotta saan kyyneleet irti kuopistaan. Aina ne eivät tule, vaikka tuntuisi, että niitä tarvittaisiin helpottamaan. Solmuista mieltä, joka ei tiedä. Mitä oikein ajatella mistään ja kenestäkään. Usein itku tulee itsestään, enkä aina heti keksi syytäkään.

Esikoinen kysyy, miksi äiti ja isi ovat niin kireitä. Minä selitän listan asioista, jotka painavat mieltä. "Ahaa, nyt minä ymmärrän", hän sanoo, äänessään yhä kepeyttä. Mutta hän hieroo minun hartioita, neuvoo, kuinka ohimoita painamalla voi helpottaa pääkipua, halaa monta kertaa ohikulkiessansa. On kultainen ja ihana, niin kuin hän ja veljensä aina, myös riidellessään ja kiukuissaan tavallansa.

Päivä ei ole huono, sillä minulle on annettu paljon valoa. Saamme siivottua matkan jälkeiset tavararöykkiöt joukolla ja pestyä pyykkiä monta koneellista. Kumpa toistenkin solmut voisivat taas aueta. Uusia voi tulla, sillä elämä on sellaista. Mutta nykyisten täytyisi ensin saada aueta rauhassa.
***
Lähden palstalle illalla. Siellä on hyttysiä niin paljon, ettei se enää ole todellista. Vaikea hengittää jopa, kun tuntuu että tunkeutuvat suuhun ja nenään sieraimista. Aikeita oli monia, mutta päätän yrittää selvitä sisulla edes vadelmien ja kurkkujen poiminnasta. Anorakki on mukana viileyden varalta. Ihan lämmin on, mutta vedän hupun ja vetskarin tiukasti kiinni, ja silti kasvot ovat hetkessä paukamilla. Päätän, etten edes yritä juoda teetä omalla heinikkoisella tiluksella. Palstojen reunalla on avonaisempaa istuskella, yhteisellä katoksella.

Tee maistuu herkulta ja hyttyset ovat pitäneet minua hetken poissa muista ajatuksista. Naurattivat jopa lopulta, niitä oli niin sankasti ja niiden huiskiminen mahtoi näyttää koomiselta. Kun lähden kotiin, näen yhtäkkiä hevosen pellolla. Siellä oli niitä ja lehmiäkin vielä toissa kesänä, mutta ei niitä enää pitänyt olla. Katselen heppaa ja hän minua ja kuiskailen kesäillassa että hauskaa, kun olet siinä, tervetuloa. En tiedä kenen hän on ja miksi ja mistä, mutta ihanaa hepoa on katsella. Silmät kastuvat, sillä olen kaivannut pelloille elämää siitä saakka, kun kaupunki päätti häätä eläimet ja omistajansa.

Kotona kuopus valitsee tuliaisista kurkkuja ja esikoinen vadelmia. Luen heille Melukylän lapsia ja olen onnellinen monesta.

Toivon hyvää muihinkin koteihin, solmukohtiin ratkaisuja.

Mustikkaunia

Heinä-/elokuun taitteen olen usein viettänyt partioleirillä metsässä. Muistin sen vahvasti, kun keräsin Saimaan rannalla mustikoita poimuriini. Muistelin. Mustikoiden tuoksu, ja mättäiden ja varvikkojen, sinkauttaa teltan sisään, maavaatteen päälle loikoamaan, kuulemaan leirielämän äänet ja radion keittokatokselta. Siellä laulavat Eput ja Nypykät ja Leevi, ja Hector Nukkuvasta stadista. Kurkku on mikrofooni ja taitava letittää meille kaikille ranskanlettikampauksia. Joskus minut loiskautettiin vaatteet päällä järveen ja ystäväni ja haikilla kerättiin mustikoita trangian kattilaan ja opin syömään hernekeiton ja puuroni. Ja kaikkialla tuoksui vahvasti sammal ja mustikka ja kesä ja ihana metsä.

Kotona kaadan poimittuja mustikoita sangosta ja haluan toviksi juopua tuoksusta, joka leijuu tarjottimen yllä ilmassa. Jos marjojen putsaaminenkin on näin huumaavaa, poimin jatkossa vielä useampia pikkusangollisia.

Kun suljen silmäni, näen mustikanvarpuja. Siniset pyörylät pomppivat verkkokalvoilla. Niin vahvasti, että ihmettelen sitä ja pidän epätavallisena. Mutta ehkä se on sitä, että veneilyn jälkeen keinuttaa kuivallakin maalla ja mustikanpoiminnan jälkeen näkee marjoja kaikkialla.

Haluaisin askarrella jotakin mustikansinisistä puuhelmistä. Sellaisia on varmaankin jossakin kaupassa. Mustikalla on paitsi huumaava tuoksu, myös ihana värinsä. Se minun pitää kyllä pestä pois huulilta ennen unia, sillä varsinkaan hampaitani se ei kaunista.

Viime yönä pääsin partioleirille unissani. En harmistuisi, vaikka pääsisisin sinne uudestaankin. Sanon itselleni, sillä muut jo nukkuvat sikeästi, kauniita unia - mustikoiden kuvia.

Ps: Kotiinpaluuta hankaloittaa hieman se, ettei puhelimeni toimi. Tai ehkä vain laturi on rikki. Siinä ratkottavaa huomiseksi. Mutta ensin se hyvä uni...

Satoa

Minulle sopisi myös, että jääkaapissa olisi aina purkillinen vadelma-, mustaviinimarja-, metsämansikkasekoitusta. Yhden hetken oli. Tai oikeastaan ei siitä jäänyt aamuksikaan, kun se syötiin jo illalla. Mutta juuri hyvä myös niin.

Saimme myös maistella "itsetehtyjä" avomaakurkkuja! Mitä herkkua. Olen hämmentynyt, että ne onnistuivat. Ja niitä taitaa tulla vielä lisää. Miksikään säilykkeiksi asti ne eivät päädy, ne syödään sellaisenaan.

Kesäkurpitsoitakin oli valmiina monikossa. Yksi vaalea eri lajiketta, muut kaikki luomuja siemenestä saakka. Ja herneitäkin napsin muutamia. Ja mustaherukoita on lisää puskissa. Mutta enempää en ehtinyt poimia. Kas kaikkialle sinne, mistä hyttyset ovat jo kadonneet, voin kertoa, että meidän palstalla niitä on vielä satoja...

Samettiruusuni eivät pääse oikeuksiinsa kuvissa. Ne ovat polvenkorkuisia ja täynnä kirkkaankeltaisia suuria kukkia. Hoitaneet todella tunnollisesti työtänsä tuholaisten karkoittajina. Iloitsen niistäkin jokaisesta.

Talvikurpitsat ovat myös lähteneet hyvin valloittamaan tilaa. Mansikka-aika on ohi, ja annan kurpitaköysien nyt vyörytä myös mansikkapenkalla.
***
Me rönsyämme kohta valtavan tavaravuoren kanssa kohti miehen vanhempien kesäkotia. Se on näky, kun rinkat selässä, turvaistuimet käsissä, kuljemme julkisessa liikenteessä. Jottei Kiljusen herrasväki jäisi keneltäkään huomaamatta, pojilla on tänä vuonna järvipulikointia varten hommatut punaiset "lötköpötkötkin" vielä käsissä...

Hyvää loppuviikkoa, me vietämme sitä Saimaalla. Rauhaa toivon, sopua ja rakkautta, kaikkien surullisten uutisten ja otsikoiden tulviessa.

Tukka märkänä

Norjan tapahtumat ovat järkyttäviä. Tiedän niistä jo liikaa ja muutkin minusta. Median tehtävä on tiedottaa, mutta ei yhtään enempää, kuin on tarpeellista. Miksi meidän täytyisi kuulla yksityiskohtia kamaluuksista. Mielen täytyy heilahtaa pois raiteilta jo puolesta sanasta. Ja ryhtyä samoin tein tukemaan surevia ja valamaan uskoa paremmasta, ettei kamalampia otsikoita koskaan enää tarvitsisi tulla. Aion väistellä taas pari päivää sanomalehtiä ja muita etusivuja.
***
Minun mökkimatkani poikieni kanssa oli ihana. Tuntuu hiukan väärältä hehkutella kesän ihanuuksista nyt, kun toiset ovat kokeneet kamalimpansa - jopa loppunsa - keskellä samanlaista kauneutta. Mutten saa unta, kun luin liikaa, ja omista retkikuvista ja tunnelmista haen valoa, iloa ja lohtua.

Sillä tätä retkeämme muistelemme kauan, ei vain tulevana talvena, vaan vuosienkin kuluttua. Siksikin, että tällä reissulla pojat keksivät järvessä pulikoimisen riemun. Siihen vaikutti varmasti sää, joka oli hiostava ja kuuma. Vesi tuntui yhtäaikaa virkistävältä ja lämpimältä, puhtaalta ja pehmeältä. Silkkaa onnea istua laiturilla katselemassa omia muruja hihkumassa ja nauttimassa. Heitä ei kauaa pidätellyt mikään poissa rannasta.

Olimme hurmioituneita siitä kaikesta kesästä meidän ympärillä. Mökistä, lämmöstä, sateista, syömisestä laiturilla, ilman vaatteita kulkemisesta, vanhempieni seurasta ja huomiosta, herkuista, saunoista, unista kammarissa, peleistä, suunnistusleikeistä, piirtelyistä, kirjan kuuntelusta, hassutteluista, vieraista, varpaiden uitosta, kivien heitosta, kalojen katselusta, ukkosen kuuntelusta, peiton alla lämittelystä, ihmettelystä, sylityksistä... Haltioituneita, sitäkin me olimme todella.

Tänä aamuna laitoin kellon soimaan, että ehtisimme nauttia vielä hiukan enemmän kaikesta mökin ihanuudesta ennen kaupunkiin tuloa. Esikoinen pyysi, että viideltä, mutta koska nukkumaan mentiin puolen yön jälkeen, puoli kahdeksan sai kelvata. Esikoinen nousi aamulla heti, kun supatin, että yritetään ehtiä aamu-uinnille ennenkuin kauempana jyrisevä ukkonen on ihan päällä. Kuopus valitsi unten jatkamisen pitkään, mikä ei ole huono nautiskelumuoto sekään, varsinkaan mökillä. Ukkosessakin on oma tunnelmansa, eikä se pilaa mitään, jos saa olla hyvässä seurassa turvassa. Ja on uinut jo suunnitellun aamu-uintinsa ja aamiainen on katettuna tarjottimella.

Tiedän, mistä saan voimia, kuinka lataan akkuja. Antakaa minulle silloin tällöin kesää ja tätä kaikkea edellä mainittua (Norjan kauheuksia lukuunottamatta) niin sisimpäni saa kaipaamaansa ravintoa. Lähtöuinti vesisateessa, hiljaisen järven siristessä ja poreillessa pomppivista pisaroista - eikö se ollutkin jo ihan satua. "Ihanaa", meillä on kuulunut viime päivinä. Esikoinen käy halaamassa ja meinaan kysyä että mikä, mutta tiedän kysymättäkin, että tällainen elämä.

Kotona en tahdo hiuseteni kuivuvan. Sillä märkänä ne muistuttavat mökkiretkestä, jolloin ne kastuivat koko ajan, sateista, saunomisesta ja pitkin päivää tehdyistä pulahduksista. Kiitos äiti, isi ja pojat - teidän kanssa oli taas ihana olla mökillä.

Vauva talossa

Yövieraat ovat matkalla kohti seuraavaa rastia. Oli aivan ihanaa, kun oli hetken vauva talossa. Ja äitinsäkin, ja vanhempikin lapsi käväisi. Se, että ulkomailla asuvat ystävät välillä ovat hetken edes samassa maassa, tuntuu ihanalta. Ja ihan huippua on, kun voi tavata, nähdä, jutella, olla oikeasti toinen toistemme seurassa.

Yhden ystävän Suomeen tulo meni yhtäaikaisesti mönkään, kun toinen kertoi pääsevänsä yökylään. Se on surullista. Voin vain kuvitella tuskan määrän, kun pakatut laukut jäävät kotinurkkiin ja kalenteriin merkatut virkistävät tapaamiset ja visiitit peruuntuvat. Voimia.

Meillä on nyt kiikarissa vanhempieni mökki. Pakataan ja koitetaan hypätä iltabussin kuljettamiksi. Tekee niin kovasti mieli.

Kesäkoti

Kesäkodilla sopii herätä kuudelta, kun esikoinen on nähnyt pahoja unia. Hän saa rauhoittelun jälkeen uudestaan unta, mutta itse ei enää malta loikoa. Keittää teevettä kaapin päältä pölyttymästä pelastetulla vesipannulla ja jugurtin jälkeen voikin sitten maalailla vesiväreillä, viivoja, pilkkuja, kaaria, ruutuja - juuri sellaisia, jotka pälkähtivät mieleen, kun sai silmät auki unesta.

Kesäkodilla kukin saa puuhailla omia. Mies, lomalainen nyt hänkin, voi lahteä antikvariaattikierrokselle. Pojat piirtää ja leikkiä. Äiti askarrella omalle äidilleen lintumobilea. Sen paikka voisi olla Järvikammarissa, kunpa päästäisiin tänäkin kesänä sinne saakka.

Lounaana voi syödä popcorneja, omenaa ja kurkkua. Pestoa tehdään odottamaan iltaa, se vaikuttaa ihan superruualta, sääli vain, että basilikojemme oikea koti on Iso-Roballa.

Radiosta kuunnellaan kesähittejä ja c-kaseteilta japanilaisia suosikkeja suoraan yhdeksänkymmentäluvun alusta.

Kesäkodissa on ihan oma tunnelmansa. Parvekkeen ovi on tietenkin auki ja parvekkeella leikitään olevamme ulkona. Telttakin siellä on, ja silti mahtuu myös matto ja pari aurinkotuolia. Ampiainen pelastetaan sisältä ulos lasipurkin ja postikortin avulla.

Kesäkodilta on lyhyt matka pistäytymään kaupassa ja/tai postilaatikolla. Kirje ja toiseksi viimeinen lintupeli matkassa. Kirjastossa käydään monistamassa lisää lintuja. Niitä saa tilata myös paperiversiona, siis nipun (23kpl)pelkkiä tirppoja ilman laminointia ja pelipakkausta, kahdeksalla eurolla.

Illansuussa käydään palstalla. Kesäkodin iltapalalla syödään tänään tämän kesän viimeiset mansikat ja ensimmäiset vadelmat. Yövieraitakin saadaan, heidän puhtaat valkeat lakanansa kuivuvat vielä ulkona narulla tuulessa.

On ollut hirvittävätn hyvä päivä tämä. Pitkä (no leikisti) ihana kesä, kiitos kun olet täällä.

PS: Toisessa kuvassa olevia paperilintuja siis voi tilata osoiteesta hemmaharakka(å)gmail.com 23kpl/8e.

Kesäruokaa

Laivamatkalaiset toivat meille valtavat basilikapuskansa hoitoon reissun ajaksi. Sanoivat, että niitä saa syödäkkin. Koska en ole koskaan nähnyt suurempia basilikoita uskalsin verottaa niistä huolella oksia ja tehdä itse pestoa. Päätellen siitä, etten tiennyt mistä pinjansiemeniä löytää kaupassa, en ole tehnyt tuota soosia kotona aiemmin. Onneksi nyt tein.

Minulla oli yöstä saakka nälkä, kun kauppalistaa suunnitellessa keksin, mitä tarjoamme Afrikan-tädille, kun saamme hänet tänään vieraisille. Uusien perunoiden seuraksi salaattia ja pestokastiketta ja jälkiruuaksi niin ikään kotitekoista kinuskia ja mansikoita! Ja nyt se loppukinuski huutelee tuolta jääkaapista, kuinka ikinä voin olla lusikoimatta sitä jäänyttä tässä myöhäisillan kuluessa. Niin herkkua. Hmm, ehkä sitä salaattiakin jäi, pestoa ainakin puoli purkillista. Ja sekin maistui niin, että jouduin pinnistelemään, etten omia tekeleitäni hehkuta. Kas kun keksii näillä taidoilla jonkin ruuan, jota kehtaa toisillekin tarjota, se tuottaa kovin suurta iloa.

Että maukasta kesäiltaa vain. Minä tiedän, mitä käyn kohta hakemassa jääkaapilta.

Postauksen reseptiosio:

Pesto:
Basilikaa 80 lehteä + vähän päälle, kun en tahtonut olla niin tarkka laskuissa
Oregaanoa muutama hento oksa
Herneet kymmenestä palosta + parista vielä, kun kerran niitä halusin sekaan sotkea, niin päätin sen verran laittaa, että se on mainitsemisen arvoista
6 valkosipulin kynttä
löräys hunajaa pehmentämään makua, koska kuusi kynttä olikin melko tiuha maku tottumattomalle
2dl oliiviöljyä
70g parmesaanijuustoraastetta
ihan ripaus suolaa, kun netin ohjeissa kerran sanottiin, mutta hirvitti, koska juustossakin sitä jo oli "voimakkaasti"
Pinjansiemeniä pari kourallista - oli vaikea päättä kenen kouria ja olin lähellä kipata koko 80g pussillisen, mutten sitten viitsinyt, kun muka mittailin

Tiedän, ettei pestoa pitäisi tehdä sauvasekoittimella, siksi kai sitä ei olekaan tullut tehtyä. Mutta nytpä tein ja siitä tuli toki täysin muhjua, mutta ihan herkkua minusta ja vieraasta - joka ehkä ei tosin kehdannut rehellistä mielipidettä sanoa.
Minä nautin jo siitä, että vihreydessä oli niin paljon tuoreuden ja terveyden tuntua.

Salaatti:
Lehtisalaattia ja tammenlehtisalaattia iso kulho melkein täyteen
Kaksi kotimaista punasipulia (hurraa kesä!)
Monta tomaattia (mainittakoon nyt että kotimaisia, kun sille tielle tuli lähdettyä noin innolla), 6, ehkä 7 jopa, jotta tulisi ruokaisempi satsi, kun nyt ei tulisi mitään pihviä tai sellaista lihantapaistakaan seuraksi
Kotimainen kurkku ja kesäkurpitsa
Kaksi paprikaa, ne oli hollantilaisia, mutta ajattelen sen olevan sentään edes parempi kuin Espanja
Yksi halloum-juusto, kuutioin ja paistoin pannulla

Sekoitin nuo kaikki sekalaisen kokoisina lohkoina ja kuutioina ja luotin, että kaikki aikuiset edes uskaltaa maistaa pestoa, joten jätin oliiviölyt sun muut kastikeviritelmät laittamatta. Ihan perussalaatti siis, mutta tulipahan sekin nyt tähän kirjattua.

Jälkkäri:
Mansikoita, mitä kotimaisempia ja herkullisempia sen parempi (Meillä oli litra tänään palstalta haettuja ja toinen torikojulta)
Kinuskiin:
4dl vispikermaa
2dl maailman parasta raakaruokosokeria, joka on miltei sellaista fariinisokerin oloista, näin vanhaksi piti elää, ennen kuin löysin sellaista (mutta moni muukin sukrutti ajaa saman asian, olen varma)
Vaniljajauhetta purkin pohja, ehkä puoli teelusikallista

Kinuski on tosi helppo tehdä, mutta ehkä mahdoton, jos vaikka ihan pieniä lapsia pyörii nilkoissa. Koko ajan pitää vispata hellan luona, jos lähtee toviksi paimentamaan kulman taa, on vaarassa savutta koko arvokas keitos. Ainekset kattilaan, levy rohkeasti miltei täpölle aluksi ja sitten vispati vispati minun kokemuksella ainakin vartti. Loppumetrit ovat käsillä, kun kinuski viimein alkaa sakeentua ja silloin voi vielä testata tiputtamalla kinuskipisaran kylmään veteen. Jos se jähmettyy hiukan, se on valmista. Ja sopii hyvin mansikoiden kanssa, kerma ja sokeri, tietenkin, miksi en ole sitä tajunnut aikaisemmin.

Keittokirjailijaa tai edes ruokablogistia minusta ei tule, olkoon tämäkin todisteena. Ei mitään omaperäistä eikä edes selkeätä, mutta vaihtelu virkistäköön välillä.