tiistai 24. toukokuuta 2011

Myöhässä



Lähes jokaisena aamuna tunnen itseni häviäjäksi. En heti herättyäni, mutta tovin kuluttua... Kun olemme jälleen kerran myöhässä päiväkodista. Miten se voi olla niin vaikeaa, ehtiä ajoissa. Ajoissa nukkumaan, ajoissa herättämään, ajoissa matkaan. Kerta toisensa jälkeen epäonnitumisia, niin paljon, että satunnainen ajoissa oleminen ei juuri lohduta.

Minä myöhästelin yläasteella koulusta. Ja lukiosta. Mutta sitten paransin tapani. Yliopistolla oli niin mielenkiintoista, että olin aina ajoissa. Näin, kuinka luennoitsijat asettelivat tavaroitansa ja jollakin oli tapana soittaa luentosalissa klassista musiikkia. Joku mietti, ettei voi olla läsnäolopakkoa, minä mietin, että onni kun saat täällä haluamassani opinahjossa olla.

Töistäkään en myöhästele. Mutta lasten kanssa menoista, kerhoista, metroista, puistoista ja - päiväkodista. Tämänkään takia minulle ei varmasti ole suotu kuin kaksi lasta. Miten pihalla olisinkaan useamman kanssa, kun en saa kahtakaan edes tarhaansa ajoissa. Hyi miuna. Enkä kävele osaani tyytyen päiväkodille rauhassa linnunlaulua kuunnellen, useinmiten se hopi hopi laulu raikaa jo hyvissä ajoin eteisessä. Tai tuskin sitä karjuntaa aina edes lauluksi voi sanoa...

Sillä minua harmitta, etten osaa. Kamalaa, jos ajattelevat opettajat ja hoitajat siellä, että minulle on ihan sama mihin aikaan tulemme. Että esimerkiksi suhtautuisin aamupiiriin väheksyen. Ei, minusta olisi tosi tärkeää, että pojat saisivat aloittaa aamunsa rauhassa ja samaan aikaan yhdessä toisten kanssa kokoontumisella.

Mutta, niin he usein kyllä saavatkin, sillä ei siellä päiväkodillakaan aina tuijoteta kelloa. Usein lapsia kutsutaan vasta piiripaikoilleen, kun me kipuamme portaita. Eikä kukaan kertaakaan ole huomauttanut, että voisitteko parantaa tapoja. Ei, aina vain, Hyvää Huomenta.

Mutta minä olen pää painuksissa. Joku jossakin osaa olla kaikessa voittaja. Laiha lohtu on se, että kohta on kesäloma. Silloin ei tarvitse ehtiä aamuina mihinkään, mutta muuttaako se pysyvästi mitään. Tuskin. Ajoissa lasten kanssa paikkaan x ehtiminen ei ole vahvuuteni. Myöhästelyjen sieto on yksi lukuisista nöyryyskouluistani.
***
Poikien kevätjuhla oli tänään illalla. Olimme miltei ekoina paikalla. Tukat pestyinä, sankareillani uudet paidat ja solmiot kaulassa, puhtaissa housuissa. He olivat ihania niinkuin jokaisena päivänä, aina. Juoksimme, mutta lähinnä fiiliksen vuoksi ja jännityksen purkauksena. Halusin saada hyvän paikan, josta ottaa edes muutamia kuvia, kun pojat ovat yhteisessä esityksessä lavalla. Kännykän videokamerakin oli valmiina, ja kun vihdoin tuli poikien ryhmän vuoro... Se samperi ei alakaan toimia. Tyypillistä. Vasta kotimatkalla bussissa sain jotain nauhoitettua. En ihan sitä, mitä oli tarkoituksena. Myöhässä kameranikin kanssa.

Mutta sen sanon ajallansa, että rakastan äitinä olemista ja minun poikia.
Kuvassa on poikien kevätjuhlapaidat valmistumassa. Eivät kestä lähempää tarkastelua, kaulusten sun muiden yksityiskohtien teko oli minulle hiukan liian haasteellista, mutta pysyivät kasassa koko juhlan ajan ja kaikki kaksitoista nappiakin ehdin ommella.

Sitten leuka rintaan ja kohti uusia tappioita, kuten kotimainen hiihtäjä sanoi kerran haastattelussa. Herätyskello soi kohta ja arvatkaa mitä, olisi hienoa olla ajoissa huomenna...

5 kommenttia:

viluinen kirjoitti...

Minäkin olen aina myöhässä. Tai me. Ei väliä, alanko valmistella lähtöä kaksi vai kolme tuntia ajoissa, myöhässä me ollaan silti. Ja aina hävettää. Ihmettelen, miten muut ehtivät.

Sari & G kirjoitti...

Voi! Minäkin olen aina myöhässä muuten kuin töistä, se vain jotenkin menee niin.. Aina jotain unohtuu tai vielä pitäisi jotain tehdä.. Olen todennut että turha stressi on pahasta, kunhan on kivaa :)

Tuula kirjoitti...

Et ole ainoa, joka on lasten kanssa myöhässä... Minä yleensä olen mattimyöhäinen, sillä aina tulee jotain. Vessahätä jollekin, vetskari hajoaa, jotain puuttuu (tyhmä äiti on vaan unohtanut pakata jonkun tärkän jutun). Ja tottahan se harmittaa. Kello pitäis ampua maata kiertävälle radalle... :D

SARI kirjoitti...

Minä en ole myöhässä koskaan. En yksin, enkä lasten kanssa, jotka nousevat joskus kymmenisen minuuttia ennen kouluunlähtöä. En vaan osaa. Sanon lapsille : " Meillä on kaksi asiaa kielletty : meillä ei olle myöhässä eikä sairaana." Se toimii aika hyvin.

Benglia kirjoitti...

Lohdullista kuulla, että muutkin myöhästelevät. Meillä aamut ovat vaikeita, kun lapset menevät myöhään nukkumaan ja ovat todellisia illanvirkkuja. Ja olen lisäksi tosi hyvä käyttämään kaiken ylimääräisen ajan kaikenlaiseen haahuiluun. Aina jos on mahdollista, vietän hidasta aamua.

Kesäloma on siitä ihana, ettei tarvitse ketään hoputtaa lähtemään mihinkään, eikä polttaa päreitä, kun hommat eivät etene aikataulussa. Meilläkin lomaa on luvassa 2,5 kuukautta :)