torstai 12. toukokuuta 2011

Euroiviisujen aikaa...




Päivän biisi voisi olla vaikka tämä Sveitsin tämänvuotinen viisu. Ai että.
Silkkaa humpuukia ja turhaketta koko kekkerit, mutta tämä on minun vuotuinen telkkariviihteeni, ollut jo yli 30 vuotta. Ja vahvasti näyttää siltä, että pojat ovat jo juonessa mukana. Mikä tekee perinteestä entistä lystimpää, kotoinen kisakatsomoni laajenee. Viikkoni hymyilee.

Ja kyllä, voisin vallan hyvin elää ilman euroviisuja. Mutta jos minä saisin valita, formulat lähtisi kyllä ensin:).

6 kommenttia:

Katja Kaukonen kirjoitti...

Voi, mitkä ihanat Euroviisu-piirustukset. Me päästimme veljen vaimonsa kanssa muinoin treffeille ja katselimme Euroviisuja miehen, kahden oman lapsen ja veljen lasten kanssa, askartelimme Suomen liput Laura Voutilaista kannustaaksemme. Oli tosi kiva ilta.

Pienenä Euroviisut oli iso koko perheen juttu, pisteiden lasku kesti loputtomiin, siltä tuntui. Nykyään meillä ei kukaan oikein innostu. Sen verran olemme tänä vuonna aihetta sivunneet, että esikoisen enkun ope oli kopsannut oppilaille Paradise Oskarin laulun sanat, olivat tarkastelleet niitä porukalla. Minusta opelta hienoa ajassaelämistä.

Tuo teidän parveketelttailu on mahtava juttu! Ilolla luen ja katselen näitä.

Jonna kirjoitti...

En seuraa kumpiakaan, mutta jos valita pitäisi niin sinun kanssa samassa leirissä olisin.

Anonyymi kirjoitti...

Oi miten ihana kuva tuo ensimmäinen... Katsovatko viisuja? :) Ihanaa euroviisuviikkoa.

maarit

Joola kirjoitti...

Bloggerin oikut veivät kommentit, mutta kiitos niistä kumminkin.

Ja ylimmässä kuvassa katsotaan viisuja tietokoneelta.

Nyt ihan pian,
Europe, start voting!

Köa kirjoitti...

Mä en oikeen tajua mikä Euroviisuissa niin viehättää. Omalta osaltani meni ihan ohi tänä vuonna koko viisut. Ehkä se on samaa osastoa, kun että jännittää lätkäliigassa kuka voittaa tai jotakin. (Lätkäliigat on muuten hyviä karkkeja.)

Euroviisuissa on kylläkin hienommat vaatteet, kampaukset ja show't kuin esim. SM-Liigassa. Ehkä juuri ne esiintymisasut ja muu visuaalisuus eniten kiinnostavat minua.

Joola kirjoitti...

Ja lisää on tulossa... Sitten nimittäin euroviisuista seuraavana päivänä alkoi suomen jääkiekkojuhlat. Ja niissä ei sitten enää ole visuaalisuuttakaan edes:).