perjantai 22. huhtikuuta 2011

Peikkotytön paluu










Mies lähti poikien kanssa jalkapalloa pelaamaan. Minä pakkasin reppuun sadekamat ja teetä ja lähdin palstalle tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Tarkoituksena oli poistaa mustaherukkapensaista äkämäpunkin puraisemat silmut, jos se vielä olisi mahdollista. Ne tunistaa pallomaisesta muodosta, jollaisia silmujen ei tavallisesti kuuluisi olla.

Sade alkoi, kun olin perillä, joten aloitin tauolla katoksen alla. Sateenropinaa ja vähän kylmää ja kosteaa, sisinpääni alkaa virrata alkuvoimaa. Huppu päässä ja hihat pitkällä kämmenillä. Muistan lukuisat hetket, jolloin olen ollut niin ja toivonut, että joku ihastuu juuri sellaiseen tyttöön.

Jossain vaiheessa tajuan, että voisin jotakin muutakin puuhata, kuin istua kuuntelemassa sadetta ja lintuja. Nypin niitä silmuja ja yksi kärsineen oloinen pensas saa lähteä kokonaan. Kaivan sen vahvoja juuria lapiolla ja hiki virtaa jossain syvällä sadetakin alla. Kerään kasaksi "keltaisen puskakukan" lakastuneita puuvarsia. Ja sitten muistan, että minun piti tarkistaa, olisivatko syksyllä maahan jäänet maa-artisokat vielä ehkä kunnossa.

Alkaa sadonkorjuu, sillä kyllä, ne näyttävät ihan samoilta kuin kaupassa. Mietin, onko se hyvä vai huono asia, mutta kaivan ja lastaan muhkuraisia mukuloita poikien kottikärryihin. Sataa ja käsineet ovat ihan liejussa. Naurattaa, eipä enää näy pellolla ketään muita. Iltapäiväksi on tietenkin luvattu aurinkoa...

Maa-artisokkia tulee ainakin pari kiloa. Pesen ojassa kylmässä vedessä niistä suurimpia multia. Tunnen suuria, puhun tovin kuitenkin rumia, sillä kärryt kaatuvat ja kaikki aarteeni ovat entistä mutaisempia. Ajankulusta ei ole mitään hajua. Mietin, että tämä on vähän kuin yhdenlaista joogaamista.

Kun kaikki alkaa olla valmista, tajuan, että maa-artisokkaa kasvoi myös toisessa kohdassa. Ne saavat odottaa mullassa vielä vaikka huomista. Enempää en nyt jaksa. Ja olen päästä varpaisiin mudassa ja mietin, miltä näytän, kun vaellan kohta kohti kotia. Aurinko tulee esiin hymyilyttämään minua.

Valitsen metsäisimmän reitin takaisin. Kapealla hiekkapolulla on paikoin vielä paljon lunta ja saan poukota mättäiden kautta väistellessäni suuria sulamisvesilammikoita. Ihan huippua. Sääli, että joudun kantamaan tuliaiseni muovikassissa, muuten voisin vielä paremmin olla metsäsadussa. En lainkaan ajattele, että olen ehkä oikeasti tylsä keski-ikäinen lähiörouva. Ei, minä voin ihan yhtä hyvin hypellä kannolta toiselle, huudella kevätterveisiä västäräkeille, keikuttaa viljelyksiltä ruokaa kotiin omille rakkaille - olla mutainen ja onnellinen äiti peikkotukassa.

Palstaviljely on hyvä asia.

3 kommenttia:

minja kirjoitti...

Ihana peikkoäiti ja voi vitsit miten ihana takkikin!

Ihan parasta puuhaa olet tehnyt. Ja vaikka lasten kanssa touhuaminen on ihanaa, on yksinäiset hetket välillä luksusta. Ehtii ajattelemaan tietynlaisia juttuja ja kiinnittämään huomionsa tarkemmin omiin tuntemuksiinsa.

Hyvää pääsiäisen jatkoa! <3

Anonyymi kirjoitti...

Se on elämää! Päästitkö ilmoile ronjamaisen keväthuudon?
Hyvää pääsiäistä!
Johanna

Joola kirjoitti...

Minja: takki on tosi mutainen nyt tämänpäiväisen jäljiltä:). Hauskinta takissa on minusta taskut, jotka ovat tuollaiset purnukat. Ne ei näy kuvassa, rnkä muutenkaan itse niitä oikein nää, kun rotsi on päällä, mutta poikien takkeihin ompelin sellaiset ja niissä niitä on hauska katsella. Eivät kyllä järin usein käytä takkeja, ja nyt vielä äiti sai sen kuopuksen "lempivärisen", sinisen. Kankaita olen ostanut alesta aina sitä sävyä mikä on sattunut olemaan tarjouksessa. Esikoiselle sattui punainen, kuopukselle vihreä.
Ihanaa pääsiäistä jep sinnekin! Niin, ja huomenna saan ehkä pojat mukaani pellolle. Tota maa-artisokkaa saavat penkoa. Ja kaksi kiloa oli reilusti alakanttiin, viisi olisi ehkjä lähempänä totuutta...

Johanna: Voi olin ehkä liian ujo huutakseeni ihan keväthuutoa, mutta ehkä esikoisen kanssa huomenna. Hänen kanssaan luettiin Ronja talvella ja suunnitelmana oli keväthuuto. Esikoiselle pyörän selästä päästetty huuto voisi olla vähän kuin hepan selässä kiitäen huudettu. On niin onnessaan, kun pääsee taas polkemaan.