Onnellinen olen minä, kun olen näinkin monta päivää saanut viettää poikieni kanssa kotona. Ja aamua, iltaa ja yötä. Työnhaku ja lähestyvä työn aloittaminen antavat niin paljon perspektiiviä tähän kaikkeen. Olen ollut urhea, vasta muutaman kerran purskahtanut itkuun poikia katsellessa. Kyynelehtinyt kyllä useammin. Jos huomaavat, molemmat osaavat kysyä mikä tuli. Sanon, että äiti on tosi onnellinen ja että on ihana olla teidän kanssa. Ja sitten rallatamme, "päivät on kivoja."
Aika kulta sinä kiidät niin kovaa. Missä välissä minusta tuli vanha ja tästäkö vauhti alati vain kiihtyy.
Sitäkin tärkeämpää pysähtyä. Nauttia. Imeä, hengittää, olla läsnä, ihastella. Tämä kaikki on minulla näin vain pienen hetken. Ja voi taivas kuinka itseäni nyt ja sitten kiitän, että en kiirehtinyt, että olin, että sain, että nautin.
Omat pienet poikani, kaksikkoni, olette niin rakkaat.
4 kommenttia:
Aivan ihana kirjoitus! Pisti miettimaan :)
Milloin tuosta pienemmästäkin kasvoi noin iso!? Mihin tämä aika oikein huristaa?
Sinä osaat kyllä nauttia täysillä joka hetkestä ja tallentaa ne tarkasti muistiin.
Ihana kirjoitus <3
Kauniisti taas kirjoitit...
Ihania kangaskasviksia, onko mistä hankittu?
Kiitos.
Minja, sanos muuta. Eteenpäin se huristaa. Ja kovaa.
Kangaskasvikset on itsetehtyjä. Hauskaa kun huomasit Mude ne kuvasta. Vuosi sitten tein niitä GMO-vapaa Suomi -kampanjalle myyntiin. Oi. Myydyistä meni tietty kaikki tuotot kampanjalle, mutta ne mitkä ei menneet kaupaksi, pidin tylysti ite. Eli tosi paljon jäi meille. Hyvä mulle, huono kampanjalle. Toki niissä oli liian kallis kappalehinta, mutta ajattelin hinnoitellessa, että rahat menee hyvään tarkoitukseen ja niiden tekemiseen meni yllättävän paljon kotiäidin aikaa... Opettavainen kokemus kaikkinensa.
Lähetä kommentti