maanantai 23. marraskuuta 2009

Pikkuveli on kaksi







Kuopukseni on marraskuitteni suurin valo, isoveljensä kanssa. Hän syntyi 2007 marraskuun ensimmäisenä päivänä, eikä tuon päivän muistot himmene ikinä. Se kuinka ulkona myrskysi yöllä ja katolamppujen valokeilassa näimme veden vihmovan vaakaan. Kuinka kolmelta ajattelin taksissa, että noloa, jos hälytimme äitini turhaan esikoisen seuraksi. Ja kuinka hetkeä myöhemmin olimme jo salissa ja siitä eteenpäin kaikki, myös pelottavat hetket, menivät ohi kovalla vauhdilla. Levyjä ei juurikaan ehditty kuunnella, mutta mies muisti tärkeimmät sanat, senkin, että olin pyytänyt muistuttamaan, että olimme nautiskelemassa. Ja nautinnoista suurin oli tietenkin saada sinut kulta pieni Hippuni syliini, aamu kuuden maissa.

Siitä on kulta kaksi vuotta. Neljä ja puoli kiloista, 56 senttistä esikoista synnytettiin tunti tolkulla kaurapussien, säkkituolin ja laulujen avulla. Urakan päätteeksi olin aivan kuitti ja niin onnestakin sekaisin, etten ollut pysyä jaloilla. Mutta kätilö sanoi muidenkin tahtovan aina kävellä osastolle vauva vaunuissa. Niin minäkin sitten, jos muutkin kerta. Kuopuksen kanssa minut istutettiin pyörätuoliin hyvävoimaisena ja onnellisena. Muistan sen olon, leijuin kultatuolissa. Sain pidellä Hippua, ja hänellä oli villatakki ja tossut, jotka olin neulonut odotusaikana. Rullasimme ohi aulan, jossa päivystävät kätilöt tekivät töitänsä ja ovien takana moni vauva teki vasta tuloansa.

En osaa sanoin kuvailla, kuinka onnellinen olen tuosta pienestä ihmislapsesta, jonka olemme kotiimme saaneet. Kuinka suuri aarre hän on ja kuinka valtava ilo, että saamme häneen joka päivä hiukan lisää tutustua. Hän on vielä pieni, mutta ero vaikkapa vuoden takaiseen on häikäisevän suuri. Kun minusta tuntuu, että puolikin vuotta sitten hän oli vielä paljon paljon pienempi...

Ja minä halaan ja rutistan ja suukotan minkä ehdin. Varpaitakin silitän ja muiskin, sillä kohta ei ehkä enää, ihan sellaista. Pienet pojat kasvavat niin nopeasti. Sinä puhut ja juokset kovaa. Pidät musiikista. Luet kirjoja ja leikit itseksesi leikkejä pikkuautoilla, ukoilla, sormilla... Teet ruokaa oikeasti minun apuna ja itseksesi leikkihellalla. Pihalla keppien keruu, kaivurilla kaivaminen ja liukumäet ovat parasta. Ja se, kun saa halutessaan istua rattaissa ja toisinaan taas juosta ja marssia. Sanot vahvasti "tykkää" tai "ei tykkää" ruoista. Otat KAIKESSA isoveljestä mallia. Mutta sinulla on myös omia metkuja. Käyt mielelläsi isin kanssa kaupassa ja roskia ei sovi viedä ilman sinua, apulaista. Aamulla herättyäsi haluat ensimmäiseksi maitoa sohvalla, illalla nukahdat yleensä isoveljen jälkeen, kuunneltuasi hiukan useampia unilauluja ja supatuksia siitä, että olette ihania.

Olisit varmasti erilainen, jos et olisi syntynyt juuri perheemme pikkuveljeksi, kaksi vuotta sitten marraskuussa, isoveljesi ollessa kaksi vuotta yhdeksän kuukautta. Mutta olkoon ylämäki tai alamäki, me rakastamme sinua. Vaihtaisin elämästäni monta päivää pois mutten yhtään niistä, jotka olen saanut olla sinun kanssa. Ja isovelikin on nykyään jo paljon hellempi ja lempeämpi. Merkitsette toisillenne valtavasti, sanon teitä usein päivän mittaan ihanaksi kaksikoksi.

Syntymäpäiviäsi on juhlittu pitkin kuuta ja yhä on useammat kahvit ja kakut tarjoamatta. Pidän mielelläni koko marraskuun kuunasi. Tämä harmaus ja pimeys eivät onnistu peittoamaan hehkuasi. Ja siitä iloitsen koko sydämestäni.

Toivon, että saan elää vanhaksi mummoksi ja iloita miehestäni ja lapsistani loputtomasti. Kuopus kultani kaksi vuotta on mennyt nopeasti ja antanut paljon mutta toivottavasti tämä on ollut vasta alkutahti. Onnea ja ihania päiviä. Kasva, kuten parhaaksi näet, mutta älä pidä mitään kiirettä. Minusta on ihanaa, kun talossa on vielä pieni poika. Äidin kulta, suukkoja ja halauksia.

10 kommenttia:

minja kirjoitti...

I H A N A teksti <3 Voi että, voin vain huokailla.

Valtavasti onnea 2-vuotialle!! Ja koko perheelle!!

Tulipas ihan oma synnytysreissu mieleen. Esikoinen syntyi tammikuun 8. 2004. Ilma oli juuri tuo kuvailemasi ja mekin lähdettiin kolmelta yöllä sairaalaan. Vauva syntyi vasta aamulla, sää oli musta ja märkä. Kättärin ikkunan maisemat paloivat syvästi mieleen.

Elisa kirjoitti...

Komppaan minäkin. Ihana, ihana teksti! Onnea 2-vuotiaalle!

Joola kirjoitti...

Kiitos Minja ja Elisa.

Anu kirjoitti...

Kirjotat taas ihanasti. En koskaan väsy kuulemaan näitä sydänmeenkäyvän aitoja, tunteen täyttämiä, vauvantuoksuisia synnytyskertomuksia. Pienen ihmiseen maailmaantulo on ihmeistä suurin, enkä kenenkään soisi syntyvän kuin rakastavaan kotiin.

Onnea pikkumiehellesi!

Joola kirjoitti...

Olen niin samaa mieltä tuosta viimeisestä, että ihan itkettää.

Kiitos (myös) onnitteluista.

benglia kirjoitti...

Olipa ihana lukea tämä teksti! Niin kaunista, että ihan liikutuin. Onnea synttärisankarillenne.

isoinpapu kirjoitti...

Onnea marraskuun lapselle! Meilläkin kaks, kolma päivää välissä (ja viisi vuotta).

Kauniisti kirjoitit.

Kerttu kirjoitti...

Onnea ihanalle pienelle miehelle! ja äidille myös!

Anonyymi kirjoitti...

Pyyhin kyyneleitä silmistäni, kiitos ihanasta tekstistä ja siitä että me tuntemattomat saamme jakaa sen kanssasi.

Kirjoitin kalenteriini "kasva, kuten parhaaksi näet, mutta älä pidä kiirettä". Suurin viisaus jonka olen kuullut aikoihin!

Joola kirjoitti...

Kiitos teille.
Ja Anonyymi, tuntematon minäkin olen. Ja toisaalta, moni täällä blogistaniassa tuntee minut ehkä paremminkin, kuin oikeassa maailmassa.