keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Loistot











Olen ollut kohta viisi vuotta kotona. Olen koko ajan tuntenut ajan rajallisuuden ja nauttinut niin, että sydämeni on usein haljeta. Pian on miehen vuoro jäädä kotiin, enkä ole varma kuinka selviän kaikesta. Menetetystä ajasta rakkaimpien luona, töihin paluusta.

Hain esikoista painista iltana eräänä. Ohjaaja oli eri, kuin tavallisesti ja puhutteli lapsosia kuin ketä tahansa treenattavia. Poikani näytti olevan ihan juonessa mukana ja siksi tilanne oli minusta lähinnä huvittava. Rauhoitella nyt riehunnan lopuksi nelivuotiaita kelloa katsoen makaamaan rivissä pari minuuttia. Kaikki ihan hiljaa ja liikkumatta. Ja paria hölötyttää ja aika alkaa alusta. Lopulta hän ärjäisee, että kuka seuraavaksi puhuu, tarjoaa hänelle Tripit tunnin jälkeen kahviossa. Tuli hiljaista ja minua kikatutti seinustalla. Minun poikani tuskin ainakaan ymmärsi mitä aikuinen tarkoitti. Oli hiljaa jo valmiiksi. Olisivatko ehkä hiljentyneet kuin taikasauvaa heilauttamalla, jos mies olisi alkanut vaikka kertoa mitä tahansa satua. Kylmät väreet tunnin lopuksi kuulijoilla ja hyvä mieli kaikilla. Kuka rentoutuu pakolla.

On niin helppoa katsoa ja arvostella sivusta. Kuinka käy, kun on itse pottuna sopassa. Valehtelisin jos väittäisin, ettei mikään mua pelota... Olin paljon nykyistä parempi äitikin, ennen lapsia. Millainen mahdan olla tauon jälkeen taas ammatissa.

Tänään olimme ukkini luona. Hän jutteli yli yhdeksänkymppisen siskonsa kanssa puhelimessa ja puhelun päätyttyä ihastelin, kuinka pitkät elämät ovat saaneet elää. Ukki sanoi, ettei se tunnu yhtään pitkältä. Niinpä.

Viisivuotinen on mennyt hujauksessa. Kaipaan jo nyt tätä kaikkea. Ja jos mahdollista, nautin jokaisesta kotiaamusta aina vieläkin edellistä enemmän. Pojat, teidän kanssa on ihana olla. Esikoisen laulelema "Päivät on kivoja, päivät on kivoja", soikoon ikuisesti korvissa. Poikani ja mieheni, olette elämäni suurimpia valoja, nyt ja aina.

4 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Mikä hieno tilaisuus miehellesi saada olla poikien kanssa kotona, lujittaa heidän välistä sidettään.
Ja hieno mies sinulla totta tosiaan, koska käyttää tilaisuutta hyväksi!

Ja kyllä töihinkin taas tottuu, ja siinä elämässä on sitten omat plussat ja miinukset!

Joola kirjoitti...

Kiitos rohkaisusta. Toistaiseksi mielessäni vellovat töihin menossa vain ne miinukset... Mutta mies on kyllä hieno ja ansaitsee hänkin kotijaksonsa. Vielä kun nyt löytyisi työ ja saataisiin kaikki paperiasiat selviksi kelan kanssa... Hui. Sanonko vaikka että mielenkiintoisia juttuja tässä meneillään...

Kerttu kirjoitti...

Muistan kyllä omat fiilikset kun töihin palaaminen oli ajankohtaista. Ja itse olin ollut kotona "vain" kaksi vuotta. Tunteet heittelivät. Olin monesti niin surullinen.
Mutta tyttö sopeutui loistavasti päiväkotiin ja itsekin nautin työnteosta. Kotona ollessa keskityin täysillä tyttöön. Tuntui, että ehkä osasin nauttia niistä tavallisista hetkistä kotona, tekemättä mitään, enemmän kuin ennen. Ainakin opin arvostamaan niitä taivaisiin!

Koska sinulla on töihin paluu edessä?

Nautinnollisia hetkiä siellä ihanien poikasten kanssa.

Joola kirjoitti...

Oi Kerttu, juuri sain yhden hakemuksen rustattua. Tuskaista! Töihin paluu riippuu pestistä, jonka saan, mutta peukkuja saa pidellä, että tammikuun alusta järjestyisi, sillä silloin mies jää hoitovapaalle ja jokainen euro tulee tässä järjestelyssä olemaan tarpeen...

Niin nautinnollista on, etten ole ennättänyt päivittelemään, vaikka yhtä ja toista on mieli tehnyt.