lauantai 14. marraskuuta 2009

Hujaus








Tuntuu, että olisi iäisyys siitä retkestä, kun kävimme kuopuksen kanssa vielä ruskaisessa metsässä. Vaikkei siitä ole kuin reilu viikko. Ja siltäkin tuntuu, että se ikuisuus olisi mennyt nopeasti, niin kuin ajalla viime vuosina on ollut tapana viuhua.

Päätimme viime viikonloppuna pitää poikia poissa kerhoista ja leikkipuiston sisätiloista, kunnes kuopus on saanut the rokotuksen. Kun nyt kerran olen kotona ja on mahdollista yrittää vältellä ainakin hetki tautia. Ja viikko menikin sitten kotosalla. Hiukan nuhaisia ja puolikuntoisen oloisia sankarit ovat olleet sopivasti tällä huiliviikolla. Kuopus oksentelikin yhtenä päivänä, mutta ei vielä ainakaan mitään kuumeita tai hengenahdistuksia tässä kodissa. Huokaisemme helpotuksesta.

On ollut ihanaa elää ilman aikatauluja ja tällaiseen mökkihöperyyteen voisin hyvinkin tottua. Ulkona olemme käyneet tuulettumassa, kun se on tuntunut tarpeelliselta. Pitäneet kotia siistinä, levitelleet tosin välillä leikkejä. Leiponeet ja tehneet ruokia alusta saakka ihanista raaka-aineista. Katsoneet Tohelon ja Torvelon joulukalenteria nauhalta. Kuunnelleet kirjastosta lainattuja lastenlauluja. Minä olen pitänyt pojille painit ja muskarit, jotka muuten missasimme. Askartelimme perinteisten lisäksi sanomalehtipaperilla ja liisterillä kulhoja.

Maanantaina pitäisivät alkaa perusterveiden alle kolmevuotiaiden rokotukset. Ei, minulle ei ole mitenkään itsestään selvää ja ainoastaan huojentavaa saada lapselleni tuo rokote. Mies on meillä varmempi ja länsimaisen lääketieteen suhteen luottavaisempi.

Ihan kammottavaa koko tauti tietenkin. Kun sitä itsepintaisesti vain toivoisi, että maailmassa olisi kaikilla kaikki hyvin. Eleltäisiin ja syötäisiin ja tavattaisiin ystäviä ja puuhailtaisiin ja välillä juhlittaisiin ja välillä olisi vähän nuha. Ja vuodet vierisivät ja ihmiskunnat varttuisivat ja viisastuisivat ja siirtäisivät hyviä ja kivoja traditioita aina uusille polville.

Mutta ei se ihan niin mene. Olen miettinyt pääni puhki ja heikotukseen asti mikä olisi parasta. Ja jos tauti olisi meihin jo iskenyt, eipä olisi valinnanvaikeutta, ottaako rokotus vai ei. Ja voimme me yhäkin sairastua. Ja jos emme tähän, niin seuraava kamaluus siellä on jo vaanimassa.

Jos voisikin ottaa molemmista hyvät. Syödä luomukasvisruokaa ja käyttää luonnon hoitomenetelmiä. Ottaa lääketieteen kehittämät avut turvallisin mielin vastaan, yrittää ja uskoa tekeväni parhaani. Jos voisi tietää mihin mikäkin johtaa ja punnita sitten siinä valossa. No, kaikki kyllä ei pähkäilyn myötä helpota.

Kunpa rokote pelastaisi ihmishenkiä. Antaisi arvokkaita vuosia. En minä kipuja tai tautipäiviä pelkää, vaan pysyviä vaurioita ja kuolemia.

Olemme eläneet hetkessä tämän viikon. Oi todella. Nauttineet, terveydestä ja leppoisuudesta. Toistemme seurasta. Välillä mietin kovastikin, miten muissa perheissä, millaisia varjoja H1N1 on heitellyt maailmalla.

Toivon voimia ja valoa, rauhaa ja rakkautta, viisautta ja toivoa. Puolueeni yksinkertainen vaaliohjelma.

7 kommenttia:

Kerttu kirjoitti...

Meillä on vielä mietinnässä tuo rokoteasia.
Kovastikaan en sitä haluaisi tytölle antaa (poikahan sitä ei saakaan ikänsäkään puolesta).
Voi kun olisi se lasipallo tai taikapeili, joka kertoisi mitä pitäisi tehdä.
Että voisi ottaa tai olla ottamatta sen rokotuksen turvallisin mielin pelkäämättä mitä siitä seuraa.

Mutta luulen, että meillä ei ehditä sitä rokotusta edes ottamaan. Kun se tauti jo jyllää täällä niin vauhdilla. Tai vaikka rokotuksenkin ehtisi ottaa, niin ehtisikö se edes vaikuttaa...

Peanut kirjoitti...

Juup juup, rokotusasia taitaa mietityttää monia. Itse olen (luultavasti) päätynyt siihen, että lapsista vain nuorin rokotetaan. Poika on kaksivuotias, joten maanantaina päästään jonottamaan. Kolmivuotiaalla tytöllä on kananmuna-allergia, joka oireilee hengitysteiden turpoamisella, joten en uskalla ottaa riskiä. Samaan syssyyn keskimmäisen kanssa jätän varmaan myös 6-veen rokottamatta. Olenkohan jotenkin outo/tyhmä, kun itse pelkään kovasti sitä, että minä ja mieheni sairastumme yhtä aikaa.

Ylva kirjoitti...

Ihanan letkeästi olette jälleen osanneet olla. Toivottavasti tauti kiertää teidät ja nuhatkin lähtisivät nopeasti.

Peanut, mäkin oon miettinyt välillä kovastikin sitä, miten me selvitään, jos me vanhemmat sairastuttaisiin molemmat yhtäaikaa. Katastrofihan tuo suorastaan olisi. Mistä pyytää apuja lastenhoitoon? Kuka siis huolehtisi lapsistamme, kun me ei kyetä?

No, asioilla on tapana järjestyä, mutta viisasta olisi myös varautua tietyllä tasolla, varmuuden vuoksi. Ja antaa murehtimisen olla sen jälkeen.

Me rokotimme lapset, sillä yhdellä lapsista on infektioastma.

Riikka kirjoitti...

Tuo H1N1-peikko taitaa olla kaikilla mielessä. Samat pohdinnat täällä, ja yhtä lailla suurimpana pelkona on itse sairastua niin pahasti ettei pystyisi lapsiaan hoitamaan ja pikkuista vauvaa imettämään...

Joola kirjoitti...

Samassa veneessä siis muitakin pähkäilijöitä. Mahtaa olla säpinää huomenna neuvoloissa. En uskalla edes kuvitella. Helsinkikin olisi ehkä voinut jotakin järjestelyä harkita, aamupäivisin aakkosten loppupuoli ja iltapäivisin toisinpäin ja joka toinen päivä toisinpäin...

Ja oma sairastuminen sitten. Olen pari viikkoa katsellut kotia sillä silmällä, että jos molemmat miehen kanssa kaadumme petipotilaiksi, kuinka helpottaisimme selviytymistä. Siivouskipinänkin sain. Pessyt jääkaappeja ja järjestellyt hyllyjä ja ostanut pestoa ja pastaa ja mehua varastoon ja aina kaupassa käydessä täydentänyt varastoa mahdollisen monen päivän kauppapaussin varalle... Mutta hurjaahan se olisi. Mutta totta puhuen olen näemmä enemmän pelännyt lasten puolesta ja tuota rokotetta. Ja heti taudista ensi kerran kuullessani tietenkin liian aikaista kuolemaani jo lapsesta saakka pelänneenä, että kuolen tähän.

Toivottavasti selviämme. Ja ihmiskunta oppisi tästä taas jotakin.

Oi odottavat ja vauvojen äidit. Olette niin ajatuksissani. Tämä vanhemmuus on kyllä sellainen pesti, että helpolla se ei päästä kuin ani harvan. En sano, etteikö ketään, sillä joku ilmoittautuisi kenties. Mutta kun tähän sopimukseen jos mihin kuuluu elinikäinen vastuu ja allekirjoitusta kirjoitettaessa ei ole vielä aavistustakaan mistä kaikesta. Niin ihanat kuin vauvantuoksu ja pikkuruiset varpaat ovatkin. Niin suuri lahja, kuin vanhemmuus onkin. Niin Paljon tulee myös huolia ja murheita.

Oi tsemppiä ja voimia ja valoa meille kaikille ja meidän lapsille!

eeva kirjoitti...

Viisasten kiveä on kaipailtu täälläkin - hirvitti ottaa rokotus, kun ei oikeasti tiedetä, tekeekö se sikiölle jotain. Laskeskelin kuitenkin, että kun kerran olen viimeisellä kolmanneksella raskaana, riski sairastua on kuitenkin isompi vaara meille molemmille. Tai kaikille.

Tuo meidän puolitoistavuotiashan saa rokotteen kyllä, mutta mietityttäähän sekin. Fiksua tai ei, huomenna yritetään saada "iso pieni poikakin" rokotettua. Ainakaan itselleni ei rokotteesta tullut käsivarren jomotusta kummempaa kärsimystä; toivottavasti ei pojallekaan.

Joola kirjoitti...

Oltiin tänään piikillä. Siis kuopusta mentiin rokottamaan ja esikoisellekin laitettiin sitten samalla. Kotimatkalla harmitti, kun en ollut kysynyt, josko laittaisivat minullekin... Mutta jos ei Halonen ja Vanhanenkaan etuile, ehkä minäkään en...

Palaan vielä. Nyt omenahillo kutsuu...