Tiesin, että kaikki on kumminkin totuttuun vaihtelua. Yhden isän kanssa kävelimme kentälle satamasta hänen älypuhelimensa johdattamana. Ei mikään maisemareitti, mutta nautin silti. Pidän ajatuksesta, etten ole päiväturisti - vaikka olisinkin se juuri. Saimme myös tehtävänannon käydä ostamassa vesipulloja. Näin siis paikallisen Super alkon heti aamulla.
Pelien ollessa tauolla, en jäänyt muiden kanssa värjöttelemään kylmään halliin, vaan säntäsin pihalle. Tunnin tauolla päätin, että kävelen puoli tuntia johonkin, kun kello soi, käännyn vaikka samaa reittiä takaisin, jos olen muuten mennä paikoista sekaisin. Josko löytäisin jonkun kahvilan, toivoin.
Mutta kadut oli toivottoman kurjia jopa. Alkoi hiipiä marraskuualakulo.
Juuri kun ajattelin, ettei ole edes mitään syytä kaivaa kameraa kassista, näin Kiire kadun.
Ja sitten pian myös kahvilan. Kello oli kuitenkin jo soinut merkkisoiton, takaisin hallille, että ennättäisin pelille. Onnekseni löysin oikotien, käsittämättömän kapean ja matalan radanalitustunnelin.
Seuraavalla puolen tunnin tauolla kipitin sitten löytämääni tunnelireittiä onnellisena kahvilalle. Minulla on jo kantapaikka -tuntemuksella. Sisällä lämmin ja ihana tunnelma. Teetä hauduttaisivat vaikka mukaan, jos en ennättäisi rauhassa istua. Odotellessa oli pakko syödä pala Brita-kakkua, herkkua. (Kaksi teemukia ja kakku alle viisi euroa.) Tämänkin takia kannatti matkata.
Ja toki sen, että sain monta kertaa huutaa esikoiselleni "HYVÄ ...O":a!
Lounastauolla kävin kiltisti muiden mukana kauppakeskuksessa pitsalla.
Illalla ennen laivan lähtöä uskalsin kuitenkin vielä itsekseni kävelemään vanhaan kaupunkiin. Ja halusin käydä edes Kalamajan suunnalla - mikä oli ehkä turhaa näin jälkiviisastellen, kun aikaa oli vain pikkaisen ja ilta pimeä ja sateinen, mutta kävelyhän on hyväksi - saati juoksentelu. Ehdin hakea laivalle eväät paikallismarketista jopa. Ja ennätin siihen laivaan, johon minulla oli lippu valmiina. (Jossain vaiheessa lohdutin panikoivaa itseäni, että laivoja lähtisi vielä yksi, uuteen liippuunkin rahat riittäisi)
Tulee varmasti "ensi kerta".
Mikäli jalkapallon kera, minulla on kahvila jo testattuna. Voin opastaa muutkin sinne näppärästi ja varmalla otteella.
Ensin kuitenkin muita kohteita samalla "verukkeella".
Kaikkialta sitä itsensä löytääkin, en olisi vielä pari vuotta sitten voinut kuvitella, että jopa jalkapallomatkalta.
2 kommenttia:
Hehee, et sinä ihan huitsin nevadassa ole ollut. Kiire-kadun läheltä lähtee Koidu- katu joka on pitkä ja vetää suoraan keskustaan, käveltävä matka vaikka aikaa se olisi ottanut.
Ystäväni asuu tuolla päin, joten on tullut käytyä, tosin ei ihan noilla urheilukentillä asti.
Matkailun on tarkoitus avartaa ja taisi tässäkin tapauksessa avartaa, edes pikkuisen. Hyvä, että löysit kahvilan ja vielä pääsitkin sinne!
Paperikartan kanssa minäkin, aina. Vaikka jonain päivänä mulla olisi se nykypuhelinvempelekin, paperikartasta en luovu.
Joo, avartaa. Sääli, että pojat kyyditettiin suoraan hallin pukkariin ja lounaskin tarjoiltiin sinne suoraan. Illalla bussi pimeässä laivarantaan... Jalkapallotouhu on itselle sen verran vierasta, etten kehtaa käydä huhuilemaan avarruksien perään - vielä, joka käänteessä. Pitää itse viedä poika uudestaan meren taa, naapuriin.
Kesän pidemmällä reissulla ehtivät sentään katsastella Kölnin tuomiokirkon ja pätkän paikalliskatuja Saksassa.
Lähetä kommentti