lauantai 7. kesäkuuta 2014

Tällaista ei ole ollut koskaan

Ensin lähtivät matkaan kuopus ja puoliso. Nyt esikoinenkin on kanssani eri maassa. Viikonlopun. On juuri niin erityislaatuista, kuin olisin kuvitellut, jos olisin ennättänyt tai uskaltanut jotain olettaa. Ilta oli hiljainen. Pesin keskiyöllä vessoja ja kuuntelin vanhoja äänikirjekasetteja. Tekevätkö kaikki "yksin kotona ensimmäistä kertaa -äidit" sellaista.

Ja nyt menen valvomaan juoksioita. Tienaamaan rahaa juurikin sen futarin joukkueelle, joka nyt on ensimmäisellä ulkomaanturnauksellansa. Hiusgeeli pakattuna laukkuun. Ja tussi, jolla hän kirjoittaa käteensä idolimaalivahtinsa nimen onnea tuomaan ennen otteluita. Kaksivuotiaana hän kikkaili jo olohuoneessa. Minun ompelemissa trikoisissa peliasuissa. Puhui olevansa matsipelaaja.  Ja nyt jo on todella, vaikka silmissäni hän on vielä pieni monella tavalla. 

Kuopus ja isi, mieheni, katsomassa kentän laidalla. Heillä on oma pidempi seikkailunsa laivalla ja junilla. Perheen yhteishalaukset ennen lähtöä. Hetki, jolloin ajattelin, ettemme ole ihan kaikkea tehneet väärin miehen kanssa.

Rakastan omiani loputtomasti.
Kirjoitin eväsleipäpussiin salaviestin ÄRS.
Ehkä se ei ole vielä liian noloa.
Toivon, etteivät koskaan unohda.

Nautin erikoisista omista päivistäni ja odotan, että joukkoni ovat taas koossa kotona.

4 kommenttia:

Marikki kirjoitti...

Ihania tunnelmia! Juuri noin outoa se on, ensimmäisillä kerroilla... sitten siihenkin taas tottuu... Me totuttelemme nyt siihen, että joskus lapset voivat jäädä keskenään kotiin. Voidaan käydä vaikka miehen kanssa spontaanisti kävelyllä :-).

Maria kirjoitti...

Mulle tuli Muumimamman eväsleivät Vaarallisesta juhannuksesta mieleen noista pähkinäpusseista. :)

Kirjailijatar kirjoitti...

Me kirjoitellaan viestejä vessan huurtuneeseen peiliin ja auton huurtuneisiin ikkunoihin. Se on hauskaa.

Minä olen kanssa ihmeissäni, jos jään yksin kotiin illaksi tai jopa yöksi. Sellaista on tapahtunut vain muutaman kerran ja siitä tulee ihan hassu olo.

Katja kirjoitti...

Me palasimme just koko perheen reissulta, jossa minua alkoi hiukan ahdistaa jatkuva yhdessäolo, vaikka laumani on rakas ja olemme tiiviisti yhdessä aina. Esikoinen lausui ääneen samoja, kaipaamme molemmat aika paljon omaa tilaa ja rauhaa.

Nyt kuopus meni yökylään kaverilleen, mies omiin rientoihinsa, ja minä ilmoitin pojille kirjoittavani koko päivän niin kauan kuin pysyn hereillä. Kirjoitin heille suosikkikanasalaattinsa ohjeen, saisivat kokata keskenään. Hyvin sujui ekaa kertaa näin, toinen kokkasi, toinen siivosi jäljet. Ilo huomata tuollaisia.

Mutta muistan samanlaisia tunteita kuin sinulla. Tein miehen kanssa joskus rauakauppatreffejä, kun lapset olivat pieniä ja saimme heille jonkun toviksi kaveriksi. Tuntui luksukselta hoitaa kaksin konkreettisia asioita ja jutella. Ihana oli aina tulla takaisin niiltäkin reissuilta omien luo.

Ihana tuo ÄRS.