sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Sormukseton ei ole onneton

Aloitin aamuni sanalla kiitos. Kiitos, että sain herätä mieheni vierestä. Kiitos, että ystävä oli yökylässä. Kiitos, että aurinkoinen kevätaamu tuntui niin hyvältä.
Ihana kävellä paljasjaloin harmaassa villapaidassa ikkunan eteen ja todeta, ettei tarvitse lähteä mihinkään. Vapaapäivä.

Viikko sitten leivoin pullaa ja täytin voileipiä jalkapallokentän reunalle. Jynssäsin kädet huolella ja riisuin sormuksetkin, mitä en tee koskaan, viimeksi ehkä raskausturvotuksen aikana, ja silloinkin roikotin aarteitani ketjussa kaulalla. Tiistaina huomasin, etten ollut laittanut sormuksia takaisin. Muttei niitä löydy mistään, on pengottu roskis ja imurikin.
Rakastan siltikin.

Yöllä kipitän lähikauppaan vartti ennen sulkemisaikaa. Ostaribaarin karaoke kaikuu ulos saakka. Kaurismäkiläinen tunnelma. Välillä koko elämä tuntuu käsikirjoitetulta, kohtausten sarjalta. Mutta melkoinen taituri on ollut luomassa teosta, tekee melkein mieli käyttää huutomerkkiä lauseen lopussa. Ja kuitenkaan minun ei tarvitse olla näyttelijä, roolisuorittaja. Eikä kukaan voi oikeasti liikutella minua pelinappulana. Kukin voi osittain juonittaa omaa tarinaansa, minulla on omaani omat oikeuteni, mutta toisaalta, en minäkään voi ennakoida, kuinka kulkee kenelläkään toisella lähelläni tai kauempana.

Kiitin siitäkin aamussani, että olen tyytyväinen osaani ja elämääni. Mikä onni, että paikkani tuntuu luontevalta. Jos kysyt, voin hyvin vastata, että olen onnellinen ja tyytyväinen.
Vaikka toki paljon muitakin tunteita tunnen. (Onnellisuus ei olekaan vaan tunne, vaan olotila tunteiden alla, taustalla.)

Uskon, että terve mieli reagoi asioihin. Itkee, nauraa, huolestuu, pelkää, masentuu, kirkastuu, jännittää, suree, iloitsee, innostuu, vaivautuu, seisahtuu, suuttuu, rauhoittuu, asettuu, muuttuu. Sanon ystävällenikin, ettei pelkäisi olevansa sekaisin, vaikka joku sanoisi niin. Ja toisaalta, vähemmästäkin. Mikä milloinkin on syy ja seuraus. Muttei sekaisuus ole vääryys. Joskus niinkin, mieli voi olla sekaisinkin. Ja vielä jos sen huomaakin ja tekee asialle jotakin. Hyvä. Hakee balanssin, vaikka välillä horjuttaakin. Selviämme, varsinkin, jos emme jää selviytymään ihan yksin. Jokaiselle on joku tuki jossakin. Puu, kaupan kassa, koira, ystävä, puoliso, opettaja, lapsi, taivas - kuka milloinkin kenellekin.

Päivällä hymyilin keskustelulle, jonka kuulin eilen uimahallissa. Kaksi pikkutyttöä jutteli suihkussa. Olivat haltioissaan uimavalvojan heille lainaamista sinisistä uimalaseista. Miettivät, että tahtoisivat sellaiset omaksi, ja sitten keksivät, että voisivat toivoa uimalaseja syntymäpäivälahjoiksi.
- Mä ostan sulle tällaset synttärilahjaks!
- Joo, mäkin ostan sulle!
-Haluutsä sellaset vaaleenpunaset mis on prinsessankuvia?
-Ei. Mä haluun tällaset ihan samanlaiset.
- Joo. En mäkään tykkää prinsessoista. Niiden pitää vaan aina olla sisällä linnoissa. Mielummin mä haluun olla gorilla! Ne saa myös juosta vapaana ulkona.

Gorilla. Eikö siihen viisauteen ole tänään hyvä nukahtaa. Aamulla herätä sanomaan huomenta. Syödä kiireetön aamupala.
Jaksamista. Erityisiä ovat ne, jotka ovat oikeasti aidosti olemassa. Itselleen ja toisillensa.
Jatketaan harjoituksia.


4 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Onnenhetkiä uuteen (väliaikaiseen) kotiinne! Kiitos taas kirjoituksistasi ja kuvistasi. Toivottavasti sormuksesi löytyy...jostakin ihmeellisestä paikasta.

Henni kirjoitti...

Olipa ihania ajatuksia! Mulla oli vihkisormus kateissa monta vuotta. Kunnes siivosin eteistä huolellisemmin ja nostin eteisen maton. Sormus löytyi sieltä alta. Meillä oli kuramattona eteisessä kokolattiamattotyyppisesti mattoa ja sitä ei koskaan nostettu pois, kun se oli niin iso. Sormus oli joutunut mutkalla olleeseen päätyyn kenkätelineiden taakse. Se oli kyllä ihmeellinen hetki, kun olin jo luopunut toivosta löytää sormukset. Ehkä sinäkin löydät sormukset vielä jostain, kun vähiten sitä osaat odottaa.

Suloisia kevätpäiviä viikkosi!

Joola kirjoitti...

Kiitos Henni ja Johanna, nyt blogini on herännyt kunnolla, kun sain jopa kommentteja:).

Tiedättekö, sormukset löytyivät! Esikoinen soitti tänään jumpalle, että oli löytänyt ne ikkunalaudalta. Jonka olin jo sataan kertaan mielestäni tarkistanut.
Rahallisesti omat sormukseni eivät olleet järin arvokkaat. Kaiverruksiakaan ei ole kummassakaan. Koruliikkeen halvin kihlasormus, ja vihkisormuskin berliiniläisen tavaratalon koruosastolta sellainen edullisin kultainen "arkikoru", jossa pieni tsirgoni vain, ja sekin jo pudonnut niin ikään pullataikinaan viime vuonna:).
Mutta tunnearvoa!

Mukavaa viikkoa teille.

Henni kirjoitti...

Kiva kuulla, että sormuksesi löytyi näinkin nopeasti!