Tietokone on eteisessä pikkupöydällä. Kirjoittaessa puutuu jalat tai selkä. Kerron, että on tapahtunut myös surullisia. Ihana tätini kuollut, vaikka vasta juhlimme syntymäpäivät ja toivoin, että sittenkin uusi lääke voisi toimia.
Esikoinen kertoi, ettei voi uskoa, että ihminen kuolisi kokonaan. Meidän täytyy syntyä uudestaan. Kerron, että useat ihmiset ajattelevat kanssaan samalla tavalla. Minä ajattelen niinkin, että kuollessamme elämämme siirtyy jäljelle jääviin rakkaisiin ja läheisiin. Tätini kuolinvuoteen vierellä, saatoin melkein nähdä käyvän niin.
***
Saimme nukkua mieheni kanssa kaksin ensimmäisen yömme tässä kodissa. Tuntui, kuin olisin saanut kokea hääyön uudestaan. Aamulla nousin sotkun ja epäjärjestyksen keskelle. Puussa ikkunan edessä oli variksia. Jääkaapissa aamiaistarpeet, jotka haettiin kaksin yöllä alepasta. Ei jaksettu kauemmas hippaamaan, eikä tarvinnutkaan. Oltiin jo ulkomailla, väsyneinä ja rakastuneina. Illalla koko perhe koossa. Juuri tässä elämässä haluan nyt olla!
Kuuntelin muutossa vanhoja c-kasetteja. Löysin sellaisia, joissa puhuu 16-vuotias minä, kuinka järisyttävää sellaista on kuunnella. Minä tunnen tuon tytön yhä, ei parikymmentä vuotta näköjään kaikkea muuta. Ystäväni oli kysynyt minulta elämäntarkoitusta. En kuulemma kai vielä ollut täysin löytänyt sitä, mutten ollut hukassakaan. Mahtavaa. Ja sitten jatkoin, että varmaankin elämän tarkoitus on klassisesti olla jollain tavalla onnellinen ja elää niin, ettei vahingoittaisi muita. Hyvä teini minä, yritän tuota yhä.
Aamulla syön appelsiinin ja juon teetä. Maanantait ja torstait on paasopäiviä. Se kuusitoistavuotias minä jätti punaisen lihan pois paastonajaksi, eikä koskaan ottanut enää takaisin. Voin yhäkin luvata yhtä jos toistakin ja vielä onnistuakin. Ehkä pian osaan taas juostakin.
Voimia alkavaan viikkoon. Me selviämme siitä kyllä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti