sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Hyväätekevä hevonkuusi


Nuorena sain asua reilun vuoden ihanassa vuokrayksiössä uudehkon kerrostalon alimmassa kerroksessa. Kotiin oli ihana saapua. Muistan helposti, miltä asunto tuoksui. Joka kerran kun astelin eteiseeni, olin onnellinen, että sain pitää paikkaa kotinani. Oma pieni pihakin oli, nurmen jaksoi leikata keittiösaksilla. Sauna, parketti, makuualkovi. Keittokomero asunnon keskellä, hella jääkaappia vastapäätä ja ilmoitustaulu seinällä. Taulussa voimatekstejä ja muutama tärkeä kuva, kuten lampinäkymä teltan ovelta kuvattuna ja lainaus Nuuskamuikkuselta:
-Tiskaaminen, Nuuskamuikkunen ajatteli. - Nuo eivät ymmärrä mitään. Tiskaaminenhan on sitä, että kiepauttaa lautasta purossa, että huuhtaisee tassunsa ja heittää vihreän lehden menemään, eihän se ole yhtään mitään. Mistä nuo oikein puhuvat.
(Tove Jansson, Muumilaakson marraskuu)

Pikkukotini tuli mieleeni Nuuksiossa, kun retkeilin siellä viikolla poikien kanssa. Unohdan aivan liiaksi, mutta tärkeitä muistan paljon silti. Polulla kuljin poikieni perässä silmissä ilonkyyneleitä. Kuinka ihanaa on, että he ovat nyt kanssani siinä, tässä. Kun ystävän kanssa telttailin samassa maisemassa nuorempana, en voinut olla varma tällaisesta onnesta. Mainitsin pojille monesti ääneen, kuinka kiitollinen olen hyvästä onnestani, että olen saanut lapsikseni juuri heidät kaksi. Ja kuinka ihanaa, että he nauttivat retkeilystä kanssani!

Haukanholman kallioilla muistin, kuinka olin istunut ystävän kanssa samassa paikassa kesällä kerran, ja murehtinut, mahtaako kukaan koskaan haluta minua. Palattuani metsästä kävin treffeillä, tuon miehen kanssa, joka nyt nukkuu yöt minun vierellä. Että kyllä asiat voivat järjestyä.

Olimme retkellä kaksi yötä. Pojat toivoivat jälleen tutulle telttapaikalle. Sopii minulle, jokainen kerta on kuitenkin omanlaisensa. Ja pidän kerrostumista.

Meidän retkillä syödään kattiloista. Haistaan savulle, annetaan vaatteiden likaantua. Käydään uimassa vaikka kuinka monta kertaa, pyyhkeinä poikien vanhoja kangasvaippoja. Iltapalaksi paistetaan tikkupullaa ja tällä reissulla esikoisen partioretkien innoittamana myös vaahtokarkkeja. Pojat leikkivät paljon, tällä kertaa he olivat intiaaneja. Iltaisin ei kiirehditä nukkumaan. Toisena iltana oltiin jo pesty hampaat ja hiillos käynyt hiipumaan, mutta lisättiinkin pari puuta ja päätettiin jäädä vielä istumaan ja nauttimaan. Laitettiin yöpuvut ja makuupussit valmiiksi, ettei tarvitsisi kuin kömpiä telttaan, kun uni joskus tulisi.

Aamulla lauloivat linnut ja oli vaikea uskoa todeksi, että ihan naapurissa on täysi tohina, kaupunki. Nuuksio on ylisanansa ansainnut, ihanaa, että erämaatunnelma on näin saavutettavissa. Helteessä Holma-Saarijärvellä istuskellessa oli epätodellisen hiljaista ja kaunista. Aivan ihana maisema. Tuntea sammal varpaiden alla, pulahtaa uimaan kallioiselta rannalta, laitella ruokaa uikkareilla, lukea ääneen Ronjaa ja tiskata lammenrannassa tietysti ilman mitään saippuoita.

Meillä oli omat vitsimme, ja joka päivälle oma "sanonta". Hevonkuusi, huitsinnevada ja hornantuutti. Nautin nyt, kun pojat vielä tahtovat olla minun seurassa. Kun minun juttuni vielä ovat hauskoja ja kiinnostavia. Kun telttailu äidin kanssa Espoossa on vielä hohdokasta, edes kävely bussilta tai hirveä määrä hyttysiä ei lannista.

Olen onnellinen, että säät suosivat ja pääsimme käymään metsässä. Sillä siellä oli hyvä. Tunsin, kuinka olin läpeensä kesässä. Huomasin hyppeleväni silkasta huolettomuudesta, tiesin keventäneeni mieltäni. Josko tällä latauksella heinäkuulle jaksaisi, sinne asti, jolloin on loput kolme viikkoa kesälomastani.

Kävi metsässä mielessä sellainenkin, josko tyytymättömyys on ihmiselle turvakin. Onnellisuuden tunne kun on melko pelottavakin. Kohtako minulta otetaan jotain pois. Joudun pettymään, kenties suremaan. Oikein iso rakkaus on repivä siksikin, että siihen liittyy huoliakin. Saanko pitää tämän hyvän, saanko olla onnellinen huomennakin.
Ja kuinka suuri on lasteni luottamus minuun. He lähtevät metsään kanssani. Entä jos jotain sattuisi. Voinko todella olla kaiken sen luottamuksen arvoinen, melkein pelotti liiaksi tämäkin. Järjettömän suuri vastuu äitiys ylipäänsäkin.

Päätin uskaltaa kuitenkin. Sanoa kiitos varmuuden vuoksi tiheästikin. Sillä kuitenkin on vain nyt. Ja on parempi olla onnellinen edes toisinaan, kuin  menetyksen pelossa elää tyytymättömänä saati katkerana ainiaan.
 ***
Kotiinkin on ihana tulla. Täällä on oma kulta. Junan lähestyessä Rautatieasemaa, pojat käyvät läpi, kuka saa ensin kertoa ja kumpi mitäkin kuulumisia. Isille, niin tärkeälle. Aika huokaista helpotuksesta. Selvittiin, nautittiin, ollaan turvallisesti takaisin.

Oi minä niin suosittelen. Menkää metsäretkelle tekin.


7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Metsäretket ovat ihania. Pienet ja lyhyetkin. Ja meillä eväät on melkeinpä se kohokohta, niin äidin kuin lastenkin. :)
-Paula

Joola kirjoitti...

Jep, eväät on ihania. Termospullo on nerokas keksintö. Mukana kulkeva tee on piristänyt montaa päivää, hetkeä, odottelua, retkeä...

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kirjoitus. Saat liikuttumaan, monesti. Muistamaan niiden pienten hetkien tärkeyden. Kiitos.

Nelli, äiti neljälle aarteelle.

Joola kirjoitti...

Kiitos Nelli sanoistasi.
Kaikkea hyvää sinulle ja Aarteillesi!

Anonyymi kirjoitti...

Tulipa tunne tässä hetkessä elämisestä, niin helpon kuuloista mutta niin silti niin vaikeaa... Metsä on paikka, jossa tosiaan on "kaukana kavala maailma". Kesä on meille pohjolan ihmisille vallan suuri aarre, keidas, jossa levähtää, jos sen vaan muistaa oikein oivaltaa.

Ihana kirjoitus, sai muistamaan taas kerran juuri tämän hetken tärkeyden. Paistakoon aurinko, ropiskoon sade, kesä on täällä tänään :D Kesäänne toivon monia aurinkohetkiä, metsäretkiä ja ennen kaikkea juuri sen tämän käsillä olevan hetken ainutlaatuisuuden muistamisen lahjan, sitä toivon toki itsellenikin ;)

T:Minttu

Joola kirjoitti...

Kiitos Minttu, että olet mukana. Arvostan, että muistutamme toinen toisiamme siitä, tämän hetken tärkeydestä. En minäkään sitä aina muista! Joskus metsässä on ehkä liikaakin aikaa ajatella, jopa ahdistua. Voisin kuvitella, ei tule mieleen kertaa, jolloin itselle olisi käynyt niin, mutta jos oikein syvissä vesissä uisi... Hyvä seura vähentää tätäkin vaaraa:).

Hyvää kesää Minttu. Jep, se on NYT! Ja niiden hetkien varalle, jolloin iskee huoli, että kohta se on jo ohi, SE TULEE UUDESTAANKIN, taas ensi vuonna:).

Anonyymi kirjoitti...

Sanoitpa juuri lohduttavasti (tämän päivän sateen ja tuulen keskelle), että KESÄ tulee uudestaankin, kun taas vaan jaksetaan taapertaa "etiäppäin" noin vuoden verran :D

KIITOS sinulle mieltä lohduttavista kirjoituksistasi, kesää ja sopivasti kärpäsiä ;)

Minttu