Yhä

Melkein sanon, että Japani tulee mieleeni kaikesta, mutta ei sekään ole ihan totta. Osaan pitää jalat maassa ja päässäni myös paljon muuta. Mutta kun vien pyörän yöllä talliin, ja ulkona on satanut ja on pimeää ja katuvalot ja asvaltintuoksu ja lämminkin vielä hämmästykseksi, huomaan ajattelevani, ihan kuin Japani. Suljen ihan pieneksi hetkeksi edes silmäni. Ja voivat ne olla kaukaiset autot tai puiden lehdet tai säreilevä ilma elokuun yössä, minulle sirisevät sirkat ja pellon yllä kaartuva suuri sähköjohto.

Kun sytytän kattolampun makuuhuoneeseen, jossa juttelen ystävän kanssa myöhällä, sähkövalo on liian kirkas. Mutta se ei haittaa, koska niin oli Japanin kodissakin.

Lapissa tunturit muuttuvat vuoriksi silmissäni. Vähintäänkin kun katson kauaksi horisonttiin, siellä missä muuttuvat sinisiksi.

Minun kesäni on ollut erikoinen. Kaksi matkaa. Se on miltei liikaa, sillä yhtäkään en ole vielä ehtinyt sulattaa. Enkä tahdokkaan, haluan viipyä vaan. Unohtua muistelemaan ja tuntemaan toisen kaukaisen maan. En vielä olisi tarvinnut uutta maisemaa.

Lappikin on toki hyvä. Tekee hyvää ja tuntuu syvällä. Saan kävellä. Kunpa kotona olisi edes yksi vuori tai tunturi. Jonka ympäri kulkisi lenkki, niin kuin Nangoun kotikylälläni. Kiersimme sen poikien kanssa, sanoin, että ylhäällä juodaan limsat, tsempiksi. Muttei automaatteja enää ollut, vasta kuin alarinteen hautausmaalla. Pepsit olivat liian suuret pienten poikieni käsissä, mutta he olivat ansainneet lupauksen tulevan täytetyksi.

Ja me näimme vielä auringon laskevan kotikylän ylle. Emme sellaista punaista palloa painumassa rajan taa, mutta sävyjen vaihtuvan roosasta mustaan. Kotitien päädyn leikkipaikalta aukeni melkein sama maisema, kuin huoneeni ikkunasta. Kuinka monta auringonlaskua sain siellä katsella. Ja tuoksui märkä asvaltti ja jokin usein sirisi.

Kun lähdin Lappiin, olin vapaa kotiäiti. Yöjunalla palasin suoraan uudelle työpaikalleni. En vielä tiedä onko virka onni vai pallo jalassani. Ainakin eilen illalla maistui yksi pieni siideri. Sen kunniaksi, että olen selättänyt kolme ensimmäistä työpäivääni. Sinähän et itke, sanoi mies, kun tulin kotiin ensimmäiseltä päivältäni. Ehkä se on hyvä merkki.

Nyt soi Bon Jovi. Se on hämmentävää ja hämmästyttävää, kuinka monta laulua muistan, vaikken koskaan tiedä itse juurikaan kuunnelleeni. Mies valitsi, on syksyllä yksissä häissä bestmäni. Minä pyysin, ettei laita pois kauppamatkansa ajaksi. Sillä on hauskaa muistaa olleensa nuori, vieläkin nuorempi.