tiistai 20. maaliskuuta 2012

Haukipatonki





Kun en ehdi kirjoittaa siitä kaikesta, mistä ehkä pitäisi, kerron haukipatongista, jota tein pojille tänään ruuaksi. Lihaa ei syödä, mutta joskus yritetään kalaa laittaa. Osaan panna lohen uuniin, mutta lohi on WWF:n "Kuluttajan kalaoppaassa" keltainen, jopa punainen=välteltävä kala. Siispä kysyin tänään kalatiskiltä, osaanko tehdä pojilleni syötävän kalaruuan haukifileestä.

Söivät patongin välissä lopulta kalansa, ruotiessa se meni ihan mössöksi. Ei mikään pikaruoka, sillä "piikkejä" oli yhdessä pienessä fileessä satatuhatta. Ja mietin, että uusavuttomana pitivät, siellä tiskillä, mutta ehkä joku ajatteli, että tuo äiti sentään yritti.

Huomenna puen märkäpuvun yhdeksältä aamulla ja otan pois kahdeksalta illalla. Tai riisun ja puen taas siinä välissäkin, ja vaihdan kaupungin puolta ja olen tovin omieni kanssa, mutta silti voi olla, että moisesta jo kasvaa suomuja. Evä olis kiva, joskus, olisi helpompi ehkä luovia arjen virtauksissa.

Hyvää keskiviikkoa. Hengähdetään, kun sille on hetki, ajatellaan mukavia.

7 kommenttia:

kerttu kirjoitti...

Minä koetan tytölle tehdä kalaa,joten Teen joskus hauesta mureketta tai pullia. File vaan mössöksi tehosekottimella tai vastaavalla,sekaan kermaviiliä,sitruunaa,suolaa,pippuria,kananmuna ja ruohosipulia sekä tilliä. Ei tarvitse ruotia,kun menevät niin mössöksi ne pikkuruodot ja hyvää on.

kerttu kirjoitti...

ja mukavaa Keskiviikkoa sinnekin:-)

kerttu kirjoitti...

niin ja vähän korppu tai muutajauhoa tietty...

SARI kirjoitti...

Oletko kokeillut Kalalaatikkoa, Muumimamman keittokirjasta ? Siihen voi piilottaa minkä vaan kalan. Tehdään hiukan samaan tapaan kuin porkkanalaatikko, mutta porkkanan sijasta laitetaan kalaa ja maustetaan maustepippurilla.

Joola kirjoitti...

Kiitos Kerttu ja Sari. Hauen hinta oli sen verran montaa muuta huokeampi, että ostan sitä taatusti uudestaan. Ja on meillä sauvasekoitin, josko sillä uskaltaisi möyhiä, tehosekoitinta meillä ei ole.

Ja Sari, minulla onkin muumimamman kirja, ruotsinkielinen painos, mutta etsin sieltä! Yöllä. Nyt teen jonkun varman ruuan kotona olevista aineksista, ennen iltavuoroa.

Liivia kirjoitti...

Me syödään aika paljon seitä. Sitä ei kyllä ihan Suomen vesiltä saa, mutta käsittääkseni se on ihan ekologisimmasta päästä.
Seistä saa mitä vaan, eikä siinä ole juurikaan ruotoja. Usein teen sitruunaseitä, johon tulee paljon kaikenlaisia yrttejä.

Joola kirjoitti...

Sitruunasei listalle samantein. Sitruunaa onkin kotona, eli vain seit kauppalappuun. Seitä toki sopassa syötykin, ja joskus esikoisen ollessa vauva tein jotain vuokaakin, mutta onko siitä niin kauan todellakin...
Kiitos Liivia. Ruodottomuus on usein iso plussa, vaikken olekaan pahin kammoaja ja ymmärrän, että ne ovat myös kalan olennainen "osa".