Tänään haluan uskoa tähtipölyyn, kevääseen, itäviin siemeniin, puiden silmuihin, aamushakkiin. Että perhe voi olla kaunis ja konserttiin sopiva ryppyisissäkin vaatteissa. Että minunkin mies joskus sanoo kotiintullessaan, kuten Kirjailijattaren, että Täällähän on vaimo kauniina ja astiat likaisina. Siivous jää joskus jalkoihin, kun tulee muuta. On meillä sentään pyykkipinoja olohuonetta somistamassa. Ja ehdin imuroida, ehkä, ennen lähtökellonsoittoa.
Avasin terassikauden mitä parhaassa seurassa. Puitteet oli karut mutta aurinko paistoi ja me olimme ulkona syömässä namipäivänherkkuja. Minulla teetä, nyt vähän kuumottaa poskia. Voikukkakupista join vuoden lohtuteetä, kun asuin ulkomailla ja kaipasin omia.
Itken, kun kuuntelen laulujen sanoja. Taviksen runonlukua.
Pidän siitä, kun jokin biisi piristää minua. Jokin uimakouluni osuu joskus päälekkäin ison altaan vesijumppien kanssa. Silloin saattaa tuntua mahtipontiselta. Heittelen sukellusrenkaita hymy kasvoilla ja kerron lapsille, että nyt tekisi mieli tanssia, mutta opetellaan me myös uimista. Joku Coldplayn hitti vaikka. Toivon, että vanhempiakin hymyilyttää. Että he katsovat elämänsä parhaita musavideoita, kun saavat katsoa omia ihania lapsiansa vedessä touhuamassa keskittyneinä ja iloisina.
Meillä kuunnellaan nyt Spotifyta. Pojat saa valita joka toisen biisin ja minä jankkaan väliin omia toiveita. Pelaavat lentistä ilmapallolla. Olen kyynelehtinyt Frontsideollietakin, ja miettinyt, kuinka liikuttavasti tietty koululainen sitä laulaa. Kuinka hänenkin ikäisensä tarvitsevat vielä paljon hyväksyntää osaksensa, heidänkin tulee saada kuulla, että ovat ihania, tärkeitä ja rakkaita.
Nyt tahtovat Star Wars musiikkia, nämä minun kaksi murua.
Hyvää viikonloppua. Klik. (Valonpisara oli muuten toinen kaunis sana tähtipölyn lisäksi jota haluan tänä perjantaina ajatella.)
2 kommenttia:
Aivan ihana otsikko!!!
Ja kirjoitus.
Oletko sinä uimaopettaja? Minulla jäi koulu- uimisesta kamalat muistot, kun en osannut vielä eka- luokalla uida. Silloin uimaopet olivat vielä kovin jyrkkiä, vihelsivät vain pilliin ja huusivat jako kolmeen.
Olisipa silloin ollut sellaisia uimaopettajia kuin sinä.
Lempeää viikonloppua sinne!!
Minä odotan nousuani otsikoihin valelääkäreiden rinnalle. Valeuimaope, se, joka ei itse osaa uida.
Osaan minä. Ei tarvitse huolestuneiden soittaa poliisille tai arvuuttaa, pitäisikö oma lapsi vetää pois ryhmästä. Mutta opin uimaan juurikin tuollaisella jako kolmeen koulun uimakoululla, tokaluokkalaisena ja senkin jälkeen pysyin visusti lastenallas ryhmissä, kunnes minut varmaan kutosella heitettiin sieltä pois. Minä nautin renkaiden sukeltamisesta, liuista, kellunnoista, potkuista ja muista perusharjoituksista. Niitä vedän nyt. On minulla koululaistenkin ryhmiä, isossa altaassa, mutta koitan sielläkin pysyä alkupääntaitoisten parissa. Sillä mitään uimaritaustaa minulla ei ole. Ja osaan paljon vähemmän, kuin toivoisin.
Mutta olen suorittanut uimaopekurssin ja jatkokurssejakin. Hyväksytysti vieläpä:).
Opetan uimista nyt, jotta voin venyttää kotona oloa. Siitä maksetaan muuten todella hyvin, huomasin viikolla, kun laskeskelin tulevia. Siis en ole rikas kuin kroisos, koska teen niin vähän tunteja. Mutta samaan päästäkseni oikeassa ammatissani saankin tahkota päivätolkulla.
Ja minäkin viheltelen kyllä pilliin:). Olen ajatellut, että se on toimiva tapa, ettei jollekin vain vahingossa tule olo, että karjun:).
Lempeä viikonloppu. Oi kunpa. Se kuulostaa ihanalta.
Hei, nyt keksin, ehdin vielä lakata kynnet ennen konserttia! Täytyy vain päättää, laitanko Be Happyä vai Nature lovea. (vai oliko se sen niminen se hopea, hmm...)
Kiitos kommentista, kauniista sanoista.
Lähetä kommentti