Yhtenä iltana kaipasin sanoja pahalle mielelle. Kirjoittaminen on helpottanut ennenkin oloa, mutta nyt pyörittelin tyhjää, enkä ollut varma yhdestäkään sanasta, puhutusta, ajatellusta tai kirjoitetusta. Läksin liukurit kourassa mäkeen kuopuksen kanssa.
Emme olleet kävelleet hiljaisessa pimeässä lumisessa kauaakaan, kun mieleeni tuli "peili". Sellainen, mitä tehtiin ilmaisutaidonharjoituksena opiskellessa ja muistaakseni myös koulussa, partiossa, kursseilla... Seistään parin kanssa vastakkain, ja katsotaan silmiin. Toinen lähtee liikuttamaan kättään, käsiään, jalkojaan, mitä vaan, ja toinen seuraa. Äänettömästi, saumattomasti, keskittyneesti. Kuopus käveli edellä ja minä hymyillen perässä. Tasapainoiltiin lumisilla pitkospuilla ja ajattelin peiliharjoitusta, kuvat mielessäni miltei tansseja. Olo tuntui helpommalta.
Keksin, että tätä haluan nyt ajatella. Tästä haluan ajoittain muistutusta. Ihmiset peilaavat itseään läheisistä ihmisistä, tahtomatta, tiedostamatta. Hyväksyvä halaus ja kosketus hoitavat muidenkin kuin vauvaikäisten mieltä. Kaunis sana/hymy/ele kertoo, että toinen ei ole kuka tahansa, vaan erityinen, hänen läsnäolollaan ja olemassaolollaan on merkitystä.
***
Hyvää hääpäivää(21.2)oma kulta. Olemme olleet naimisissa kahdeksan vuotta. Tahdon yhä ja lisää, sinun kanssasi jakaa elämääni, vanheta. Kulta rakastan sinua.
2 kommenttia:
Taidan toistaa itseäni, mutta olet kyllä todella taitava kirjoittaja. Tunteiden ja havaintojen tulkki. Onnellista hääpäivää!
Kiitos Johanna kauniista sanoista. Tämä kirjoitus oli tosi paljon pidempi, mutta sitten mietin, että ehkä riittäisi vähempi... Ehkä jo tästä sai jotenkin kiinni ajatuksestani.
Hääpäivän aamu vietettiin yhdessä, mutta illaksi minä ja pojat suunnataan eri osoitteeseen lomanviettoon. Huomenna taas miehen kanssa yhdessä. Ehkä yhden sortin hääpäivälahja antaa hiljainen koti haltuun vuorokaudeksi:).
Lähetä kommentti