maanantai 19. joulukuuta 2011

17.12. Talvinen elämyspäivä








Ensin sain tietää, että Setlementtiyhdistys on kunnostanut tallin ja siellä majailee tätä nykyä jo poneja ja heppoja ja kani ja tallikoira.

Tallireissulla näin valotolpassa mainoksen koko perheen talvisesta elämyspäivästä nuorten luontotalolla, joka sekin niin ikään on muuttanut palstamme kulmille! Päätin heti, että jos mitään estettä ei ilmaannu, sinne me menisimme.

Sää ei kovin talvinen ollut. Vettä satoi ja tuuli. Lumesta ei tietoakaan. Jouduin kuuntelemaan mankumista ja marinaa, sillä lähimmältä bussipysäkiltä tulee toista kilometria käveltävää, ja se on pojilleni pitkä matka, jos sille päälle sattuvat. Ja no, kelikään ei ollut kovin kannustava.

Mutta perillä. En katunut hetkeäkään, että tuli lähdettyä. Vanha huvilla oli sanoinkuvaamaton, en ole ollut vastaavassa koskaan. Paljon huoneita ja porttaikkoja. Keskellä suuri puinen sali, jonne aukesi myös parvet ylimmästä kerroksesta. Huikeata. Olin yhtäaikaa Jane Austenin kirjassa ja Pekka Puupää elokuvassa. Lapset ryhtyivät piilosille samantien toisten lasten kanssa ja oli silkkaa elämystä jo koko paikka.

Ulos lähdetiin välillä elämyspolulle luontokoulun oppaan kanssa. Meri myrskysi, sade vihmoi ja poikani juoksivat narumerkkijahdissa. Olin partioleireillä, -retkillä, sudenpentujen seikkailuissa ja päiväkotilapsille tekemilläni suunnistuksilla. Untuvatakki suojasi kylmältä ja muuta ei kuullut, kuin myrskyävän meren ja tuulen. Tällaisia hetkiä en unohda koskaan, ja ne punoutuvat yhteen, luulen.

Kierroksen jälkeen takaisin sisälle, luomukahvilaan. Oli ihana ostaa pojille sekä mehut että pullat ja valita itselle teetä ja piirakkaa, kun hinnat olivat halvat ja tuotto meni hyväntekeväisyyteen. En jäänyt kyselemään vaihtorahoja, maksoin setelillä ja ajattelin, miten paljon tyhmempiin kohteisiin usein vahingossa ohjaan rahoja.

Askarreltiin kortteja, kuunneltiin, kuinka saksofoni soitti parvelta Tonttu ei vaan saa unta. Pariskunta huovutti palloja ja naureskelivat, että tässä sitä vain on vierähtänyt puoli tuntia. Ennen ei laskettu minuutteja. Sitten leikittiin perinneleikkejä. Mies ei olisi kestänyt sellaista oletan, mutta hänpä ei ollutkaan mukana. Minä mietin, että sellaista weetä ei olekaan, joka sen tuokion voittaisi. Kun lapsesta vanhimpaan kaikki olivat mukana, ja lauloivat, ja kulkivat ringissä sotkeutumassa.

Pojat sai salamana haalareihin, kun ulkona alkoi tulitanssiesitys. Kaksi nuorta tulitaiteen harrastajaa pyöritteli soihtuja pimeässä alkuillassa. Vettä satoi, eikä kotimatkalla ollut katuvaloja. Mutta kumpikaan muruistani ei nurissut mitään vaan me kävelimme reippaina ja minä kirkaisin vain kerran, kun pelästyin pimeällä polulla risua.

Olen onnellinen, että nämä kaksi rakennusta ovat täällä kaupungissa. Uskon, toivon ja luotan, että ne antavat kaupunkilaisille sellaista, jota ilman on vaikea olla.

5 kommenttia:

kerttu kirjoitti...

oi,kuulostaa ihanalta!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, kun kirjoitit, oli ihanaa olla "mukana". Nina

Joola kirjoitti...

Kerttu ja Nina, kiitos. Väkeä olisikin saanut olla enemmän, sää piti varmaan paikalliset muissa riennoissa. Mutta kuten usein, ne, jotka harvayleisöiseen tapahtumaan kuitenkin ovat löytäneet, nauttivat täysillä.

isoinpapu kirjoitti...

Kuulostaa tosi hienolta.
Ja: miestä ei pidä ottaa mukaan joka paikkaan. Eikä itse mennä myöskään kaikkialle. Eikä joka paikassa tarvitse viihtyä.

Tämä kyllä kuulosti ja näyttää kivalta. Voi että. ilahdun.

Tuittu kirjoitti...

Kuulostaapa ihanalta seikkailupäivänne!