...Kotona hiljaista. Pojat nukkumassa - mikä ei ole ollut itsestään selvää tässä viime aikoina, kun yhtä ja toista ja aina uutta vaivaa ilmaantuu eritoten illemmalla.
Pino uimareiden todistuksia kirjoitettavana. Odotin iltaa ja hiljaisuutta, ei häslinkiä ja alituisia keskeytyksiä.
Pääsin tänään ulos ja se tuntui niin hyvältä. Skatan tila pelastuukin (!), vanha navetta on kunnostettu talliksi, ja tänään siellä sai vierailla katsomassa eläimiä ja yläkerrassa kierrellä myyjäispöydissä. Olimme liikkeellä koko perhe, mikä oli ihan täydellistä. Tein kirppislöytöjä ja pojat riemuitsivat karamellein koristelluista piparkakuista. Hepat olivat liikuttavia ja huokuivat rauhallisuutta. Ja tallin perukoilla asuu myös suuri musta suloinen kaniini luppakorvilla. Siellä minä haluaisin useammin olla.
Tallin säännötkin seinällä olivat täynnä viisauksia. Kohtele hevosia, kuten tahtoisit itseäsikin kohdeltavan. Miten tämä perusviisaus unohtuukin meiltä aina ja kaikessa.
Kamerasta loppui akku jo heti menomatkalla. Sain pari kuvaa vain juoksevista pojista.
Silti muistelen pitkään maalaistunnelmia, mikä onni, että mikään ei ehtinyt sitä kaikkea tuhota.
Enkä varmaankaan luovukaan palstasta. Eläimet laitumella siinä vieressä, haluan kokea sitä, kun on kesä. Saatan katua, ja mieli muuttua, mutta näin ajattelin tänään, kun kävelimme viljelypalsta-alueen ohittavaa polkua.
Huomenna maanantai. Kunpa saisimme aloittaa sen ihan arkisilla kuvioilla. Se tuntuisi vaihteeksi vapaudelta, varsinkin kun tiedämme, että perjantaina alkaa kolmen viikon joululoma.
Hyvää viikoa!
Ps: Kuten kuvasta näkyy, ei täällä ole puhettakaan valkeasta joulusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti