keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Nyt ja men-nyt






Sen lisäksi, että meillä on nyt, meillä on mennyt.
Minulla on aivan varmasti kultainen maalipurkki mielenlokerikoissa, sillä minä elän miltei takakenossa, mutten silti muistele, edes muista, huonoja, pahoja. Eletyt päivät ovat minulle pitkälti voima, eivät taakka.

Aina ei kuitenkaan paista, kuten jo tullut todettua. Tavaran hankkiminen on ehkä huonoa valohoitoa, mutta harrastin sitä kuitenkin viime perjantaina, kun osuin Fidalle etsimään tonttupukuja ja kaiken saikin ostaa puolella hinnalla. Tuon Kotiliedenkin ostin 10 sentillä onneksi, sillä sen pääkirjoitus antoi ajattelemiseneihetta loppuiäksi: Suomessa jää joka viikko viisi alle 30-vuotiasta työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien takia. 2000, vuodessa.

Kaikki, jotka vielä roikumme mukana, voimia. Ja kuinka auttaa muita?
Tämä on työnalla.
***
Sain haasteen Maijjalta, kertoa kahdeksan asiaa, joita muut eivät vielä tiedä minusta.

Joskus on kai paikallaan ajatella jotakin ihan muuta.
Äiti ja isi, tämä ei ole nyt blogini ylevintä luettavaa ehkä teistä, kiitos ja anteeksi. Sillä nyt kerron kahdeksan asiaa menneistä "miehistäni", joita ei oikeastaan ole muka lainkaan, tai niin ainakin ajattelin silloin parikymmpisenä, että ei minulla ikinä ketään.

Nyt tiedän, että minullakin riittää vähissäkin muisteltavaa lopuksi ikää. Kuka senkin kertoisi kaikille parikymppisille surkuttelijoille, joille ei muka koskaan tapahdu mitään. Vähempikin riitää.

1. Olen suudellut pitkään kahta nuoruuteni tärkeää poikaa/miestä saman tunnin sisällä, ilman että toinen tietenkään tiesi toisesta, tai että se olisi minusta tuntunut miltään muulta kuin luontevalta ja ihanalta. Ravintola Pikkuparlamentti oli auki viimeistä yötä. Toinen saattoi minut ovelle ja tovin päästä toinen haki tanssille...

2. Minut on jätetty (ei kumpikaan edellämainituista) klassisella repliikillä: "Miten sopeutuisit ajatukseen, ettei minulla nyt ole sinulle aikaa?" Vastasin varmasti jotain, että ei kai siinä mitään.
Harmittelin sitten varmaan seuraavat viitisen vuotta, että miksi en vastannut, että helvetin huonosti. Ehkä menee sellaiset kuusi vuotta ja uusi rakastuminen, kunnes pääsen yli. Muistan aina sen kepeän hypyn, jolla poika/mies oma mielensä keventyneenä hypähti meidän ulko-oven edessä olevalta betoniportaalta. Ja minä suljin oven ja vasta sitten itkin pääni kuiviin eteisen lattialla.

3. Olen suudellut kilttinä tyttönä erästä urheilutoimittajaa korvanlehteen, kun en kehdannut sanoa, että oikeasti haluaisin jo olla yksin kotona, enkä tässä sinisessä autossa, vaikka kiva olikin saada kyyti kotiin ravintolasta. Vain yhteen kohtaan sai osua, viereinen tuntui kuulemma aivan kammottavalta, mutta se oikea paremmalta kuin moni muu asia maailmassa.

4. Lähes aina käy mielessä tuo korva-asia, kun kuulen hänen äänensä telkkarissa. Ja se, kuinka hän soitti ja pyysi minua ostamaan huonekaluja kanssaan kotiinsa. Jotta niistä tulisi minullekin mieluisia. Tätä puhelua hän katui, kun sanoin, etten halua edes alkaa seurustella. Hänen olisi kuulemma pitänyt ymmärtää, ettei kaksosta saa liian nopeasti kahlita. Minä en mitään muuta olisi halunnutkaan, kuin sitoutua, mutten hänen, vaan jonkun Juurioikean kanssa.

5. Muka kiltti olin kai silloinkin, kun ulkomailla opiskellessani eräs austraalialainen mies tahtoi seurustella kanssani. Oli toki kivaa kuulla, olevansa kaunis ja muuta sellaista, jota ei koskaan kuule keneltäkään, mutta rakastunut en ollut pätkääkään. Hän puhutteli minua tyttöystävänä, minä häntä etunimellä. Enkä kauaa silläkään...
Ei hänkään kyllä varsinaisesti juuri minua tainnut ihailla. Pysyvän oleskeluluvan halusi ja sai sen menemällä naimisiin Lontoossa. Lähetti minullekin sähköpostia ja kertoi, että me eurooppalaiset emme itse tajua, kuina jumissa on vaikkapa Austraaliassa. Että kun on taskussa eurooppalaiset paperit on niin moni maa avoinna.

6. Olen ollut lähetystyöntekijäviisumilla töissä Euroopan ulkopuolella.

7. Kun mummini kuoli, sain onneksi tulla käymään Suomessa. Soitin vanhalle luokkakaverilleni (toinen kohdan 1 pojista)ja pyysin häntä käymään kanssani kaljalla. Sen jälkeen suutelimme joka kerran kun tapasimme, muttei koskaan puhuttukaan seurustelusta. En muista, koska tapasimme viimeisen kerran niissä merkeissä (siis ei Niissä, vaan ylipäänsä, ennen tätä nykyistä miestä) mutta muistan, kuinka tapasimme ratikkapysäkillä sattumalta, kun esikoinen oli jo olemassa. Kun hän hymyili, mietin, että hassua, etten koskaan tiennyt suutelevani häntä viimeisen kerran, niin vain kävi.

8. Luulin muistavani kaikkien miesten nimet tietenkin aina, mutta niin vain on käynyt, että joistakin muistan vain ystävien kesken keksityt lempinimet. Kuten Vappu-badding. Veljeni oli koostanut minulle minidiscillisen valikoituja biisejä, aistien ehkä, etten haluaisi tämän(kään) jätkän matkassa kulkea paria tapaamista enempää. Kun VB oli yksiössäni kylässä, muinanaisina soittelin levyä ja hän alkoi ihmetellä, että onpa osuvia lauluja ja yritänkö ehkä jotakin sanoa. Ei sitten tavattu enää, vaikka hän olikin varma, että yhteiset naurunaiheet olisivat parempi merkki onnellisesta tulevaisuudesta, kuin pyörivät sukat, joita minulla oli siihen aikaan tapana odotella vinkkinä oikeasta.

***
Se vielä, että elämä on kohdellut minua hyvin. Olen ollut lukuisia kertoja tilanteissa, joissa olisi voinut käydä vaikka kuinka huonosti. Muttei ole käynyt.

Ja kulta. Minä rakastan sinua juuri nyt. Ja sinä olet se, jonka avulla unohdin, että minulla ylipäänsä olisi jotakin ylipäästävää ja sukkiakin olen sen jälkeen joutunut kaksin käsin pitelemään.

(Ja sekin vielä, että olen Rajamäen Rykmentti-blogin Sarin kanssa niin samaa mieltä siitä, että auringonvalo marraskuussa saa sotkuisenkin kodin näyttämään hauskemmalta, kun valo leikkii sotkuissa. )



9 kommenttia:

kerttu kirjoitti...

oi että,nämä olivat niin mainiot,varsinkin tuo australialainen.-)

maijja kirjoitti...

Ompa teillä levyjä! Eiköhän noistakin koosta monet mix-tapet, joiden soidessa nostaa milloin mikäkin asia tapetille.

Pyörivät sukat ja muut ovat mulla olleet vähän pinnalla oleva aihe, oli mukava siks lukea nämä. Vähän perspektiiviä.

Vappu-badding :-)
Omistani mainittakoon Nuuskamuikkunen. Hän sanoi, että on kuin muikkunen, lähtee vain voidakseen palata. Kerran ei sitten enää palannutkaan - tai sanotaanko näin, että ei minun luokseni, vaan sen keltä yritin (kö?) hänet pihistää.

Joola kirjoitti...

Oi Kerttu kiva jos tykkäsit. Mutta oikeasti mainio olisi ollut vaikka minun naapuri, Sipa-Sipulikeitoksi nimetty, sillä hän tarjosi sellaista minulle ensimmäisenä ilanani vieraassa maassa ja kodissa.

Maijja, kuvassa näkyy vain osa:). Mutta uusia ei ole tullut sitten vuoden 2002/2003 (en muista näitä vuosilukuja), kun mies tapasi minut.
Pyörivät sukat on ihan mahtavia. Ja näin jälestä päin katsoen niistä muistakin sukista on hirveästi - hupi on väärä sana, ja ilokin, mutta muisteltavaa heissä siis kovastikin!

maijja kirjoitti...

Iloa, hupia, murhetta, muistoja, mutta näitähän tämä elämä on!

Tuittu kirjoitti...

Ihania tunnustuksia :) oli kiva kurkistaa hieman elokuvallisiin (tai siten kerrottuihin) miesseikkailuihisi. Huom! Minäkin jaoin tämän tunnustuksen sinulle ja Maijjalle yhtäaikaa. En tiedä, eikö tunnustuksesta kertomani kommentti ikinä tullut perille?
Se löytyy täältä: http://pienihminen.blogspot.com/2011/11/tunnustettu.html
Eli ei muuta kuin kahdeksan paljastusta kehiin lisää ;)

Anonyymi kirjoitti...

Mikä on adventtimetsä? Jäi kiinnostamaan! :)

Joola kirjoitti...

Voi Tuittu kiitos, olen ehkä ollut niin usvassa, että on mennyt ohi. Mikä aihepiiri kiinnostaisi? Tai ehkä tiedän jo yhden, voisin kertoa vahoista kodeistani, sillä niitäkin usein muistelen...

Anonyymi. Sain kirpputorilla noista tuikkulyhdyistä inspiraation, että haluaisin tehdä tuosta marimekon metsänväki-kankaasta joulukalenterin. Leikata 24 puuta ja ommella ne taskuiksi ja laittaa seinavaatteeksi. Mutta ei ollut nyt repäistä sitä euromäärä, jolla saisi niin ison palan kangasta, että siitä saisi 24 puuta. Onneksi löysin tilkkuvarastostani pienen palan kyseistä kangasta. Ja siitä sain neljä puuta. Niistä taskut ja nyt voin joka adventtisunnuntai piilottaa "puun taa" taskuun pojille jotakin.
Ehkä jonain jouluna voin toteuttaa sen kokonaisen metsänkin! Tuo on yksi marimekon lempikankaani.

kerttu kirjoitti...

Tuo metsänväki kangas on minustakin ihana. Haaveilen asuvani sellaisessa talossa,jossa saisin siitä keittiöön verhot. (haaveensa kullakin...)

SARI kirjoitti...

Oi kiitos ihanasta silmäniskusta - kiva tietää, että olet käynyt kylässä. Ja kahdeksan mainiota kohtaa !