Aina ei paista

Kävi taas niin, että itkin puhelin kädessäni sohvalla ja tunsin, kuinka kaikki voimat ja veri pakenevat raajoista. Tunsin halun luhistua, sillä en osaa olla, saati toimia. Huoli vyörähti niin suureksi varjoksi, että kuinka enää ikinä loistaisi.

Kaikki ne kauniit rakkauslaulut, joita maailmaan on kirjoitettu. Koskettavat sanat, joita kyynelsilmin herkistyen on esitetty. Niille kaikille on vastineeksi olemassa kappale, joka kertoo erosta, surusta, pettymyksestä, särkyneestä sydämestä, pieleen menneestä lemmestä. Luulen, että niin ihanaa kuin rakkaus onkin, epätoivosta ja karikoista on runoja, lauluja, tauluja, näytelmiä, kirjoja ja muita tekstejä paljon enemmän. Haparoinnista, etsinnästä, erheistä. Onko niin. Sillä rakkaudessa joutuu pettymään usein monta kertaa, kunnes loksahtaa. Eikä kaikilla se epäonni pääty silloinkaan, vaan rakkaus, jonka ajatteli ikuiseksi, saattaa päättyä hiipuen tai äkisti.

Silti jokaisella on joku, jonka vuoksi toivon, että selviytyisi, selvittäisi, selviäisi. Silloinkin, kun tuntee itsensä pohjattoman yksinäiseksi. Muuttuu vain suuremmaksi murheeksi, pohjatonkin suru, jos se leviää taudiksi. Niihin, jotka toivovat osaavansa olla avuksi. Haluaisivat tulla olkapääksi. Luulivat olevansa olemassa toiselle edes pienesti, vaikkei kukaan tai mikään menetettyä rakkautta juuri sillä hetkellä paikkaisi.

Äiti, isä, isovanhempi, sisko, veli, lapsi, ystävä, kaveri, naapuri. Kummilapsi, kaima, ikivanha luokkatoveri. Koira, kissa, hamsteri. Lähikaupan myyjä, opettaja, kollega, hoitaja. Joku jossakin ihan lähellä tai tosi kaukana. Äiti Amma tai kiertävä taiteilija.

Joku huomaisi, jos toinen luovuttaisi. Joku surisi, kenties sekoaisi, jos toinen ei sittenkään jaksaisi. Miten kiitollinen olisi, jos tästäkin päästäisiin yli, tultaisiin vahvemmiksi.

Ei kyynisiksi, ikisynkiksi, katkeriksi, pelokkaiksi. Ihan vain elämän heittelemiksi tavallisiksi voi päätyä, pieniksi ihmisiksi. Sellaisiksi, joita parantaa aika ja kenties etäisyys. Sen huomaaminen, että jollekin toiselle on arvokas ja korvaamatonkin, myös silloin, kun on surullinen, masentunut, vaikka sairaskin. Joku haluaa uskoa, että vielä nousee hänkin, ja löytyy uudestaan hymykin.

Aurinko ei aina paista.
Voimia ja valoa jaksaa mustaa ja harmaata.
Minä ajattelen sinua.

Jälkilisäys: Tämän päivän biisinä tämä.