torstai 17. marraskuuta 2011

Etsin valot




Hei. Tiedän, että sinun hätäsi on minua suurempi. Anteeksi, kun valitan omista pienistä suruistani. En toki tahtoisi. Haluaisin älytä, kuinka hyvin minulla on.
Joskus vain käy niin, että tuntee olevansa liian väsynyt näkemään.

Ja nyt on käynyt niin.
Mutta sinunkin vuoksesi sanon itselleni, että kyllä tämä tästä.
Koitan elää itse, niin kuin toisia opetan.

Seuraavaksi menen kuopuksen kanssa pelaamaan pelin, jonka hän on meille itse tehnyt.
Kohta haemme esikoisen ja illalla saunassa heitämme lämpimät löylyt.

Hengitellen tätä päivää, sillä meillä on vain nyt.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Hengitellen tätä päivää, sillä meillä on vain nyt"

Niin juuri, ja sen kun muistaisi aina itsekin.

Valoa päiväänne ja kivaa pelihetkeä ja niitä löylyjä!

tinttarus kirjoitti...

Meillä on vain nyt. Tässä. Lähellämme. Sen kun jaksaisi aina nostaa kohokohdaksi päiväänsä. Siihen hämärämpäänkin. Kyllä tämä tästä on totta sekin.
VAhvistava valonkajo paistakoon päiviesi ylle!

Anonyymi kirjoitti...

Juuri näin. Pitäisi vain muistaa nämä viisautesi joka päivä. Kyllä nämä asiat tästä...

Valoa ja energiaa!

Taru

maijja kirjoitti...

Tosi harmi sanoa vain jotain pikaista, kun siellä ollaan hitaampien ja enemmän vaativien asioiden äärellä, mutta kiireissäni nyt vain huikkaan: haastoin sut! Löydät haasteen mun tontiltani.

Satu kirjoitti...

Kirjoitat hienosti. Voi että. Kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

Nämä pari viimeisintä kirjoitustasi saivat minut huolestumaan. Toivottavasti kyse ei oikeasti ole suurista huolista, ja asiat palaavat pian taas omiin tuttuihin uomiinsa.

Muista kuitenkin, että surullekin on annettava aikansa. Sitä ei saa padota, eikä sulkea sisäänsä, eikä niitä omia murheita saa myöskään vähätellä. On varmasti totta, että monella muulla on asiat huonommin, mutta se ei tarkoita sitä, että muut eivät saisi murhetta kantaa.

Toivon syksyysi kynttilöiden lämminta valoa, kuumia juomia, kaukomailta tuoksuvia ruokia, ja ennen kaikkea voimia ja jaksamista kaamoksen keskelle. Ota omasta neuvostasi vaari, ja soita jollekin hyvälle ystävällesi, ja pura sydäntäsi. Ole itsekäs, mutta älä jättäydy murheidesi kanssa yksin!

Olette ajatuksissani, koko perhe.

Joola kirjoitti...

Hei.
Kiitos kommenteistanne. Lasken ne tuekseni.
En halua, että kukaan on minusta tai meistä liiaksi huolissani. Siksi myös koitan päivittää blogiani:), silloinkin, kun en ole hilpeimmilläni.

Minulla on paljon lämpöä ja välittämistä ympärilläni. Se kannattelee oikeasti.

Olen tiedöstanut, että olen kuitti, ja koitan ottaa tovin rennosti ja palautella voimiani. Seuraava "lääke", jonka määräsin itselleni, on unikuuri. Koitan mennä aikaisemmin illalla nukkumaan. Ehkä minullekin on vaivihkaa kertynyt huolien lisäksi liikaa silkkaa univelkaa.

Ja apuakin olen yrittänyt löytää, itseni lisäksi niille, jotka sitä kipeästi tarvitsevat. Auttamalla oma huoli, jos ei vähene, niin jakaantuu useammille harteille.

Moni asia on ihan hyvin!
Kohta keitän itselleni ja pojille isot kupit kaakaota. Olemme sisällä kodissa suojassa ja myrsky saa raivota ulkona ikkunoiden takana.

Kiitos vielä mukanaelosta.