Selvästi tullut jo tavaksi, että pojat kattaa penkin sohvapöydäksi ja sitten katsomme elokuvan. Perjantai sopii hyvin päiväksi. Silloin on namipäiväkin, ja saadaan siis suklaatakin. Tänään Saariston lapset oli niin jännittävä, että kuopus meni välillä kulman taa, ja lopulta sinne nukahtikin. Jaksaa siis varmasti tänään valvoa seurana myöhälle saakka...
Toivottavasti kaikki on turvassa. Ulkona hurja ilma. Tuntuu, että tuuli tulee ihan juuri täydellä voimalla läpi ikkunasta. Onneksi en ole laivalla. Iltapalaksi eilisiä tähteitä ja koitamme paistaa pitsoja pannulla.
Esikoisen uusi päiväkoti tulee uniini ja on ihanan inspiroiva. Kunpa kaikki päiväkotien työntekijät jaksaisivat muistaa, kuinka täynnä mahdollisuuksia ovat talot, jotka ovat täynnä lapsia. (En väitä, ettäkö se työ aina olisi vain kivaa ja helppoa - totisesti siinäkin on kivikkonsa.) Kuopus on oppinut ottamaan vauhtia keinussa ja näyttää kuvissa minulta lapsena. Esikoinen oli tänään eskarissa "keltaisella" ja minä napisin hänelle, vaikka niin taitava äiti yritin muka olla.
Mutta nyt omien luo. Aikainen nousu aamulla, mutta niin sen nyt kuuluu olla.
Voikaa hyvin, ajatelkaa myös mukavia.
4 kommenttia:
Ne, jotka näissä lastentäyttämissä kivikoissa jaksavat askeltaa sydämellään aito ja vilpitön lämpö, ovat niitä "tätejä", jotka piirtävät lastemme muistoihin viivoja rakkauden värikynillä!
Seisahduin kertomasi koskettamana muistelemaan kakkosluokkalaisemme eskariopea, joka oli sellainen♥
Hurmaavia piirustuksia alimmassa kuvassa!!!
Hei Tinttarus, kiitos kommentistasi. Se varmasti lämmittää myös muita päiväkodeissa työskenteleviä.
Minustakin piirustukset ovat hurmaavia. Omasta takaa ihanaa taidetta joka huoneessa seinällä. Kuopuksen kädenjälki alkaa muistuttaa kovasti esikoisen. Pitää olla tarkkana, että saa nimiä piirroksiin, sillä muuten ei enää aina olisi varma, kumpi on tehnyt. Tuokin pilkullinen talo ja ripsekkäät hahmot sen molemmin puolin, on kuopuksen!
Tulin vain sanomaan, että mieltä lämmittävät kuvat! Kaunista lokakuuta!
Kiitos kun tulit. Lokakuu on kaunis, toivon edes jokusen lehden pysyvän vielä puissa. Ne niin tekee kauniin. Eräskin harmaa marraskuu on niin tuloillaan sekin... Onneksi sitäkin kuukautta joku odottaa, ainakin kuopukseni, joka täyttää silloin neljä.
Lähetä kommentti