keskiviikko 10. elokuuta 2011

Vapaus






Jos minä muuttaisin maalle, haluaisin päästää pojat aamulla ensimäiseksi kalsareillaan pihalle. Hyppimään trampoliiniin, jos tahtovat. Ja illalla saisi juosta paljain varpain talon ympäri, vaikka nurmikko olisi sateen jäljiltä liukas ja kostea. Minä pomppisin trampoliinissa itsekin, korkealle ja monesti. Kukaan ei hämmästelisi, tai jos, niin en välittäisi.

Syksyllä ja muulloinkin kun on kylmä, olisi muut jutut, joihin päästäisin, joihin haluaisivat, joita näkisin, jotka sallisin. Hiljempaa, sanoisin harvemmin, paitsi, jos tahtoisimme nähdä aran eläimen, jonkin linnun vaikka tai hirvenkin. Naapureita ei näkyisi, siksi en vetoaisi heihin öisin. Riehut loppuisivat johonkin muuhun ja muulla tavoin, kuin siihen, että "kello on sen ja sen verran ja kaikki eivät enää tahdo valvoa." Mäkä mäkää äänen sävyssä, vaikka kuinka yrittäisi sitä vältellä.

Kun olisi lämmin, ovi olisi auki sisään ja ulos ja minä ja muut kulkisimme siitä edes ja takaisin. Päikkäreille vetäytyisi se ken tahtoo, pussilakanan alle, virkistäytymään. Heräämään itsestään, tulemaan sitten kertomaan, että minä nukuin hauskat unet.

Urheilukorttia kuntosalille pitäisin silkkana hulluutena. Minullahan olisi se trampoliinini ehkä, ainakin kaikki pihapuuhani ja kävelyni hiekkateillä. Ja yöllä näkisin tähdet, kun kaupungin valot eivät olisi estämässä. Ja katsoisin niitä mykistyneenä, kuinka paljon ja kuinka kauniita. Hyväksyisin niiden alla, että syksynkin pitää antaa tulla vuorollansa.

Ja kuinka kohiseva kevääni sitten olisikaan maalla. Hiirenkorvat tunkisivat varmasti sisään ovista ja ikkunoista. Viipottaisin huonosti varustellulla kyläkaupalla pyörälläni ihmettelemässä, mitä vähäsäätöistä meillä tänään olisikaan ruokana. Mies olisi tuki ja turva ja pojat seikkailussa mukana.

Jos minä muuttaisin maalle, tekisin sen vapauden vuoksi. Saisin pellot, metsät, vesiä, taivaankin kuin lähemmäksi. Olisin aikuisenakin enemmän luonnonlapsi. Pomppisin, loikkisin, polkuja kulkisin, kurottaisin, ryömisin, tutkisin, kiipeäisin. Saunoisin ja poimisin pihan pensaista suoraan suuhun marjoja. Miettisin, kenelle vielä voisi maistua omenapiirakka. Ja mikä parasta, sen kaiken saisin joka päivä tarjota lapsilleni, piirakankin lisäksi.

Samasta syystä en muuttaisi. Sillä mikä se "maalla" on, se ei kuitenkaan olisi mikään paratiisi. Menisi usein sormi suuhun, vaikeaksi. Maalla asuvat on myös tehty autoista riippuvaisiksi. Minun olisi vaikea selittää jatkuvaa autoilua edes itselleni, saati pojilleni. Sitäpaitsi, täälla kaupungissa on kotini.

Vahvasti eri tavoin ajattelevia ei tarvita kuin yksi ja se jo tärviöi muiden vapautta tuntuvasti. Se erilainen saattaisin olla minä ja perheeni. Sosiaalinen peli on maalla ehkä kaupunkia kovempi. Lähtisin, jotta saisin paljon rauhaa, mutten toki erakoksi. Mutta kuka sen rajan milloinkin piirtäisi ja selittäisi, kaikkien parhaaksi. Niin, ja miten järjestäisin työnteon, saati mieheni! Kuinka monenkirjavaisemmat ovatkaan kaupungissa vaihtoehtoni, olettaakseni. Ja välimatkat, jos olisi lähellä kaikkea, ei juoksenneltaisi kuin pellossa. Jos oltaisiin kaukana kaikesta, se olisi myös turvatonta - erityisesti jos yritettäisiin ilman sitä autoa.

Ei siis todella olla muuttamassa. Mutta hyvänen aika, kuinka nautin viikonvaihteen matkasta. Ainoa miinus oli se, että olisin yhtäaikaa tahtonut olla parissa, kolmessa paikassa. Kaupungissa kun oli vauva äitinsä kanssa kotimme vahtina. Ja rastilla yksikin olisin viihtynyt pidempäänkin ja kakkosellakin enemmän kuin iltapäivän, illan ja yönkin. Mutta enimmäkseen rentouduin.

Vapaus tekee hyvää, palasinakin.

Ps: Kiitos reissusta niille, keiden kanssa käveltiin pitkä keppihevoslenkki ja heille, keiden matolla kuvautin varpaani:).

4 kommenttia:

sade kirjoitti...

Ihania kuvia, ihania aatoksia. <3 SEhän siinä on ihanaa. vaikka asuu toisaalla, saa välillä käydä ihan erilaisessa paikassa. rikkautta. hetken elää toisessa maailmassa, haaveilla..

p.s. postilaatikkoni oli näköjään täynnä. kävin sitä tyhjentelemässä. koitahan jos saat postisi nyt läpi niin pikkukassi pääsee matkaan:)

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen saanut elää perheeni kanssa maalla, töitä tehden. Nyt eläkkeen jo häämöttäessä, muutamme kaupunkiin. Olen ollut onnellinen maalla. Olen varmaan onnellinen kaupungissa. Onni ei ole onneksi paikasta kiinni. T. Elina

SARI kirjoitti...

Miten hyvä kirjoitus. Näitä mietin minäkin, maalla, lomalla. Kaikkein eniten haittaisi se autosta riippuvaisuus - kun ei ole edes ajokorttia ...
Nyt on hyvä näin, kuukausi maalla, yksitoista kaupungissa, missä usein tuntuu alkeellisemmalta kuin maalla Suomessa.

Joola kirjoitti...

Heippa Sade, asia hoitui, toivottavasti kassikin tuli perille:)

Heippa Elina, tuo on ihana muistutus ja kiteytys, ettei onni onneksi ole paikasta kiinni. Kiitos.

Heippa Sari, kiitos. Minua huolettaa nyt eniten kesän loppuminen. Tuli vain mieleen. Kesä kaupungissa tai maalla on minusta parasta, syksykin joo, mutta tulisi vasta ajallansa - ja tuleekin toki, mutta minusta tuntuu, että kesä on aina vasta alussa, kun ollaankin jo elokuussa. Ja elokuu puolestaan on jo niin syksyn alkusoittoa, etten voi olla tajuamatta, että pian on taas kylmä ja pimeä. Pidän kaikista vuosenajoista, mutta kevät ja kesä ovat vain kohtuuttoman lyhyitä...