torstai 18. elokuuta 2011

Hetkiä Helsinkiretkiltä








Parin kuukauden putkiremonttievakkoa lukuunottamatta kotini ei koskaan ole ollut ihan kaupunkimme keskustassa. Varsinkin näin vanhennuttuani, saatuani lapset, kaupungillakäynnit ovat harventuneet. Ihmettelin lapsena ja kai niin kauan kunnes sain omia, kuinka äitini kaupungilla käydessään puhui ulkomaillaolosta ja siitä, kuinka kaikki jatkuvasti muuttuu ja tulee uutta. Nyt minä teen noita ulkomaanmatkoja ja olen kuin kauempanakin kotoa, vaikka olen vain parinkymmenenminuutin raidematkan päässä tästä omasta maailmasta.

Meidän kesälomaperinteisiin on livahtanut kaupunkiretki koko perheenä. Tehtiin sellainen tänäkin kesänä, vaikkakin melko typistetysti. Käytiin joukolla katsastamassa elokuuksi pystytettyjä konttikauppoja Hernesaaressa, Peikonpojan Päivin vinkkaamana. Satuttiin sellaisena päivänä, kun kaikki konttiputiikinpitäjät Kimaraa lukuunottamatta viettivät vapaata, mutta ehkä ihan hyvä, sillä miehen lompakko keveni jo tuolla yhdellä aukiolleella.

Paikka on kyllä niin sivussa, ettei sinne ihan vahingossa eksy. Paitsi paikalliset tietenkin. Tiedotuksenkin kaupunki on tainnut jättää yrittäjien itsensä harteille, sillä ei ole tungennut silmille missään minun seuraamassani mediassa. Päivin ja kumppaneiden putiikki oli kyllä niin ihana, että soisin turistien keksivän ostaa Suomi-tuliaisensa juuri sieltä, ja onneksi kuulemma jotkut niin tekevätkin, lähisatamaan kun tulee Tallinnan laivojen lisäksi loistoristeilijöitäkin. (Sellaisiakin siis on yhä olemassa oikeastikin.) Hernesaaren konttiputiikeille pääsee ainakin busseilla 14 Kampista.
***
Kampissa, Eerikinkadulla, on myös teekauppa Thèhuone. Sinnekin mies meidät vei, mutta eri kerralla. Lähti vielä poikien kanssa ennen minua pois, niin että sain juoda toisen kupillisen ihan rauhassa. Ulkona satoi ja paistoi aurinko ja huone oli pieni ja viereisessä pöydässä aikuiset ihmiset juttelivat niin erikoisesti, että tunsin olevani radiohaastattelua kuuntelemassa. En halunnut olla utelias, mutten osannut sulkea korvia.
"Jos hän tulisi sanomaan, että haluaisi yrittää vielä, mitä sitten ajattelisit?" "Jaa, vaikea kuvitella. Jos hän todella niin sanoisi, se jo tarkottaisi, että hän olisi muuttunut ja saattaisin harkita. Sillä tähän saakka hän on aina ollut oikeassa."
"Niin, mutta ei hän silti välttämättä olisi muuttunut, kaikki saattaisi yhä olla samanlaista. "
"Ei, minulle sillä olisi iso ero, jos Hän sanoisi jotain sellaista."
"Otetaanko vielä toiset kupilliset. Minä voin tarjota." Käyvät hakemassa.
"Katso minkä väristä tämä nyt on. Samoista lehdistä ihan erilaista, kuin ensimmäisellä haudutuksella."

Ostimme kotiinkin teetä. En osaa tehdä siitä yhtä herkullista, eikä "naapuripöydässä" aina käydä yhtä hypnoottisia keskusteluita. Mutta onhan tässä vuosia aikaa opetella. Olen ajatellut, että vanhana eläkeläisenä nautin varmasti teenjuonnista oikein ajatuksen kanssa. Ja luen japanilaisten munkkien runoja.
***
Tänään vein kuopuksen kanssani torikahville (esikoinen eskarissa) Fredrikintorille torikahvila Suksiin. Olen sivunnut paikan miltei jokaisella tämän kesän kaupunkireissullani ja se on näyttänyt hauskalta. Halusin koettaa, miltä tuntuu oikeasti siellä istuskella. Siispä kuopukselle suuri pulla. Kaikki muut ympärillä vaikuttivat olevan kanta-asiakkaita. Moikkailivat toisiaan ja vaihtoivat kuulumisia. Hauskaahan siinä oli olla, varsinkin kun niin ihana seuralaiseni istui sylkyssäni. Tunsin silti taas oloni hiukan epätodelliseksi, onneksi sillä lailla sopivasti ja mukavasti.

Fredrikintori on muuten neljäntoista bussireitillä, jolla on myös Moko-Market&cafe, josta aiemmin on tullut kerrottua. Tämä ihan itsellenikin muistutukseksi, sillä pojat välillä mielummin matkaavat noilla menopeleillä, kuin kuljeksivat pitkin katuja äidin rasteilla. Ja minä olen surkea julkisen liikenteen kanssa. Hyppään aina väärään ratikkaan, vaikka kuinka olisin tutussa kaupungissa. Ja bussiviidakkoa en ole edes yrittänyt saada haltuun, muilta kuin ihan tutuimmilta ja eniten käyttämiltäni kulmilta.

Kävimme tänään myös Kruunuhaassa Mariankadulla Kruunukirpun, Olkkarin ja Papershopin katsastamassa. (Otimme Fredrikinkadulta vahingossa oikean 3B:n, jolla pääsi Kaisaniemeen, varsapuistolle saakka.) Olin tiukkana, enkä osanut kuin yhden postikortin muistoksi kaupunkiaamupäivästämme. Niin, ja kuopuksen toivomuksesta kirpputorilta Cars-kirjasen, jonka luin kahdelle innokkaalle kotona ja joka oli minusta juuri niin kamala, kuin saatoin kuvitella, mutta ei kirja silti mystisesti katoa yön aikana.
***
Mutta en minä keskustaa ensimmäisenä kaipaisi, jos täältä muuttaisin, vaikka kyllä sitäkin jossakin vaiheessa. Kotejani kaipaisin, ja elmämääni niissä kaikissa. Tuntuu hyvältä, olla lähellä siellä missä pienenä. Koskaan en kaivannut pois lapsena. Vasta nyt aikuisena poden ajoittain maallemuuttokuumeita. "Tämä on kuitenkin minun kaupunkini", muuten en kai täällä yhä asuisi.

3 kommenttia:

rva Reipas kirjoitti...

Kirjoitat kaikista kivoista paikoista jotka ovat minulta mennet ihan ohi. Vaikka kantakaupungissa asuisikin niin arkisin tulee tallattua samoja reittejä..Kiitos vinkeistä!

Joola kirjoitti...

Haa, kivaa, eipä kestä! Sinulla on mahtava nikki. Minä olen täällä niin rouva ei-reippaana. Elokuu on vaikea. Pitäisin hyväksyä, että kesä alkaa olla mennyttä ja löytää syksyrytmi.

Hevaalta päivää kirjoitti...

Tämä on minunkin kaupunkini, ehdottomasti. Olen kotoisin radanvarresta pääkaupunkiseudulta, mutta koko aikuiselämäni olen asunut Helsingissä. Mieheni on paljasjalkainen, samoin lapset.

Silti maallemuuttokuume vaivaa välillä. Lähinnä kaipaan luonnon antimia, metsää ja hiljaisuutta. Silti - maalla asuminen tarkoittaisi autoa, mitä en halua. Pyöräily ja ratikankantama ovat sellaisia luksusasioita, jotka korvaavat paljon.