sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Levot







Tapaninpäivä on tuntunut hyvältä. Koti ei ole vielä liian sekainen joulun järjestelyjen ansiosta. Pojat leikkivät ihanasti junilla. Kaurapuuro on vihdoin meidän kolmen aamiaisherkkua. Yksi saa joskus maidolla ja sokerilla, yleensä mennään kaikki voilla. Kirjoja on ihana selata. Kuusessa saa vielä olla valonsa. Ulkona tuiskuttanut lunta tauotta. Jouluna näin omin silmin, että maalla ei ollut lunta kuin puolet meidän nietoksista.

Palkitsevaa, kun haluavat kulkea kolmatta päivää ompelemissani peliasuissa. Kyllä he ovat ihania - poikani, ompelukseni ihan hassuja. Kuinka nautinkaan, kun saan olla heidän kanssa kotona. Paljon annettavaa minulla ei ehkä ole heille äitinä, ja liian usein toimin huonosti ja kiukkuisesti. Mutta läsnä minä olen ollut paljon ja sitä heille on luvassa myös jatkossa. Sillä se on minusta nyt tärkeintä ja parasta maailmassa.

Tänä jouluna sain nähdä omia vanhempiani. Jutella aamuun saakka heidän kanssansa. Tuntui hyvältä nähdä heidän tupansa. Nyt on helpompi ajatella arkeansa niissä huoneissa. Kaunista. Ja he tiesivät, että pojille riittää yksikin lahja ja me aikuiset emme tarvitse sitäkään. Tosin ilahdumme, jos saamme teetä ja pähkinää rasiassa sekä äidin ompelemia sydämiä vaikka.

Sohvallamme on uusi "ryijytyyny", joka oli yksi sykähdyttävimmistä lahjoistani ikinä. Rutistan sitä sylissä ja toivon hyvää hänelle, joka on pujottanut jokaisen langan ja valinnut jokaisen värin itse. Ja halunnut antaa tyynyn sitten lahjaksi minulle!

Huomenna menen taas (vähän) töihin. Olen muistanut taas jouluna, miten hyvää minulle tekee, kun saan ommella, kirjoittaa, laulaa, valokuvata, maalata, nukkua puhtaissa lakanoissa, katsella siivottua kotia, syödä jonkun toisen tekemiä ruokia, olla kiireettä lähellä rakkaita.

Toivotan ja toivon hyvää alkavaa viikkoa.

9 kommenttia:

Rimpsukaisa kirjoitti...

'Paljon annettavaa minulla ei ehkä ole heille äitinä, ja liian usein toimin huonosti ja kiukkuisesti. Mutta läsnä minä olen ollut paljon ja sitä heille on luvassa myös jatkossa. Sillä se on minusta nyt tärkeintä ja parasta maailmassa.'Allekirjoitan joka tavun,puit sen vaan sanoiksi minua paremmin.Joulunne vaikuttaa leppoisalta,oikein hyvältä.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanalta kuullostaa ja näyttää - taas kerran. Kiitos näistä tuokioista.
Sirpa

Köa kirjoitti...

Hei, mites se oli, että mies osaa oikeinkirjoituksen, sinä et? Tänne on nyt päässyt asiavirhe: "Paljon annettavaa minulla ei ehkä ole heille äitinä".

Pojat aistivat nyt, että heillä on turvallinen ja hyvä olo. Joskus isompana heidän elinpiirinsä laajenee ja he näkevät toisten ihmisten perhe-elämää vaikkapa vieraillessaan kavereillaan. Silloin he tekevät havaintoja ja vertailuja. He löytävät muista kodeista vanhemmuuden ja perhe-elämän heikkouksia, joista he toteavat: "Onneksi meillä ei ollut noin".

HUVIlassa kirjoitti...

Äitiys on kyllä niin synonyymi vajavaisuuden ja riittämättömyyden tunteelle. Välillä itsekritiikki otaa vallan, välillä vain työnnän sen pois etten muserru.
Siitä olen varma, että tärkeintä on juurikin läsnäolo.

Anonyymi kirjoitti...

Heippa!
Vieläkö sinulla on jotain myyjäistuotteita? "leikkiruokia" tai sienipeliä? olisin kiinnostunu..

Nelli
nellinoma@gmail.com

Liivia kirjoitti...

Minusta sinä vaikutat niin mahtavalta äidiltä, että saat minut tuntemaan itseni todellakin riittämättömäksi omalleni vaikka muuten en yleensä syyllistä itseäni äitinä. Tiedän, että olen tehnyt parhaani.

Tykkään ryijytyynystä ja poikien paidoista ja meiningistänne!

Ylva kirjoitti...

Miten siellä voidaan?

Kaikkea hyvää tälle vuodelle!

Joola kirjoitti...

Hei. Kiitos ihanat kommenteista. Klassisesti "täs on nyt ollu vähän kaikenlaista..." Olen lukenut kyllä ja ilahtunut ja vastannut mielessäni teille kullekin jo moneen kertaan.

Hengissä ollaan. Ja ihan kivojakin juttuja ollut meneillään. Mutta myös väsymystä ja kiirettä, ja sen sellaista mietettä.

Toivottavasti palaan pian...

Ylva kirjoitti...

Jep.

Toivottavasti väsymys ja kiire asettuvat. Hyviä vointeja!