perjantai 17. huhtikuuta 2009

Lukko



Tänään luin tällaisen uutisen: Vauvojen sijaiskodeista huutava pula Helsingissä.

Mitä tämän jälkeen voi sanoa. Miten tähän on tultu. Kuinka tilanteen voi korjata.

Kuinka pysäyttää nämä kuvanauhat päästä, mielikuvat yksinäisistä vauvoista, jotka tarvitsisivat kodin ja sylin jossa olla.

Ihan kamalaa minusta. Meilläkin Suomessa tällaista. Omalla takapihalla. Niin surullista.

Hyvä päivä omieni kanssa. Kuinka paljon heitä rakastetaan. Kuinka oma koti heillä onkaan. Kuinka kiitollinen olenkaan, että saan, että jaksetaan.

Jos voisin, jakaantuisin kaikkien pikaista sijoitusta kaipaavien avuksi. En voisi, enkä osaisi, mutta haluaisin tehdä osani. Sillä vauvat ovat ihania. Alku on tärkeä. Pienten soisi tuntevan, että he ovat ainutlaatuisia ja turvassa. Heidät hyväksytään ehdoitta, heistä pidetään huolta. Tällaista ei saisi tapahtua, että vauvat ovat vailla rakastavaa kotia, luotettavia vanhempia.

Niin paljon pelottavia asioita maailmassa. Ei riitä, että ilmasto muuttuu, ihminen ei osaa hoitaa edes omaa ihmisen osaansa. Tehkää joku jotain viisasta. Vain toivottuja lapsia. Ja realistinen kuva lapsiperheen arjesta, ettei kukaan kuvittele sen olevan silkkaa hauskaa potkupukua, palaa kakkua ja rattaiden kanssa keikarointia. Syntyy uusi ihminen, jolla on tarpeita, ja jolle tulee viestiä, että hän juuri on parasta vanhempiensa maailmassa.

Kunpa löytyisi avaimia.

Kultaisia ajatuksia kaikille maailman pienimmille ja heille jotka kantavat huolta näistä aarteista.

8 kommenttia:

Pellon pientareella kirjoitti...

Tärkeä asia. Luin aiheesta myös keskusteluita HS:ssa. Vaikuttaa siltä, että iso osa ongelmista johtuu myös sosiaalitoimen kyvyttömyydestä hoitaa asioita: sijaisvanhempia olisi tulossa/jonossa, mutta ei ole "resursseja" hoitaa heidän koulutustaan ym, jotta he voisivat aloittaa sijaisvanhempina.

Toisekseen kriteerit vaikuttavat olevan aivan liian tiukkoja. Miksi pienen vauvan sijaisvanhempien asunnon pitää olla yli 50 neliötä?! Tuskin vauva neliöitä tarkistaa tai tarvitsee, ja kyseessähän on väliaikainen tilanne. Toisekseen ikärajat ovat ihmeellisiä. Onko parempi pitää vauva laitoksessa kuin antaa se hyvään sijaiskotiin, jossa toinen tai molemmat sijaisvanhemista ovat yli 43 vuotta vanhempia kuin vauva. Yksinäiset naiset ovat ilmeisesti täysin sopimattomia sijasivanhemmuuteen, vaikka lapsi olisi yksinhuoltajan lapsi. Ym. ym.

Raivostuttaa. Se, että on tällainen tilanne. Ja varsinkin se, ettei tilannetta hoideta mahdollisimman hyvin ja oteta vastaan sitä apua, jota olisi tarjolla.

--

Ihana tuo alempi kuva! Ei voi olla mitään noin hellyyttävää...

Anonyymi kirjoitti...

Voi, teksteistäsi päätellen olisit loistava sijaisäiti. Ehkä haluaisit harkita sitä joku päivä, vaikka isommankin lapsen äidiksi ryhtymistä? Onnellinen olisi se lapsi, joka perheeseesi pääsisi. Varmasti. Ei laitos ole kenenkään paikka, eikä sitä ihmeidentekijä tarvitse olla. Vain riittävän hyvä vanhempi, joka yrittää parhaansa! Niin kamalia kohtaloita nykyisin monilla lapsilla, eikä ketään, kuka uskaltaisi auttaa:/

t. eräs, jolla on monta sijaislasta omina siskoina ja veljinä, ja on nykyisin kahden oman lapsen äiti, sijaisäidiksi ehkä joskus...

Elisa kirjoitti...

Minäkin luin tuon jutun ja kyllä se pisti mietteliääksi. Toivon todella, että tuo juttu aktivoi ihmisiä sijaisvanhemmiksi.

Ja nostan hattua niille, jotka sitä "työtä" tekevät. Mistä sen tietää, vaikka itse joskus...

Vintage living kirjoitti...

Täällä pohjoisemmassa taas ei kuulemma ole moiseen lainkaan tarvetta. Sanoivat niin kun otin yhteyttä pari vuotta sitten sosiaalitoimeen... Mutta vähän isommille tukiperheitä tarvitaan kylläkin. Ei mennyt montaa viikkoa siitä kun olimme lupautuneet tukiperheeksi kun meitä jo kysyttiin tukiperheeksi silloin kolmevuotiaalle pojalle. Hän käy meillä yhä. Tykkään niin olla pienten lasten kanssa!

Joola kirjoitti...

Elisa: Minä toivon erityisesti, että juttu aktivoisi toimiin, joilla vähenee sijaisuuden tarve! Loputtava tällainen, että lapsia kuuluu Tehdä ja saa Tehdä, kuinka monta vain, kuka vain, vastuuta kantamatta, pidemmälle miettimättä.
Kenelle vain, minullekin, voi käydä huonosti "matkalla". Mutta jos lähtökohta jo on väärä, tai mitään ei opita...
En tarkoita, että tietäisin mitään paremmin kuin toiset. Tiedän, että elämä ei ole koskaan yksinkertaista ja mitä tahansa voi tapahtua. Saippuasarjat eivät ole yhtään todellisuutta hurjempia, vaikka aina taivastellaankin niiden hurjia juonia.
Itse en ehkä koskaan olisi ollut valmis vanhemmaksi, jos olisin jäänyt odottamaan loputtomasti. Aina voisi olla viisaampi. Mutta, toivotumpia lapseni eivät olisi voineet olla. Eivätkä rakastetumpia.
En peräänkuuluta täydellisiä ihmisiä. Mutta huolehtimista, jos kerran tehdään valinta, että lapsi saa tulla. Ja monelle vielä useita. Sijoitukseen joutuminen ei ole ihan sama, lapselle. Se tuntuu aina pahalta, vaikka biologisille vanhemmille jääminen olisi vielä pahempaa. Vastuu pitäisi tajuta. Ja se, että se vastuu ja vanhemmuus on ikuista. Kukaan ei kysy syntymättömältä lapselta, haluatko tulla ja millä reunaehdoilla. Siispä vastuu on aikuisella.

Mutta toki myös tärkeää, että sijaisvanhempia löytyy. Ja että joku todella ratkoo ongelmat, jollaisista Pellon pientareella kirjoittaa.

Anonyymi kiitos kannustuksesta. Kyllä voisin ajatella, täytyy kypsytellä ajatusta koko perheenä...

Vintage living, hienoa, että olette jaksaneet. En ole yhtään vielä perehtynyt noihin Pellon pientareellakin mainitsemiin ehtoihin. En esimerkiksi tiedä, voisiko meidän kerrostalokolmioon (70neliötä) sijoittaa tulevaisuudessa yhtäkään minkään ikäistä, edes tilapäisesti. Omia huoneita ei riitä nykyisillekään.

Auttaisiko tähän raha? Rahaa sijaisvanhemmuuskoulutukseen? Rahaa jonkinsortin "valistukseen" tai tiedottamiseen. Onko asiantuntijoilta kysytty, kuinka he ratkaisisivat asian, jos olisivat diktaattoreita? Jollakin varmasti on näppituntumaa siihen, millaisista oloista helpoimmin ajaudutaan sijaishuollon tarpeeseen. Voisiko tällaista riskiryhmää jotenkin täsmäauttaa, onko vika resursseissa?

Sitten toki kysymys, mistä rahat? Mutta rahaa käytetään turhempaankin. Sitäpaitsi niin tärkeää kuin esim. kehitysapu onkin, niin hurjaa on se, että minäkin maksan unicefin lapsilisää ja maailmalla on niin monilla kummilapsia, mutta täällä ihan lähelläkin olisi tarvitsevia... Pelastetaan kotimaankin lapset - kamppanja...

Olina kirjoitti...

Minäkin kuulin tuon uutisen, ja jäin taas miettimään vanhemmuutta, ja tätä omaa vanhemmuuteen valmistautumistani. Jos on niin, että riittää, että lasta rakastetaan ja että hän on toivottu, niin tällä meidän tulevalla pitäisi olla kaikki hyvin. Vaan ei se tarkoita, etteikö välillä pelottaisi, ja tuntuisi, että kuinkas sitä selviää, ja entä jos ei.

Uskon, että jotain voitaisiin vielä tehdä siinäkin vaiheessa, kun lapsi syntyy. Mistä resurssit esimerkiksi yksinhuoltajaäidin jaksamisen tukemiseen, tai apua jaksaa "vaikean" lapsen kanssa.

Kyllähän lapsi voi olla haluttukin, mutta jos vaikealla hetkellä jää ihan yksin, ilman kenenkään apua, niin voin myös ymmärtää, ettei jaksaminen ole ikuista. Siksi sitä tukea vastasyntyneiden vanhemmille toivoisin (en tiedä, kuinka helppoa sitä on tällähetkellä saada).

Liivia kirjoitti...

Vetää hiljaiseksi, aina.

Jos lapsen äiti on päideriippuvainen tai psyykkisesti sairas, käsitän. Mutta muuten en vaan voi käsittää miksei äiti ole lapsensa kanssa. En sitten yhtään hyvää syytä!

Minäkin olen välillä vakavasti miettinyt sijaisvanhemmaksi ryhtymistä, mutta pelottaa liikaa. Se lapsesta luopuminen, mutta myös ne vaikeudet mitä biologisten vanhempien kanssa tulisi. Usein tulee. Tiedän liikaa näistä. Vaikka ei näin saisi ajatella. Toivon sydämmestäni että pienille löytyy turvallinen paikka, koti. Sattuu.

Liivia kirjoitti...

Luin vasta nyt tuon Pellon pientareella kirjoituksen.
Oi voi.

Jos noin on -ja hyvin voi ollakin-en minäkään sijaisvanhemmaksi kelpaisi. En kelvannut adoptioäidiksikään. Mutta omia voisin tehdä vaikka kymmenen eikä kukaan estäisi. On tämäkin maailma!