maanantai 12. elokuuta 2013

Joskus luovutus on voitto

Sanovat, että kun joku ovi sulkeutuu, uusia avautuu. Tai että saa sen, mistä luopuu. Vapauttaa, kun raivaa pois rasittavaa. Joskus katsoo taakseen ja miettii, miksi ei aikaisemmin ymmärtänyt vaihtaa, lopettaa, luovuttaa. Meni aikaa hukkaan.

Toisaalta, mistä tietää, milloin kannattaa vielä yrittää. On niitäkin asioita, joista ajattelee, että onneksi en silloin antanut periksi, sillä homma kääntyikin lopulta hyväksi.

Kunpa etukäteen tietäisi, kääntyykö luovutus voitoksi. Silloin olisi moni päätös helpompi.

Joitakin asioita voi yrittää uudestaan. Palata takaisin vanhaa ovea kolkuttamaan, jos ei löydykään uutta ja parempaa. Silloin ehkä näkee selkeämmin, mitä voi jäädä kaipaamaan, jollei tilalle mitään kasvakaan.
 ***
Minä mietin palstaani. Olen jo useamman kesän miettinyt, että pitäisi antaa se jollekin toiselle. Joku toinen jaksaisi hoitaa ja viljellä paremmin. Aika aikansa kutakin. Mutta kun paikkaan liittyy niin paljon hyviä muistoja.

Pojat eivät ole aikoihin enää viihtyneet mukana. He juuri olivat iso osa nautintoa. Kuinka paljon mieleni ehkä kevenisi, kun en enää jatkuvasti surisi tekemättömiä töitä, rikkakasveja, riistäytynyttä heinikkoa...

Viikko sitten löysin palstalta paljon vadelmia. Tahdoin esikoisen saavan olla mukana. Sen täytyisi olla hänestäkin suuri ilo, napsia suoraan suuhun herkkumarjoja, niin paljon kuin jaksaa poimia.

Kuvasin ja nautin. Pojat olivat puuhakkaina, kuin "silloin ennen." Jos tämä jäi viimeiseksi yhteiseksi palstaretkeksi, en harmittelisi. Sain monta ihanaa muistoa mieleeni.

Ja sitäpaitsi, ehkä voin ilmottautua palstajonoon uudestaan, jos alan katumaan ja kaipaamaan.
Mutta ensin täytyy ehkä uskaltaa antaa periksi vaan, luovuttaa. Ei sitä vielä tiedä, mitä tilalle nouseekaan.

3 kommenttia:

heikku kirjoitti...

Minulla herää aina keväällä se into, että pientä pihaa ja kasvimaan rääpälettä on laitettava. Into loppuu aina alkuunsa, mutta tänä kesänä osasin olla stressaamatta siitä. Ehkä aika aikaansa kutakin. Minkä projektin voisit ottaa ensi kesäksi palstan tilalle? Olisiko ympyrä nyt sulkeutunut? Ihania kuvia!

Joola kirjoitti...

Kyllä Heikku, ehkä tähän retkeen sulkeutui yksi ympyrä. Siltä minusta vähän tuntui. Oli hauskaa, että heillä hetken oli taas hauskaa. Lopuksi.
Nyt vielä käytännön luovutustyöt, jos en ensi vuonna jatkakaan. Saan kyllä retkeillä "omalle" lainatilukselle vielä vuoden loppuun asti. Sitten urheasti, jonkun toisen vuoro.

Ja minä tykkään ihan vain joutenolosta luonnossa, joten sinäänsä minun ei ehkä tarvitse keksiä uutta projektia, jollei projekti sitten ole "lisää joutenoloa luonnossa:)."

Kiitos Heikku kommentista. Omassa pihassa on se riemu, ettei sitä kukaan ota sinulta pois, vaikket mitään tekisikään. Ja voit huoletta puuhastella tai olla puuhastelematta.

Nautinnollisia pihapäiviä!

sebu kirjoitti...

Luen rivien välistä ja tiedän että sattuu. Luovutuksen haikeus... ne omat kottikärryt... päiväunet "majan" varjossa.
Ötökät ja kastemadot mitä metsästettiin. Omat kastelukannut... ehkä vähän liikaa vettä ;)
nuo sanat ja tunteet pätevät niin paljon muuhunkin tässä elämässä. Miksi kaikki on yht äkkiä historiaa...
Kun on aika kääntää sivua. Koska on se viimeinen kerta kun näämme tai lähdemme jostain rakkaasta paikasta?
Tiedän yhden paikan joka on minulle rakas ja ollut puolet elömästäni uhan siellä autonatkqn päässä.
Kohta se on muisto sekin olkookin ettei sekään ollut oma...