maanantai 17. joulukuuta 2012

Sukuvika

Tänään matkatessani kuopuksen päiväkodin joulumarkkinoille, mietin sukuani. Tuli mieleen, kuinka äidin kanssa usein juttelimme työpäivistään, kun hän vielä oli kerhoryhmässään. Kuinka aamulla oli saattanut olla tyhjä pää, mutta kuinka sitten yhtäkkiä keksikin, mitä tekisivätkään. Usein joku lasten leikki, keskustelu tai innostus lähti elämään. Toki myös vuodenaika, juhla, merkkipäivä...

Luovuus. Luulen, että sitä olen saanut verenperintönä monesta suunnasta, sekä isän, että äidin puolelta. Kuinka hieno perintö. En tarvitse hopea-astiastoja, antiikkisohvia, koristevaaseja. Toivon, että pääni tulvii ideoita hamaan loppuuni saakka.

Välillä inspiraation määrä vilisyttää silmiä. Kun yhdet joulujuhlat on harjoitettu ja juhlittu, alkavat toiset jo itää mielessä. Kun yksille markkinoille on leivottu, mietin jo, mitä ensi vuonna voitaisiinkaan tehdä siellä.

Loputtoman aikaansaava en ole ja välillä hyvät oivallukset ovat toki hakusessa. 
Mutta jos kulkee erinäisiä ikävämpiäkin rasitteita mahdollisesti suvussa, niin on meillä paljon myös josta kiittää ja kumarrella.

(Kuvissa lauantain piparitalo/-linnaprojekti. Mökki on esikoisen suunnittelema ja kaavoittama, linna kuopuksen ja minun. Alimmassa kuvassa esikoisen tekemä Harry Potter peli. Minttuteen ja tämänvuotisen adventtikynttelikön lisäksi... )

4 kommenttia:

Tiuku kirjoitti...

Sun blogi on IHANA! Kuvineen ja kirjoituksineen ihastuttava <3

sanna kirjoitti...

Hei Joola,

Kiitos sinulle jälleen kerran siitä että kuvaat ja kirjoitat, että jaat palasia arjestanne, sellaisesta oikeasti elämänmakuisesta arjesta. Et arvaakaan miten suuri merkitys blogillasi minulle on. Olen kahlannut kirjoituksiasi ja kuviasi paljon läpi viime päivinä. Miehen kanssa yhdessäkin on katseltu kuviasi, luettu mm. autottomuudesta. Meillä eletään arkea ilman omaa autoa, autottoman lapsiperheen elämä on edessä. Niin monissa asioissa teemme samanlaisia valintoja kuin teidän perheenne. Ollaan miehen kanssa inspiroiduttu arjestanne, haaveiltu siitä kaikesta mitä voimme tulevana perheenä tehdä. Minäkin haluan viljelypalstan ja sinne lapselle majan! Vaellusharrastus jatkuu retkeilyn merkeissä, lapsi tuo siihen varmasti ihan uuden ulottuvuuden. Eväsretkiä voi tehdä myös lähelle, vaikka viikon vaellukset eivät lähivuosina olisikaan mahdollisia. Mies totesi kuvistasi että ovat kuin Mauri Kunnaksen piirustukset – niin paljon katseltavaa ja tutkittavaa. Kiinnostuneena niitä katseli ja sitten istuttiin yhdessä sohvalle haaveilemaan tulevasta vanhemmuudesta, siitä mitä perheenä voimme harrastaa. Haasteita vanhemmuus toki tuo ja hankaliakin tilanteita, mutta tulevan jännittäessä on hyvä keskittyä niihin valoisiin haaveisiin. Minä olen ajatellut, että lapsen kanssa monet arjen asiat tuntuvat aikuisistakin antoisammilta. Sinä olet osoittanut sen todeksi. Olin onnellinen esimerkiksi lukiessani siitä miten bussilla matkustaminen on eri juttu lapsen kanssa, kivempaa niin. Ei lapsen saanti tarkoita automaattisesti välitöntä auton tarvetta.

Ja mitä viimeisimpään kirjoitukseesi tulee, uskon minulla olevan vähän samaa sukuvikaa, äidin puolelta lähinnä. Se on oikein hyvä vika. Ja sen vian kun löytää lapsistaankin, on onni varmasti suuri. Löydän blogistasi paljon sitä mikä oli ihanaa lapsena – itse tehty joulukalenteri ja lautapeli, piparitalot, maalaukset ja piirustukset, se että lasten luovuudelle todella annetaan tilaa, että se saa kotona näkyä ja kotona kunnolla puhjeta esiin tulevia vuosia varten. Olen iloinen nähdessäni että lapset nykyäänkin saavat iloa noista samoista asioista. Ehkä minäkin selviydyn äitinä, vaikka se välillä vähän pelottaakin, kun nykymenoa seuraa.

Haluaisin sanoa vielä vaikka mitä, mutta se ei nyt tule. Ja onhan tässä jo yhdellä kommentilla mittaa. Pääpointtini: Kiitos paljosta!

Olen myös aina blogissasi vieraillessani kovasti ihastellut käsitöitäsi – tyynyjä, lintu- ja sienipelejä ja leluja. Mikäli sinulla on jotain noista myynnissä nyt tai tulevaisuudessa, ilmoittelethan.

Ihanaa joulunaikaa sinulle ja perheellesi!

Joola kirjoitti...

Kiitos Tiuku! Ilahduttavaa, jos tykkäsit, kiva, kun löysit ja vielä ennätit jättää kommentin.

Joola kirjoitti...

Ja Sanna. Minun tuli itku kauniista sanoistasi. Kiitän. Haluan vastata pidemmästi paremmalla ajalla. Nyt jo heti, että onnellista odotusta, sinulle ja miehellesi!