torstai 27. joulukuuta 2012

Joulu

Joulu voi tulla, vaikkei ehdi vaihtamaan kaikkiin sänkyihin puhtaita lakanoita.
Tai mitä niitä kaikkia on, pesemään seiniä tai edes lattioita.
Joulu voi tulla, vaikkei ota paineita tarjoiluista. Syö sushia ja piparijäätelöä vaikka. Salaattia, jossa on fetaa, kikherneitä ja papuja. Teetä monta mukillista.
Joulu voi tulla, vaikkei muista kaikkia koristeita. Tai ei ehdi olemaan kaikkialla, missä haluaisi olla.
Joulu tulee, vaikka lumi sotkisi suunnitelmia. Tai jokin tauti, onneksi oltiin kyllä terveitä tänä vuonna.
Joskus on vaan joulusuihku, eikä löylyjä.
Ei oikeita yhteislaulutilaisuuksia, vaan jokin konsertti teeveestä.
Ei oikea jouluradio, mutta monta jouluista ceedeetä.

Minä tiedän, että joulu voi tulla hetkistä.
Kun mies on käynyt ystävän kanssa myyjäisissä ja toisenkin kanssa yllättäen syömässä.
Kun ystävä käy pitkästä aikaa kylässä. Muutamakin.
Kun toisten luona istutaan pitkään ja puhe sorisee täynnä yhteisymmärrystä.
Kun täti palaa maailmalta ja ollaan taas saman pöydän ääressä siskon luona puurolla.
Kun joulukoirat vahtii sushia ja omistajiansa, velikin istuu sohvalla.
Äiti ja isi tulee.
Lapset availee lahjoja.
Opettelen soittamaan kitaralla. Pojat, jotka ei juuri koskaan laula, laulaakin joululauluja. Kuopus pyytää illalla, että laula äiti vielä sittenkin, kun olen jo unessa.

Pojat ei ihmettele meidän joulutapoja. Että missä laatikot ja pukki tai miksei kukaan tamppaa mattoja.
Miehen kanssa huijataan ne omaa huonettaan siivoamaan. Meillä on ihan oma suunnitelma makkarissa. Ei olla ollenkaan tylsiä ja vanhoja. Pojat leikkii naureskellen omia ja tovin päästä olen kanssaan ja huoneensakin pian kunnossa.

Jouluhetki on sekin, kun kuopuksen kanssa syödään eväsruisleipiä metrossa. Juodaan minttuteetä termarista. Lämmitellään puna poskilla palelevia sormia. On käyty hautausmaalla ennen kuin julkiset lakkaa kulkemasta.

Tuntuu joululta, kun esikoinen istuu syliin ja saan rutistaa omaa koululaista. Ihan äsken hän oli vielä pieni joulupoikani. Pidin sylissä vanhan kodin hämärässä ja kuulin ensimmäistä kertaa yhden kauneimmista joululauluista. Itkin, kun ymmärsin ruotsinkielisistä sanoista, että minäkin voisin laulaa vauvalleni, että taivas on siinä sylissäni.

Nautimme joulun ja vuodenvaihteen tarjoamista vapaapäivistä.Tuntuu hyvältä levätä. Nukkua aamulla pitkään tai torkahtaa sohvalle päivällä. Olla keskenämme ja tavata ihmisiä.

Toivon rentoa meininkiä. Kyllä se siitä ja tämä tästä.
Eikös se kohta jo ole kesä.







5 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Liivia kirjoitti...

Ihana meininkihän siellä teillä! Juuri oikeanlainen minusta; tehdään mitä tehdään, ollaan miten ollaan, juuri kuten hyvältä tuntuu.

Minäkään ehtinyt vaihtaa lakanoita (eka joulu kun kävi näin), enkä laittaa uusia saippuoita, silittää keittiön pellavapyyhkeitä...olen saanut päähäni että minun täytyy jouluksi toimia noin. Nyt en toiminut, eikä tunnu haittaavan.

Nykyään lapsi pitää kyllä huolen, että joistain asioista on tullut perinteitä ja niitä noudatetaan. Kuten että itsenäisyyspäivänä paistetaan pipareita, koristelaatikko kaivetaan vintistä esiin aatonaattona (mutta aina ei laiteta kaikkea) ja että hän saa tölkillisen vanhanajan limpsaa joulupöydässä (muullon ei saa, paitsi ehkä vappuna ja juhannuksena). Ja eräät ystävät tahtovat tulla meille aina tapaninia, siitäkin näyttää tulleen perinne.
Hassua kuinka asioista tulee perinteitä, luulen että niiden muodostumiseen on lapsilla iso osuus, he tahtovat pitää kiinni niistä muistoista miten on ennenkin tehty.

Joola kirjoitti...

Meillehän voi käydä jopa niin, että pojat ihmettelee, jos jonain jouluna jaksan/ennätän/saan päähäni tehdä suursiivousta. Että hei, me halutaan perinteisiä sotkuja.

Ehkä saan puhtaat lakanat uudeksi vuodeksi. Ne tuntuu kyllä hyvältä aina, oli sitten joulu tai arki. Minäkin olen luullut, että se edes on ehdittävä, mutta kas, joulu tuli, vaikken. Ja minullakin oli liina pöydälle, mutten muistanut laittaa esille.

Mies palasi töihin. Parka. Pääsiäisen vapaisiin on melko pitkä matka. Mutta toisaalta. Päivä pidentyy jo ihan kohta. Joohan. Ja onneksi meillä on työpaikat, ihan meille sopivat vieläpä.

Kiitos Heidi ja Liivia puumerkeistä.

Marikki kirjoitti...

Ihana teksti. Haluaisin lukea tämän uudelleen vähän ennen ensi joulua :-), muistutukseksi.

Joola kirjoitti...

Kiitos Marikki. Ehkä muistutat, tai joku muu ystävällinen, minuakin, ensi joulun alla, lukaisemaan tämän. Että itsekin muistan. Sitkeässä kun on jotkut olettamukset.