Miltä tuntuu silloin, kun joku sanoo vastenmieliseksi. Mihin kaikkeen se jättää jälkensä. Olenko sellainen todella ja keiden kaikkien silmissä. En kai itsekin ala niin ajatella.
Pitäisikö minunkin kuvitella menneitä muuksi, enkö muka itse ymmärtänyt tarpeeksi.
En halua. Minulla oli kivaa heidän seurassa. Ja toisen olen tuntenut vuosia. Enkä lopeta, vaikka minut panaan samaan kiellettyjen koriin, kuin joku, joka on pettänyt todella. En suostu tulemaan likaiseksi vain sillä perusteella, että joku haluaa minut sellaiseksi ajatella.
Minulla on ihana mies. Kaksi ihanaa lasta. Minun ei tarvitse hokea näitä siksi, että sanoista tulisi totta. Vaan koska ne ovat, ja haluan pitää esillä ihanuutta. Sitä, mistä tunnen suurinta kiitollisuutta. Eikä minulla ole mitään syytä kaivata muuta. Miksi hyvänen aika tahtoisin vaarantaa jotakin näin tärkeää ja ainutlaatuista. Minun ei tarvitse haaveilla täydellisestä parisuhteesta, sillä tiedän, ettei tämän täydellisempää ole minulle olemassa. Paras on siinä, missä on jo onnellinen, eikä tule miettineeksi, olisiko sittenkin jossakin paremmin ja onnellisemmin.
Mies on minulle paljon. Muttei isäni tai äitini. Ei jokainen ystäväni. Ei lapseni. Ei lemmikkini. Ei työni tai harrastukseni. Ennen muuta mieheni. Siksi olen hänen vaimonaan onnelisimmillani. Hän ymmärtää heikot kohtani, ja sen, että elämässäni saa olla muutakin, kuin neljä seinää, hän ja poikani. Se että olen olemassa muillekin, ei ole pois perheeltäni. En tietenkään ylitä rajojani. On lupauksia, joita en pettäisi.
Luotan siihen, että minulla on omatuntoni. Se kertoo minulle, jos olen tehnyt pahasti. Se, että käyn kerran kävelyllä ja kaljalla ja kirjoitan kauniisti vaikka kuinka monesti ei saa olla synti. En halua sellaista tuomiota. Haluan saada selittää, että ihan oikeasti mieheni ja poikaani on nyt rakkaimpiani. Olleet vuosia ja tulevat olemaan loppuuni asti.
Minulla on ollut mieheni kymmenen vuotta. Sitä ennen koko loppu elämäni oli auki. Ja olen luullut, että muillakin käy joskus mielessä, mitä muuta voisi olla, jos ei olisi avannut juuri jotakin tiettyä ovea. Tämä ovi tuntuu ihan parhaalta, mutta silti, joksus mieleen hiipii leikki, olisivatko ne muut olleet millaisia.
Vähintäänkin olen ajatellut, että muillakin on tapana hymyten muistella nuoruutta. Ei sinne kuitenkaan ole paluuta, meillä on tapana vain vanheta. Mutta saahan se olla hyvä asia, että siellä takana on hyviä tyyppejä ja asioita, joita on mukava muistella. Ei sellaisesta tarvitse odottaa rangaistusta.
Yhtäaikaa haluan ajatella, että olkoon, menköön, elämä on joskus sellaista, että voi tulla mitä tahansa. Ja että ihan pientähän tämä, on niin paljon kaikkea muutakin.
Toisaalta valehtelisin, jos väittäisin, ettei asia vaivaa minua. Joku minussa hakee oikaisua, oikeutusta. Sillä elämä on myös sellaista, että jotkut rypyt voi oijeta ja joku asia voi jatkua kaikesta huolimatta. Unohdetaan, opitaan, jatketaan. Uusi päivä on aina jatkumoa eilisille, mutta on lupa myös tehdä uusia alkuja, silloin, jos tarvitsee sellaisia.
***
Kuopus on täyttänyt viisi.
Työni on vallannut tilaa sydämestäni ja tuntuu ihanalta antaa sen tehdä niin.
Silti tärkein on perheeni.
Mies ja Esikoiseni ja Kuopukseni.
Valoa marraskuuhusi.
7 kommenttia:
Hieno, vahva kirjoitus. Voi Joola!
Se joka ei halua nähdä totuutta ja elää valheessa, menkööt itseensä tutkiskelemaan. On helppo vierittää pahaolonsa muiden syyksi ja päästellä suustaan sanoja, jotka eivät ole totta. Niin saa sataprosenttisesti itsestään katkeran ihmisen.
Dalai Lama on sanonut: "When you think everything is someone else`s fault, you will suffer a lot. When you realize that everything springs only from yourself, you will learn both peace and joy."
Sana vastenmielinen ei kuvaa kyllä sinua mitenkään :D Ihan naurattaa, vaikkakin vakava asia muuten.
Oot ihana!
Kiitos Minja. Tällaiseen kirjoitukseen toivoo jonkun sanovan jotain. Kiitos, kun ennätit. Olenko edes ehtinyt kertoa sinulle tästä kaikesta. Minuakin ehkä naurattaisi kanssasi, jos nyt ei ensin itkettäisi se, että tuntuu, kuin tietäisit, mistä on kysymys.
Minä haluan kanssasi teelle, ennen kuin muutat maalle.
Voin vain arvailla, mitä sanojesi takana todella onkaan tapahtunut. Paljon täytyy olla kuonaa ja kaunaa ihmisellä jostain tuntemattomasta syystä (jota muut eivät varmaan voi koskaan käsittää), jotta voisi nimetä toisen vastenmieliseksi!
Erilaisiahan me olemme, käyttäydymme eri tilanteissa eri tavoin, ajttelemme ehkä asioita ääneen, mitä joku toinen ei tekisi. Mutta että tekeekö se jostain aiemmin tutusta äkkiä kartettavan ja petollisen?
Yhtä kaikki, olen itsekin luullut, että jokaisella on oikeus muistella vanhoja ja leikitellä vaihtoehdoilla, istua iltaa ajoittain joko itsekseen tai muiden ihmisten kanssa. Olla välillä olemassa ilman perhettäänkin ihan omana itsenään. En ole tiennyt, että sellaisella käytöksellä voi saada leiman otsaansa. Mitähän sanottaisiin minusta, joka aina aika ajoin hekumoin ajatuksella, että minulla olisi sinkkukaksio kantakaupungissa ja pakenisin sinne aika ajoin perhettäni pakoon... Pelkkä ajatus auttaa yleensä jaksamaan.
***
Vaikka harvoin kommentoin, luen kaikki postauksesi. Blogisi on ehdottomasti yksi suosikeistani! Rehellisyyden ja hetkessä elämisen vuoksi.
Kiitos Mirkakin. Lähes koko ajan sellainen olo, että ehkä niillä on oikeuskin kohdella minua, kuin olisin ollut kamala, vaikken halua uskoa, että olisin todella. Kun kirjoitan, kuuluu vain minun mieleni asiasta, voihan se olla, että joku tukee niitä toisiakin osapuolia. Ja pitää minua lurjuksena.
Mutta Mirka, muistellaan me vanhoja. Miksi täytyisi muuttaa hyväksi havaittua. Kunhan se menneisyys ei vie tilaa nykyisyydeltä!!! Ja niin ei minusta ole käynyt minulla. Ensin tämä hetki. Ja sitten mennyt ja tuleva. Mutta lukeehan sitä ihmiset kirjoja ja katsoo elokuvia ja käy museoissa ja katsomassa taiteita. Ihan mahtavaa ja kätevää, jos jo oma elämä ruokkii jotain kulttuurintarvetta:).
Kiitos kauniista sanoista.
Kosketit pinnan alle. TUnnen, että ymmärrän. Omasta kokemuksestakin.
Olin kuulemassa Tommy Hellsteniä viikolla ja uskalsin avata omia arpia. Kun niihin osaa puhaltaa viisaasti, itseään säästäen, on arpeutuminen varmempaa ja helpompi katsoa ja kokea juuri se hetki kerrallaan, missä nyt on ja niin on hyvä. Ei menneessä, ei tulevassa, vaan juuri tässä ja nyt.
Uusi alku on silloin paras, jos siinä ei enää satu.
VAhvistava ajatus lähellesi. Täältä pehmeän sumuisesta illasta. Olen työstänyt läheisintä suhdetta ja päässyt itkettyjen itkujen jälkeen takaisin lähelle, missä molemmat osaavat hymyillä ja sanoa rakastan sinua äiti, rakastan sinua tyttöni.
Ja silti taakse jää vielä jotain, mikä ei ikinä arpeudu.
Kiitos, kun sain lukea ja kokea rivejäsi.
Hei, en tiedä mitä tarkoitit tekstillä, että onko joku solvannut blogin perusteella vai joku vanha tuttusi?
blogisi perusteella minä ainakin olen saanut sinusta ihanan lämpimän, hauskan, avarakatseisen ja todella äitimäisen kuvan isolla sydämellä.
Kiitos Tinttarus ja Päivi, kun tulitte mukaani hetkeksi. Päivi, blogini perusteella ei kukaan ole sanonut pahasti, liittyy "oikeaan" elämääni. Tai oikeaa bloginikin on, mutta. Blogi näyttää tietysti vain rajatun osan minusta. Ehkä oikeasti olen se vastenmilelinen ja petollinen:). En toivottavasti ole. Mielummin olisin tuollainen, kuin sinä kuvailet. Kukapa ei. Kiitos kauniista sanoista.
Lähetä kommentti