lauantai 17. marraskuuta 2012

Lupaus




Sudenpentuni lupasi viikko sitten parhaansa mukaan rakastaa Jumalaansa, omaa maataan ja maailmaa, toteuttaa sudenpennun ihanteita ja olla avuksi toisille.

Aika paljon siinä luvataan, jo ihan ensimmäisten ja nuorimmaisten partiolaisten lupauksessa.

Itsekin olen luvannut seitsemänvuotiaana. Ja monta kertaa myöhemmin eri ikäkausina. Ja johtajana omien laumalaisteni kanssa, ollut apuna lausumassa.

Huomasin tarvitsevani nenäliinan jo eteisaulassa, lupauksenantotilaisuuden alkua odotellessa. Niin paljon sinisiä vaatteita ja huiveja ja positiivinen jännittynyt kuhina. Tohkeus, jollaisen olin jo unohtunut, mutta jonka muistin salamana ollessani taas sen ulottuvilla.  Olen nostanut kaksi tai kolme sormea monta kertaa partiotervehdykseen. Kätellyt vasemmalla. Laulanut Partiomarssia ja Mandoliinimielstä kitaran soidessa. Miettinyt, mitä ne juuri minulle tarkoittavat ne suuret ja kauniit, joista puhutaan ihanteina.

Esikoisen seistessä toisten sinipaitaisten kanssa edessä rivissä, he olisivat aivan yhtä hyvin voineet olla vanhempani tai isovanhempani kavereineen pikkulapsina samassa puuhassa. Partiossa on paljon ajattomuutta.

En tiedä, kuinka kauan esikoiseni on mukana. Toivon, olipa käväisy partioon kuinka lyhyt tahansa, että hänelle jäisi mukavia muistoja. Että hän saisi elää todeksi myös lupauksessa lupaamiaan asioita. Partiossa ja muualla.

Ja ettei touhu kuitenkaan kiristäisi pipoa, vaan olisi ehkä hauskaa ja rentoa ennen kaikkea.

Ei kommentteja: