keskiviikko 18. elokuuta 2010

Äänimaisema



Minulla oli tänä kesänäkin tavoite, että kävisimme edes kerran Kumpulan maauimalassa. Yhdestäkin kerrasta jää meillä muisteltavaa koko vuodeksi. Aamulla mietin, että ei ehkä kuitenkaan jaksaisi sateeseen ja koleaan. Mutta onneksi tuli lähdettyä sitten vaan. Paikka on avoinna tällä kaudella enää tämän viikon. Ja tänä hellekesänä siellä ei varmaan yhtenäkään päivänä ole ollut näin vähän ihmisiä. Sopii meille, minusta on vain hauskaa saada nautiskella rauhasta.

Paikassa on minusta aina ollut vahva ja rentouttava äänimaisema. Olen aina miettinyt, miltä tuntuu niistä, jotka käyvät siellä kesän aikana useita kertoja viikossa. Kuinka syvälle heille tallentuu paikan äänet ja kuinka haikealta sitten tuntuu, kun syksy tulee ja se kaikki taukoaa vuodeksi. Ja kuinka silmät sulkiessa voi ties vaikka kotisohvalla palauttaa mieliin sen veden solinan, ihmisten puheen sorinan, hyppytornia koskevat kuulutukset, saunan löylyjen sihinät...

Ja kun on seuraavana vuonna taas uudestaan paikassa, äänet ovat tallella ja rentous valtaa ja voi jatkaa siitä missä olikaan menossa. Minulle ainakin kävi taas niin. Muistan aiemmat kerrat ja nautin, että olen taas "Pumpulassa". Poikieni kanssa.

Kylmähän meidän tuli, monta kertaa, mutta sitten käytiin aina saunassa. Ja sitten taas uudestaan ensin isompaan lastenaltaaseen ja sitten sienialtaaseen. Pienempi katsoi ruskealta penkiltä pyyhkeeseen käärittynä, kun me leikimme delffiiniä, se tuntui hänestä hyvältä ja tärkeältä. Sienialtaassa hän makasi hetken portaalla ja kun huulet kävivät vapisemaan juostiin kaikki iloisina saunaan. Ja sitten taas uudestaan.

Syötiin eväitä verkkaisesti ehkä toista tuntia katsellen, kuinka koululaiset hetkeksi valloittivat koko paikan. Oli ihanaa katsoa, kuinka nuorilla oli hauskaa. He keksivät muun muassa juosta ympyrää kolmenkymmenen teinin voimin lastenaltaassa. Ja sitten lillua tekemänsä pyörteen kuljettamina. Useita kertoja. Eivät varmaankaan useinkaan saa tehdä sellaista, kun paikka on aina täynnä pikkulapsia, mutta silloin ei ollut kuin meidän pojat, ja nekin söivät vaatteet päällä jo karjalanpiirakoita.

Ponnahduslaudoilta pomppivia pojat jaksoivat myös katsoa kauan ja taputtivatkin useimmille. Minä hymyilin omille muruilleni ja olin iloinen, että olimme siinä. Matkatkin taittuivat joutuisasti, joten kyllä taas riittää muisteltavaa vuodeksi.

Ja juuri tällaisena päivänä voin vähitellen toivotella syksyä tervetulleeksi. Kyllä minä sen tunnen, että kesän on jo vuoro väistyä. On saatu ihania kesäpäiviä. Kiitos niistä. Ja elokuuta on sitäkin kuitenkin vielä jäljellä.

Tänään sienisuihkun vesi kohisee, ponnahduslauta kolahtelee, uima-altaan vesi aaltoilee, löyly hyväilee ja minun ja poikien riemu kajahtelee, kun suljen silmäni ennen yöunia. Kiitos kuunnelmasta Kumpula.

Ps: Perjantai iltana Kumpulassa pääsee uimaan kynttilöiden valossa klo. 20-23. Kuulostaa sekin aika ihanalta.

3 kommenttia:

Veli kirjoitti...

Oi voi kumpula on aina pop. Paitsi silloin kun astuin lasiin siellä joskus 20 vuotta sitten. Syksy tulee, mutta meri on vielä lämmin. Lounais- ja Etelä tuulet pitävät meidät täälä etelässä vielä lämpiminä pitkään. Toivottavasti halla ei iske kurpitsaan ihan vielä. Hiljaisuus on silti aika aavemaista. Jopa lokit ovat hiljenneet tietysti ihmisiä lukuunottamatta. Ja ne pääskyset jotka olivat täällä vielä viikko sitten. Luonnolle kesä on valmis ovat säät sitten mitä tahansa. Odottelen kovasti suomalaisia omenia, josko niitä sais jo tänään. Kovasti niitä puista tippuu.

Altocumulus kirjoitti...

Melkein kuin olisi ollut itsekin paikalla, kiitos kuvauksesta!

Joola kirjoitti...

Veli: On täälläkin meri, suojaisikohan se meitäkin hallalta, kurpitsaa? Vai jokohan sen voisi syödä? On jo aika iso.

Ac: Kiitos kommentista.