lauantai 28. elokuuta 2010

Hyvä näin




Tänään mietin, olinko nuorempana optimistisempi ja valoisampi, kuin nykyisin. Vai olenko aina ollut milloin mitäkin. Ei edes välttämättä niin, että yhdessä hetkessä yhtä ja toisessa toista, vaan niin että samassa hetkessä on joskus läsnä sekä onni että apatia.

Kävimme palstalla kuopuksen kanssa. Käveltiin pitkästä aikaa pitkää matkaa, kesä on mennyt pyöräillen. Matkalla muistin, että jos aikuinen sanoo "jatketaan matkaa" ja lapsi "ei vielä", silloin ei kannata jatkaa kovin kauas uskoen, että kyllä se lapsi siitä tajuaa, mitä aikuinen haluaa. Ihan metri vaan, jottei tarvitse nöyryyttää itseään kovin montaa askelta takaisin päin hakemaan, jos lapsi ei tule itsekseen kuitenkaan.

Töitäkin menin pellolle tekemään, mutta vähintään yhtä tärkeää oli saada hetki istua kuopus sylissä tuolissa, antaa hänen siinä nukkua peittonsa alla. Oma pieni kultani. Viime kesänä hän oli yksi, kohta täyttää jo kolme. Minun aarre. Hänen nukkuessa näin myyrän tai hiiren ja jäniksen. Ja paljon ohi valssaavia pilviä. Kun pari keski-ikäistä palstaviljelijää juo oluensa talkoopäivän päälle, he kuuntelevat radiosta maltillisesti iskelmämusiikkia. Näin oli ilo huomata. Ja olla siinä vain rauhassa.

Terveisiä tuulten suhinasta.

3 kommenttia:

minja kirjoitti...

Nämä hetket välittyivät tänne asti. Pieni peittonsa sisällä nukkuen, syksytuulenvire, eläimien vilahdukset...
Oi, joko hän on kohta 3...!

Joola kirjoitti...

Oi kyllä. Aika lentää!

Elisa kirjoitti...

Taas tuo lempipaikkani ekassa kuvassa =)! Ihana kuva kun suuret puut ja pieni(suuri)poika!

Aurinkoista syksyä toivotellen!