Ikävä vintille

Muut nukkuu, tahdoin vielä kirjoittaa. Ulkona ropisee rauhoittava sade peltiseen ikkunalautaan. Kuulostaa kivalta.. Haluaisin vielä tänä kesänä käydä mökillä. Olla ulkona helteellä. Vieläköhän tulee kelejä?

Yhtäkkiä kaipasin myös kovasti yhdelle tietylle mökille, vintille. Ehkä se oli tuo ropina, mikä minut sinne kuljetti. Mietin, kuinka avattaisiin pikkuikkunaa, kuinka tavallaan olisi pimeää ja ahdasta ja kuitenkin niin tuttua ja mukavaa. Samat kuvat vuodesta toiseen seinillä. Samat viltit peitteinä. Aamulla piti tömistellä luukkua, niin aikuiset tuli avaamaan ja toivottelemaan huomenia.

Sitten yhtäkkiä ei päästy sinne enää. Mökin haltijat olisi tosi surullisia, jos tietäisivät. Tosi iloisia, jos olisivat kuulemassa, kuinka paljon ihania muistoja meillä on heidän aarteesta. Kuinka kovasti kaipaan ja kuinka paljon surettaa ja harmittaa, etteivät poikani saa sitä paikkaa tuntea. Pitääkin muistaa kertoa heille, kuinka äiti pienenä tyttönä mökillä...

Kuppi teetä odottaa juojaa. Kunpa jaksaisin vielä hetken kirjoittaa, ennen unta.
Nämä kuvat eivät ole mökiltä, vaan olohuoneesta. Rakastan noita kesävarpaita, jotka toivottavasti hohkaavat lämpöä vielä talvella. Rakastan myös noita pieniä sormia, jotka napsivat herneitä palosta. Niin pienet ja silti jo taitavat...

Tuntuu hyvältä ikävöidä vintille, hymyillä muistoille, juoda teetä, kuunnella ropinaa, käydä välillä tuttina, kirjoittaa, rakastaa.