En millään tahtoisi päästää kesää menemään. Mutta syksyhän se taitaa jo olla. Ei niitä elokuun helteitä tullut sitten ollenkaan, vaikka kovasti odotin.
Voiko esikoiselle jäädä tästä kesästä mielikuva, että aurinko paistoi ja vähillä vaatteilla tarkeni. Kun niin usein satoi ja kylmeni.
Pidän syksyn sateista ja lauluista ja väreistä ja kuoseista, mahdollisuuksista ja uusista aluista. Mutta tästä haikeudesta en pidä, enkä koskaan ennätä saada kesästä tarpeekseni, kunnes on jo... Syksy.
Olisin vielä tahtonut maata rannalla kuumassa. Ensi vuonna sitten, sekin on tätä vauhtia jo ihan kohta.
2 kommenttia:
Mulla jäi mielikuva, että aurinko paistoi ja vähillä vaatteilla tarkeni;) ei meillä Suomessa ollut kuin kaksi kokonaista sadepäivää. Se haikeus onkin vähän semmoista ... onnistun sitä pahinta välttämään täällä Ranskassa, kun syyskuu on vielä ikäänkuinj loppukesää ja (Suomesta)paluuenergiat ovat vielä huipussaan.
No totta, tarkeni vähin vaattein, ainakin vähemmin, kuin jo nyt, saati talvella. Esikoinen viilettää niin kauan ilman takkia kuin kykenee. Ja annan mennä, sillä kohta paleltaa, eikä tee mielikään riisua.
Lähetä kommentti